Man Yau: Maze, 2024. Näyttelystä Passage, Helsingin Taidemuseo, HAM galleria.
KUVATAIDE | Man Yau saa Tampereen kaupungin myöntämän 25 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa.
Kulttuuritoimitus
Kuvataiteilija Man Yau on valittu Vuoden 2025 nuoreksi taiteilijaksi. Hän saa Tampereen kaupungin myöntämän 25 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa. Yau on järjestyksessä 41. Vuoden nuori taiteilija.
Man Yau (s. 1991) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvanveistäjä. Yau on suorittanut maisterin tutkinnot Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvanveiston opetusalueelta ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta erikoistuen materiaalilähtöiseen työskentelyyn.

Man Yau. Kuva: Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tampereen taidemuseon ja Muumimuseon tiedotteen mukaan Man Yaun taiteellisen työskentelyn lähtökohtana on tutkia ”esillä ja puristuksessa olemisen” tunnetta, jota hän lähestyy naisen ja BIPOC-taiteilijan näkökulmasta. BIPOC-lyhenne tulee sanoista ”black, indigenous, and (other) people of color”, mustat, alkuperäiskansaan kuuluvat ja (muut) ei-valkoihoiset.
Yau työskentelee veistosten ja installaatioiden parissa, ja hänen teoksissaan esiintyy usein arjesta tuttuja muotoja ja tilanteita: toisaalta lainattuja kauneusihanteita, kuten Chinoiserie-koristelua, tai esimerkiksi laajempia tilallisia rakenteita kuten klassisia puutarhoja – paikkoja, joissa valtaa edustaa elävän pakottaminen symmetriaan. Yau hyödyntää erilaisten materiaalien kulttuurisia erityispiirteitä sekä näiden materiaalien herättämiä tunteita ja mielleyhtymiä.
”Työskentelen veistosten ja installaatioiden parissa, usein imitoiden arkisia esineitä ja esteettisiä vallan symboleja. Minulle ovat keskeisiä materiaalit ja niiden heijastamat kulttuuriset mielleyhtymät. Hyödynnän saven, silkin, metallin ja lasin kaltaisten vaativien materiaalien herättämiä tunteita ja merkityksiä – esimerkiksi keramiikka voi viitata kulttuuriin, josta oletettavasti tulen, silkki eksoottisen kaupallistumiseen, ja lasi haurauteen.”

Man Yau: Wheel of Fortune, 2024. Teräs, lasi, kuivatut kasvit, askelmoottori, elektroniikka, puu, muovi. 100 cm x 100 cm x 25 cm. Näyttelystä Passage, Helsingin Taidemuseo, HAM galleria. Helsingin kaupungin taidekokoelma.
Man Yaun teoksia on ollut esillä Suomessa ja ulkomailla, viime vuosina esimerkiksi HAM Helsingin taidemuseossa (2024), Boy konsthallissa Ruotsissa (2021) ja 198 CAL -galleriassa Lontoossa (2023). Tällä hetkellä Yaun teoksia on nähtävillä Pitted Dates -näyttelytilassa Helsingissä sekä helmikuussa avautuvassa kokoelmanäyttelyssä Nykytaiteen museo Kiasmassa. Yau on työskennellyt taiteilijaresidenssissä mm. Kiinassa, Japanissa ja Tanskassa.
Man Yaun teoksia on muun muassa Helsingin kaupungin, Nykytaiteen museo Kiasman, Valtion taideteostoimikunnan, Suomen Taideyhdistyksen (teosarpajaiset) ja Aalto-yliopiston kokoelmissa (Aalto EE), Saastamoisen säätiön kokoelmassa EMMAssa, Espoon modernin taiteen museossa sekä Japanissa Shigaraki Ceramic Cultural Parkin (SCCP) taidekokoelmassa. Yaun julkinen teoskokonaisuus Dear Souvenir valmistui Kuninkaantammen peruskoulun ja päiväkodin Tammitaloon Helsinkiin 2023.
Vuoden nuoren taiteilijan on valinnut asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluivat Tampereen taidemuseon johtaja Selma Green (pj) ja näyttelypäällikkö Virpi Nikkari, Nykytaiteen museo Kiasman johtaja Kiira Miesmaa, Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaani Leevi Haapala, taidehistorioitsija ja Pro Artibus -säätiön kuraattori FT Juha-Heikki Tihinen, Tampereen taideyhdistyksen edustaja Joni Lehtimäki, Tampereen taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Anna Hyrkkänen sekä Suomen Taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Joel Slotte.
* *
Lue lisää
- Vuoden nuori taiteilija 2024 on Suvi Sysi: ”En valitse aiheita enkä kerro tarinoita olemassa olevasta maailmasta”
- Eetu Huhtala on Vuoden 2023 nuori taiteilija: ”Teokseni lähtevät henkilökohtaisista kokemuksista, ehkä traumoistakin”
- Käteen mahtuva, halattava, mahdoton – Vuoden nuori taiteilija 2022 Emma Jääskeläinen nyt Tampereen taidemuseossa
- Vuoden nuori taiteilija 2021 Joel Slotte kuvaa itseään nörtiksi, joka ei pysty valitsemaan mielenkiintonsa kohteita
- Valokuvataiteilija Aapo Huhta on Vuoden nuori taiteilija 2020 – ”En tiedä, mihin olen menossa”
- Vuoden nuori taiteilija 2019 Nastja Säde Rönkkö kuvaa infoähkyä ja somepaastoa – yllättävä näkökulma puuttuu
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tampereen Taidehallin ikkunassa avautui ensimmäinen näyttely – Yhteenkuuluvuus, solidaarisuus ja yhdessä pysyminen
KUVATAIDE | Tampereen Taidehalli aloittaa uudelleen galleriatoiminnan. Ensimmäinen näyttely kadulle päin olevassa ikkunassa on Queer Cohesion -duon yhteinen tekstiteos.
Mustan ja valkoisen mestari K – Pentti Kaskipuro ja abstraktin houkutus
KUVATAIDE | Pentti Kaskipuron taiteilijanuran esittely tarjoaa puitteet grafiikan katsomiseen läheltä ja tarkkaan.
Antti Oikarinen tarjoilee yllättymisen paikkoja Helsingin Taidehallissa
KUVATAIDE | Suomen Taideyhdistyksen 180. juhlavuoden avaa Antti Oikarisen Introspektiivi-näyttely Helsingin Taidehallissa.
Ohikiitäviä nuoruuden hetkiä – Roope Itälinna on Vuoden 2026 nuori taiteilija
KUVATAIDE | Roope Itälinna saa Tampereen kaupungin myöntämän 25 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen – nyt poikkeuksellisesti Finlaysonin alueella.




