David Lynch kuvaa Inland Empirea (2006). Kuva: Yle
TELEVISIO | Ranskalainen tv-dokumentti sukeltaa David Lynchin uran vaiheisiin ja kertoo omaehtoisen ohjaajan taistelusta kohti taiteellista vapautta.
”Dokkari on oiva kompassi, jonka avulla lähteä suunnistamaan kohti punaisia verhoja.”
Viime vuonna valmistunut ranskalainen dokumentti David Lynchin maailma paketoi ohjaaja David Lynchin (1945–2025) uran napakkaan, tunnin mittaiseen pakettiin. Ohjaajalle itselleen ominainen surrealismi jätetään suosiolla taiteilijan teoksiin ja dokumentti lähestyy kohdettaan kronologisesti ja mutkattoman arvokkaasti.
Tunnin aikana dokumentti raottaa punaista verhoa hillitysti paljastaen maalaustaiteesta liikkuvaan kuvaan siirtyneen ja yksityiskohtiin pieteetillä panostavan neron, joka on loputtoman viehtynyt amerikkalaiseen unelmaan ja pikkukaupunkien idyllien takana häilyviin painajaismaisiin maailmoihin.
Laura Dern. Kuva: Yle
David Lynchin maailma on todellakin kiehtova ja kertomisen arvoinen. Vannoutuneille Lynch-diggareille uutta sisältöä ei juurikaan ole. Syvälliset analyysit, pohdinnat ja villit teoriat jätetään nekin suosiolla hardcore-faneille. Tähänkin maailmaan toki viitataan, mutta auto ohjataan äkkiä kielekkeeltä takaisin perustiedon highwaylle.
Parasta dokumentissa onkin suoraviivainen kerronta ja ytimekkyys. Äänen saavat Lynchin luottopakit Laura Dern, Kyle MacLachlan ja Naomi Watts. Vastaavanlaisille legendoja hehkuttaville amerikkalaisille dokumenteille tyypilliset kehuvat päät ja loputtomat julkkisvieraat loistavat poissaolollaan. Pohjavire on huomattavasti synkempi.
Kyle MacLachlan. Kuva: Yle
Näyttelijät kertovat elokuviinsa intohimoisesti suhtauneesta David Lynchistä vilpittömästi ja konstailematta. Matka rosoisesta ja niljakkaasti rutisevasta kulttiklassikko Eraserheadista aina Twin Peaksin suureen comebackiin jättää virittäytyneeseen tilaan ja suuntaamaan kaukosäätimen kohti Lynchin teoksia. Tiukan ajallisen raamin myötä paljon jää käsittelemättä (kuten Lynch-elokuvissa isoa roolia näyttelevä musiikki) ja teoksia ohitetaan (kuten ohjaajan ehkäpä lähestyttävin elokuva, erinomainen The Straight Story).
Dokumentti on vanhoille diggareille mainio pala virkistämään muistia ja tuleville diggareille oiva kompassi, jonka avulla lähteä suunnistamaan kohti punaisia verhoja.
Jani Tuovinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Rohkea saamelaissarja ei sulje silmiä yhteisön ongelmilta – arviossa Heajastallan: Hääjuhla
TELEVISIO | Pieneen Koutokeinoon sijoittuva sarja käsittelee omalla tavallaan ulkopuolelle sulkemista, itsemurhia, alkoholismia ja seksuaalirikoksia.
Lämpimät jäähyväiset – arviossa Ylen esittämä dokumentti Valokuvaajan sielunmessu
TELEVISIO | Harald Henden oli Norjan tunnetuin kriisialueiden kuvaaja. Hänen nimensä kuvien alareunassa oli takuu rehellisestä raportoinnista.
Murhia Istanbulissa – arviossa Ylellä nähtävä Turkkilainen etsivä
TELEVISIO | Turkkilainen etsivä kuvaa Istanbulin poliisin murharyhmän työtä. Ikmen on vähän kuin turkkilainen Columbo: viaton ulkonäkö harhauttaa.
Tasa-arvon takapajulat – arviossa Vihatut naiset
TELEVISIO | Ylen uutuussarja on tärkeä oppitunti Suomen lähihistoriasta, jossa naisviha limittyy tasa-arvotyöhön.