Lasten suusta – arviossa Klaus Laalon tutkimus Lapsenkielen uudissanat

Kuva: SKS

Tampereen yliopiston suomen kielen emeritusprofessorin Klaus Laalon erittäin perusteellinen teos Lapsenkielen uudissanat (SKS, 2024) esittelee lasten itsensä keksimiä sanoja.

Tutkimus perustuu kahden lapsen, Marin (s. 1991) ja Tomin (s. 1997), puheesta tehtyihin nauhoituksiin ja muistiinpanoihin usean vuoden ajalta. Teos valaisee myös sitä, miten sanojen muodostuminen muuttuu lasten kasvaessa. Laalon aineisto sisältääkin yli 2 500 uudissanaa.

Lasten puheessa huomio kiinnittyy helposti heidän itse muodostamiinsa sanoihin, jotka eivät yleensä sisälly tavalliseen arkipuheeseen. Sanat ovat usein kekseliäitä ja hauskoja, kun pienet lapset joutuvat tilanteisiin, joissa he eivät vielä tunne jonkin esineen tai asian oikeaa nimitystä. Etenkin 2–5-vuotiaat lapset keksivät runsaasti uudissanoja, sellaisia kuten:

• kivisetä (patsas)
• lehmävarasto (navetta)
• hyttysmaila (kärpäslätkä)
• kärsäkuonokas (sarvikuono)
• tuliainen (nokkonen)
• pirunympyrä (piruetti)
• suuvesi (sylki)
• mäntyhiiri (orava)
• linnunlehti (sulka)
• sakkosirkka (parkkipirkko)
• suksitökkimet (suksisauvat)

Lapsi saattaa sanoa, että ottaa kurkkukinoksen ottaessaan käteensä muutaman kurkkuviipaleen pinon. Piikkilusikka taas tarkoittaa haarukkaa, sillä lapset opettelevat yleensä syömään lusikalla. Akvaario puolestaan on kalatelevisio, sillä tv on useimmille tutumpi kuin akvaario, jolloin lapsi mieltää akvaarion jonkinlaiseksi katselulaitteeksi. Litimärkä voi synnyttää myös sanat litivanha ja litikylmä, myöhästellä-sanan vastakohta on tietenkin nopeilla, ja tuhmuuksia tekevälle lemmikkikissalle voidaan huudahtaa: Senkin kissankappale!

Lasten kieleen syntyy siis uudissanoja erilaisten tekijöiden tuloksena: sanastossa olevien aukkojen täyttämiseksi, osuvan sanonnan löytämiseksi tai lasten ihan vain leikitellessä kielellä:

”Vauvan ristiäisissä kastettavan nelivuotias isosisko kysyi, onko kastemaljan vesi nyt sitä lapsivettä – tämän yhdyssanan asu oli siis kyllä tuttu, muttei sen merkitys.”

”Mari keksi vielä iässä 14:9 sanan kärsäraidakas vastaukseksi Kevätpörriäisen arvoitukseen ’mitä tulee kun yhdistää seepran ja possun’.”

Laalon teos tarjoaakin syvällisen ja kattavan analyysin siitä, miten lapset muodostavat uudissanoja. Sananmuodostus koskee niin adjektiiveja, adverbejä, verbejä kuin yhdyssanojakin. Kyseessä on kuitenkin tieteellinen tutkimus, jonka lukeminen voi tuntua uuvuttavalta nykytrendin mukaisiin narratiivisiin tietokirjoihin tottuneelle lukijalle.

Teos on tutkimuksena kuivakka ja puuduttava, vaikka lasten keksimät sanat ovatkin mielenkiintoisia. 458 sivua tieteellistä tekstiä jäi myös itseltäni lukematta loppuun saakka, sen sijaan selailin tekstiä ja bongailin sieltä lasten muodostamia hauskoja mielleyhtymiä. Näkisinkin, että tutkimus on suunnattu enemmän kielitieteilijöille ja semiootikoille kuin niin sanotuille ”tavallisille lukijoille”. Tutkijoille teos saattaa kuitenkin antaa arvokasta tietoa kielen kehittymisen prosessista.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua