Draakon-kapakka Tallinnan Vanhassakaupungissa. Kuva: Sirpa Pääkkönen

1

Pajtim Statovcin Finlandialla palkittu Lehmä synnyttää yöllä (Otava, 2024) on pysäyttävä lukukokemus. Se on hurja, raaka, julma ja väkivaltainen. Se vyöryttää lukijan eteen epäoikeudenmukaisia tapahtumia sellaisella voimalla, että tekee mieli karjua vastaan: ei näin, ihmistä ei voi kohdella näin.

Samalla kirjassa on niin vahva imu, että sitä lukee ahmimalla. Kerronta on tiivistä ja tilanteet runsaita. Lukijalle jätetään tilaa tehdä omia tulkintojaan, miksi tapahtuu niin kuin tapahtuu.

Todentuntuisiin tapahtumiin sekoittuu fantasiaa. Takaumat heittävät menestyneen kirjailijan lapsuuden järkyttäviin ja traumaattisiin muistoihin. Paikkoina ovat sotaa käyvä Kosovo ja Suomi. Kirjailija ei anna armoa kummallekaan maalle, kun hän kuvaa nuoren pojan ankaraa lapsuutta. Pienet tarinat ja muistojen sirpaleet kietoutuvat mielikuvituksen vapaaseen lentoon. Väkivalta on sekä fyysistä että henkistä. Nöyryytys lisää fyysistä kipua. Romaani on kuin tutkielma pahuudesta.

Lohtua antaa vahva mielikuvitus, eläimet ja toisinaan äiti. Kaiken raakuuden keskellä on tilaa myös toivolle paremmasta.

Lue Anna Hollingsworthin arvio romaanista täältä.

2

Jenni Kirveksen He selvisivät sodasta (WSOY, 2024) on hieno kuvaus sotasukupolven elämästä Suomessa jatkosodan päätyttyä. Esseemuotoon kirjoitettu kirja keskittyy pitkälle sodan kokeneiden ihmisten tunnekokemuksiin. Päälähteenä ovat monet rintamalla olleet kirjailijat ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Jälleenrakentajien jäljillä -muistitietokeräys.

Kirjan lukeminen lisää ymmärrystä sotasukupolvesta. Sodasta saapui muuttuneita miehiä: rikki revittyjä, henkisesti haavoittuneita ihmisiä. He eivät saaneet sankarin sädekehää, koska sota oli hävitty. Sotasankarit lepäsivät sankarihautausmailla. Nuoret ”ohi ammutut” miehet kokivat itsensä väsyneiksi, koska paras nuoruus oli valunut hukkaan rintamalla. Sopeutuminen rauhanoloihin oli vaikeaa, koska sotilas oli tottunut noudattamaan käskyjä. Nyt piti ottaa elämä omiin käsiinsä. Sodan kauhut seurasivat öisin uneen. Suurin osa sotilaista valitsi vaikenemisen. Sota oli niin raskas kokemus, että siitä ei puhuttu muuten kuin aseveljien tapaamisissa.

Ironista kyllä monia painoi syyllisyys. He selvisivät, mutta moni aseveli kannettiin arkussa kotipaikkakunnalle. Monet alkoholisoituivat, koska ilman viinaa kipu oli liian vaikea kestää.

Monet kuitenkin myös selvisivät. Jenni Kirves listaa asioita, jotka auttoivat veteraaneja. Työ, oman kodin rakentaminen, perhe ja ystävien tapaaminen helpottivat oloa. Kun sodanaikainen tanssikielto kumottiin, ihmiset tanssivat hullun lailla tanssipaikoilla. Suuret ikäluokat saivat alkunsa ja miehille oli tyttöjä tarjolla yllin kyllin. Nauru ja huumori auttoivat kestämään sekä sodan muistot että jälleenrakennukseen ja sotakorvausten maksamiseen liittyneet ylipitkät työpäivät.

Harmillisesti Jenni Kirveksen kirjaan on jäänyt joitakin kielioppi- ja asiavirheitä. Esimerkiksi Stalinin kuolinvuosi ja Unkarin kansannousu ilmaistaan kuin ne olisivat tapahtuneet vuonna 1955. Stalin kuoli vuonna 1953 ja Unkarin kansannousu oli vuonna 1956. 

Lue Jukka Ahtelan arvio kirjasta täältä.

3

Pirkko Saisio signeerasi kirjaansa Helsingin kirjamessuilla. Kuva: Sirpa Pääkkönen

Pirkko Saision romaani Suliko (Siltala, 2024) alkaa ja päätyy Josif Stalinin kuolinvuodesta 1953. Yksinvaltias tuntee tuhkan maun suussaan kuoleman tuijottaessa häntä hävyttömästi.

Suliko on romaani diktaattorista, joka tahraa kätensä vereen. Aikatasot limittyvät, kun vuodesta 1953 siirrytään Iosobin lapsuuteen, nuoruuteen ja valtaan nousuun. Stalin jakaa ahdistavia muistojaan salaperäiselle Sulikolle. Muistojen kautta lukijalle piirtyy kuva diktaattorin elinkaaresta ja yhteiskunnasta, jossa hän on vallassa.

Saisio tuntee Venäjän ja Neuvostoliiton historian ja kulttuurihistorian. Kirjan sivuilla vilahtaa paljon tunnettuja nimiä. Siellä ovat muiden muassa Lenin, Trotski ja Hruštšov sekä Majakovski, Malevitš ja  Kulkukoira-kabaree. Historian julmuus piirtyy esiin näytösoikeudenkäynneissä, vankileireissä, tuomittujen epätoivossa ja teloituksissa.

Saisio vie lukijan Neuvosto-Venäjän surumielisiin tunnelmiin ja diktaattorin mielenmaisemiin. Raskasta aihetta hän keventää kauniilla luontokuvauksilla ja runollisella kielellä. Suliko on huokoinen tarina pahuudesta historiallisissa kehyksissä.

Lue Mikko Saaren arvio romaanista täältä.

4

Nigulisten tornista voi ihailla Tallinnan kattoja ja torneja. Kuva: Sirpa Pääkkönen

Joulun lähestyessä Tallinnan Vanhassakaupungissa tuikkivat monet valot. Kapeille kaduille on tuotu tiheästi kynttilöillä koristettuja kuusia, ja joulupalloja on viritetty roikkumaan keskiaikaisten rakennusten väliin. Ravintoloissa liekehtivät elävät kynttilät. Keskiaikaista tunnelmaa on Raatihuoneen torilla sijaitsevassa kynttilöillä valaistussa Draakon-kapakassa, jossa keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet tarjoilijat myyvät Onnellisuus-glögiä ja hinta määritellä muodossa seitsemän rahaa. Myyntiä säestävät asiakkaasta riippuen erilaiset härnäävät puheet ja tipin vaatimiset.

Tallinna on viehättävä joulukaupunki. Ihastuttava paikka pistäytyä on museoksi muutettu Nigulisten keskiaikainen kirkko. Sinne on rakennettu lasihissi, jolla pääsee kirkon torniin ihailemaan Tallinnan kattoja. Kirkossa on myös valtava joulukuusi. Tänä vuonna se on koristeltu valkoiseksi. Koristelusta vastaa Noblessnerissa sijaitseva tunnettu ShiShi-joulukauppa. Toinen iso joulukuusi on Raatihuoneen torilla. Nigulisten kirkon musiikkiohjelmaa kannattaa seurata. Siellä on esimerkiksi hienoja urkumusiikkikonsertteja.

Nigulisten kirkossa on valkoiseksi koristeltu joulukuusi. Kuva: Sirpa Pääkkönen

5

Kirjailija Indrek Hargla antaa Viron ja Tallinnan keskiajalle hienosti kasvot dekkareissa, joissa älykäs apteekkari Melchior ratkaisee rikoksia. Hargla on julkaissut seitsemän rikosromaania Melchiorista ja ne ovat tavattoman suosittuja Virossa. Niistä on tehty myös elokuvia.

Harglan kirjoissa apteekkari on arvostettu ja hyväsydäminen ihminen, joka tuntee yrtit ja lääkintätaidot ja jolta liikenee kaupunkilaisille tarvittaessa apteekkisnapsi tai makeinen. Rikoksia kiinnostavampaa on Tallinnan kuvaus 1400-luvulla, jolloin kaupunkia vasta rakennetaan. Muurit ja puolustustornit nousevat, kirkonmiehet pystyttävät luostareita ja kirkkoja, kauppiailla on hienoja taloja ja kaupungin laidoilla meluisia kapakoita.

Romaaneissa välittyy myös hierarkinen yhteiskuntarakenne, johon kuuluvat saksalainen ritarikunta, aatelisto, papisto, kauppiaat, käsityöläiset ja eri alojen työntekijät, kuten rakentajat, muurarit, kuormaajat, oluenpanijat ja pelottava pyöveli. Pohjasakkaan kuuluvat kerjäläiset ja syntiset naiset. Kaupunki täyttyy ihmisten hyörinästä.

Hargla kuvaa kiinnostavasti myös ruokakulttuuria. Keskiaikainen ruokapöytä on ainakin varakkailla monipuolinen. Siinä on lihaa, kalaa, juureksia ja yrttejä. Olutta juodaan koko ajan, koska olut on puhtaampaa kuin vesi.

Tallinnan Vanhassakaupungissa voi kierrellä paikkoja, joihin Hargla sijoittaa rikosromaaniensa tapahtumia. Melchiorin apteekki sijaitsi Rataskaivonkadulla. Nykyään vanha apteekkisnapsia, klarettia, myyvä apteekki on Raatihuoneentorilla Dominikaanien luostarissa voi vierailla kesäisin. Kaupungissa on monia kiltataloja, kuten Mustapäiden talo. Viehättävimpiin keskiaikaisiin katuihin kuuluu Katariina käik eli Katariinan kuja.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua