Philip Teir antaa pikkukaupungin ihmisille äänen – arviossa Elokuun varjot

Kuvat: Marjo Tynkkynen / Otava

Noin vuosi sitten kirjoitin arvion Philip Teirin (s. 1980, Pietarsaari) Donner-kirjasta J & B – Kohtauksia eräästä avioliitosta (Otava, 2023). Siteerasin tuolloin Mika Waltarin Sinuhea: ”Siksi kirjoitan vain itseni tähden ja kirjoitan vain sen, minkä itse olen omin silmin nähnyt tai kuulemani perusteella tiedän oikeaksi.” Tämä sitaatti tuli jälleen mieleen luettuani Teirin neljännen romaanin Elokuun varjot (Otava, 2024; alkuperäinen teos Eftermiddag i augusti, Wahlström & Widstrand / Schildts & Söderströms, 2024).

1990-luvun alkuvuosien Pietarsaareen sijoittuva romaani näyttäytyy autofiktiona, jossa tarkkailijana on Jacob, alussa noin 12-vuotias ujohko poika, joka näkee, mutta ennen kaikkea tuntee enemmän kuin päällepäin näyttää. Philip Teir kirjoittaa Jacobin näkemästä ja kokemasta, mutta taustaksi hän maalaa autenttisen freskon pikkukaupungista ja sen asukkaista.

Kirjan alussa täysikäinen Jacob, nyttemmin kirjallisuuden professori, on matkalla parhaan lapsuudenystävänsä Robertin hautajaisiin. Kirjan lopussa Jacob keskustelee hautajaisten jälkeen Robertin äidin Monan kanssa, joka on ollut lapsuusvuosista lähtien Jacobin salaisen, täyttymättömän rakkauden kohde. Kirjan alku ja loppu kietovat väliinsä kahden pojan kasvutarinan 1990-luvun pikkukaupungissa, jossa näennäisesti ei tapahdu mitään. Vaan tapahtuupa hyvinkin.

Henkilögalleria on laaja. Robertin äiti Mona on paikallisen kulttuurilehden toimittaja, isä Mick on yksioikoinen pikkumacho, Jacobin isä taas on yksinhuoltaja, äiti on kadonnut Kööpenhaminaan. On isovanhempia, naapureita ja aika kuluu, lapset kasvavat ja alkavat lähestyä aikuisten maailmaa. Kasvaminen ei ole helppoa, mutta kaikki riitit on käytävä läpi, uudenvuoden paukkupommeista, tupakan, oluenjuonnin, rock-musiikin ja runkkaamisen kautta kannabis-kokeiluihin. Onneksi on myös Kafka ja kirjallisuus.

Aikuisten maailmasta ei ole pojille juurikaan tukea eikä apua. Jacob kipuilee poissaolevaa äitiään, eikä etäisestä isästä ole auttajaksi. Isovanhemmat antavat turvaa. Robertin ja isä-Mickin välit ovat kireät alusta alkaen eikä teini-ikä tilannetta paranna, päinvastoin. Mona säilöö kaiken kokemansa omaan sisäiseen maailmaansa, jonne pääsyä ei muilla juurikaan ole. Pojilla on onneksi keskinäinen ystävyytensä, joka kantaa, suurempaa numeroa asiasta tekemättä.

Pikkukaupungin näennäiseen tapahtumaköyhyyteen vauhtia antaa balkanilaispakolaisperheen kohtalon nousu valtakunnalliseksi uutisaiheeksi. Pikkukaupungin aktiivisen yhteisön joukkovoiman teho kuvataan kirjassa väkevästi.

* *

Kirja koostuu kasvutarinoista, ei pelkästään lasten kasvamisesta, vaan myös aikuisten kasvusta. Joillakin se onnistuu paremmin, joillakin huonommin. Robert pääsee hetkeksi pois pikkukaupungista, mutta jää pyörimään itsensä etsimisessä.

”Mickin mukaan Robert oli jo niin vanha, ettei hänen hyvinvoinnistaan tarvinnut enää kantaa huolta, mutta Monan mielestä asia oli päinvastoin: ehkä aikuinen itse asiassa tarvitsi enemmän huolenpitoa, koska varjot olivat pidemmät.”

Paljon kirjassa tapahtuukin juuri elokuissa ja niiden iltapäivissä, jolloin varjot pitenevät ja lapsuuden kesät kääntyvät aikuisuuden syksyksi. Elokuun varjoissa Philip Teir antaa pikkukaupungin ihmisille äänen. Nuo äänet kertovat enemmän kuin mitä ihmiset pystyvät toisilleen puhumaan. Tarkkavaistoinen kirjoittaja pystyy ne tunnistamaan. Teirin kerronta välittää tuon kaiken luontevasti ja helposti, vaikka elämä on oikeasti vaikeaa. Jaana Nikulan suomennos on jälleen laatutyötä.

Jukka Ahtela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua