Vie sie, mie vikisen vai reilusti synnytystalkoot – arviossa SuomiFilmin salaiset kansiot

18.11.2024
51674638225 0ac54181b8 c

Mari Lehtonen, Pinja Hahtola ja Ria Kataja. Kuva: Esko Paavola

TEATTERI | Entä jos Tuntemattoman Koskela olisikin synnyttävä nainen urakoimassa uutta tykinruokaa?

”SuomiFilmin salaiset kansiot on kiertänyt kotimaisia lavoja kohta kolme vuotta. Se on upea saavutus.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

SuomiFilmin salaiset kansiot

  • Käsikirjoitus: Pinja Hahtola & Mari Lehtonen
  • Ohjaus: Ria Kataja
  • Esitys: Kanneltalo, Helsinki 1.11.2024

Miehet hallitsivat valkokangasta ennen äänielokuvaa.

Ketterät koomikot juoksivat ympyrää ja harhauttivat poliisia tai roikkuivat lyhtypylväästä.

Teatterin ja sirkuksen maailma toistui elävässä kuvassa.

Naiset toivat suloa musikaaleihin, joita äänielokuvan myötä väistämättä tarvittiin.

Taiteen demokraattisin laji, elokuva, pystyikin tarjoamaan suuren orkesterin lumon ja joukkokohtausten koreografiset silmänkääntötemput avautuvine ihmiskukkineen ja suihkulähteineen.

Naisen sääri oli arvokas.

Yleensä nainen joutui tyytymään saaliin, päiväperhon, prostituoidun tai satuprinsessan rooliin.

Tai kulissiksi, äidin koskemattomaan kaapuun.

Tai koomiseksi justiinaksi, kaulinta heiluttavaksi epänaiseksi.

* *

Suomalaisen elokuvan naiskuva oli vielä 1950-luvulla tylyn yksioikoinen.

Kaunotar-sarjassa ilakoivat Ansa Ikonen ja Anneli Sauli, koomisessa kategoriassa hihkui Siiri Angerkoski ja Niskavuoren äitimuorina jöötä piti Elsa Turakainen.

Jälkimmäinen teki myös Suomisen perhe -elokuvien äidin roolin

Mitäs äidistä jäi mieleen? Ei ainakaan mitään persoonallista.

Ja sinne väliin mahtuivat Hilja maitotyttö, Silja nuorena nukkunut ja Hiltu, nuorena hukkunut.

Heistä otti etäisyyttä joukko huonoja naisia, Helsingin satamakortteleissa asiakasta vaanivia nailonsukkaviettelijöitä.

51650250375 4b668c3135 k

Pinja Hahtola Hissu Maitopoikana. Kuva: Esko Paavola

* *

Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen avaavat koomikon taidoilla populaarikulttuurin sukupuoliin liittyvää epäsuhtaa elokuvatähteydessä Entä jos -menetelmällä.

Entä jos Tuntemattoman Koskela olisikin synnyttävä nainen urakoimassa uutta tykinruokaa kansakunnan kohtalon hetkinä? Entä jos Hilja maitotyttö olisikin poikaoletettu, vähän saamaton Hissu Maitopoika?

Suomi-Filmin kultakaudella naiset olivat niitä alipalkatuimpia elokuvatyöntekijöitä. 

Suomen Filmiteollisuuden toimitusjohtaja ja ohjaaja Toivo Särkkä etsi aina uusia kasvoja valkokankaan mustavalkoisena värisevään kitaan ja ryöstökulutti jo myyviksi havaittuja liukuhihnatuotannoissa.

Koska elokuva oli kansanhuvi nro 1 ennen televisiota, elokuvia katsoi aina satoihin tuhansiin yltävä yleisö.

Hahtolan ja Lehtosen elokuvapakina on toisenlaista teatteria, osin varmaan myös omia pettymyksiä tuoneita elokuvakokemuksia ja roolitusmuistoja puhdistavaa ja peilaavaa.

Naiskuvan yksioikoisuuteen kypsynyt Hahtolan tulkitsema elokuvatutkijahahmo on sinänsä haukotuttavan hauska aineistonsa samankaltaisuudessa ja kalvosulkeisissaan, mutta selittämisen selittäminen käy pitemmän päälle uuvuttavaksi.

Seurassani olleet, teatteria itsekin tekevät nuoret miehet kaipasivat esitykseltä enemmän näyttelijäntyötä.

Aika kuvaava huomio. Luennointi, sketsinomainenkin, poistaa mahdollisuuden suoraan häpeämättömään katseeseen rampin yli puolin ja toisin.

Otan mielummin vastaan ytimeen osuvan eleen ja oman tulkinnan mahdollisuuden kuin eleen selitettynä.

Teatteri on toimintaa, tuntuivat nuoret ajattelevan. Toive on ymmärrettävä varsinkin, jos Suomi-Filmin genre on pelkän Tuntemattoman sotilaan katsomiskokemuksen varassa.

Samaa pohdin itsekin. Edellispäivänä Lahden teatterissa näkemääni Thelma ja Loviisa -variaatioon (lue arvio) nähden SuomiFilmin salaiset kansiot -muunnelmalla on huumori ja köyhän teatterin kekseliäisyys puolellaan.

Thelma ja Loviisa käsitteli käytännössä samaa teemaa: populaarikulttuurin kapeaa ja latistavaa naiskuvaa.

51650056079 b1df166964 k

Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen hassuttelevat myös Pekka ja Pätkä -elokuvien ihmiskuvalla. Kuva: Esko Paavola

* *

SuomiFilmin salaiset kansiot on kiertänyt kotimaisia lavoja kohta kolme vuotta.

Se on upea saavutus ja osoitus konseptin pätevyydestä, kiinnostuksesta kotimaiseen elokuvaan ja sen vinoumiin.

Marja Pensalalta esitykseen lainatut, huikean Nyrkin ja hellan välissä -dokumentin (1997) tragikoomiset pätkät suomalaisen elokuvan suutelukohtauksista ja naisen peltoon heittämisistä ovat kylmäävää katsottavaa.

Vie sie, mie vikisen vai syntyvyys nousuun? 

Tämän päivän vienoa seksuaalipoliittista ja lisääntymisbiologista keskustelua kuunnellessa ei voi olla ihan varma ylikorrektiudenkaan toimivuudesta.

Jos väki vähenee, pitäisikö ottaa valkokankaan humoristiset keinot käyttöön?

Anne Välinoro

SuomiFilmin salaiset kansiot

  • Käsikirjoitus ja näyttelijät: Pinja Hahtola ja Mari Lehtonen
  • Ohjaus: Ria Kataja
  • Valosuunnittelu: Janne Teivainen
  • Ääni- ja videosuunnittelu: Esko Paavola
  • Pukusuunnittelu: Elina Vättö

Seuraavat esitykset Kiteellä 24.11.2024, Lahden kaupunginteatterissa 28.11. ja Espoon Sellosalissa 5.3.2025. Lisätietoa esityksestä täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua