Iida Tikka. Kuva: Ian Crawford / Yle
PODCAST | Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan Iida Tikan podcast-sarja ilmestyy kreivin aikaan, kun maalle ollaan valitsemassa uutta presidenttiä.
”Arvostaako nuoriso huolimatonta puhetta vai hyvää yleiskieltä, tuntuuko tämä heistä kosiskelulta?”
Miten turhauttavaa kuunnella mielenkiintoista puheohjelmaa, kun koko ajan mielessään korjaa siinä käytettävää kieltä! Yleensä Yleisradion asiaohjelmissa toimittaja käyttää korrektia yleiskieltä ja kuulija päättää sisällön perusteella, pitääkö kuulemastaan. Yleisradion Iida Tikka & mureneva maa -podcast rikkoo tätä kaavaa; korviini sattuu enkä pysty kuuntelemaan kahta jaksoa pidemmälle.
Yhdysvaltain kirjeenvaihtajan Iida Tikan 6-osainen Mureneva maa ilmestyy niin sanotusti kreivin aikaan, kun maalle ollaan pian valitsemassa uutta presidenttiä. Asetelma on jännittävä koko maailmalle: palaako Donald Trump Valkoiseen taloon, vai valitseeko kansa ensimmäistä kertaa sinne mustan naisen Kamala Harrisin.
Tikka on neljän vuoden ajan seurannut asemamaansa politiikkaa ja sarjan otsikko ennustaa sen tulevaisuutta. Yhteiskunta on jakautunut kahtia ja presidentinvaali kiristää tilannetta edelleen.
Kun käytetään puhekielisiä ilmauksia mä, sä, mut, sut sekä lauserakenteita kieliopista viis veisaten, yritetään ehkä houkutella nuorisoa sarjan pariin. Mutta arvostaako nuoriso huolimatonta puhetta vai hyvää yleiskieltä, tuntuuko tämä heistä kosiskelulta?
Jokin ajatus tässä valinnassa varmasti on taustalla. Omien kokemusteni perusteella en usko, että se on ainakaan yksin toimittajan oma, vaikka Tikan piikkiin Mureneva maa kuulijan mielessä meneekin.
Ärsyyntyneenäkin kuuntelen sarjan toisen osan, koska siinä käsitellään juuri sitä, mikä mieltäni on pitkään vaivannut: miksi niin suuressa maassa on vain kaksi puoluetta ja maan johtajan vaalissa niin vähän ehdokkaita. Tikka kertoo napakasti ja hauskasti lukuisia A-studion asiantuntijoita selkeämmin tämän tosiasian historiaa.
Hän antaa puhevuoron tavallisille ihmisille, jotka saavat selittää kantojaan ja samalla kertoa paljon omasta maailmankuvastaan. Tällainen on tärkeää ja tervetullutta ja laajentaa kuulijan ymmärrystä asioissa, jotka tuntuvat käsittämättömiltä täältä katsottuina. Sellaista kaivataan kipeästi ja kirjeenvaihtajat ovat omiaan sitä tekemään, koska ovat asuneet asemamaassaan vuosia.
Yleisradion uuden uutisstudion esittelyn yhteydessä joku päätoimittajista kertoi, että nyt halutaan kertoa asioita suoraan toimittajalta kuulijalle ja katsojalle. Asiakkaana ajattelen, että tässä se ei valitettavasti mennyt ihan nappiin; huono kielenkäyttö ei lähennä, vaan loitontaa.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Vuonna 1985 tapahtui jotain ennen kuulumatonta tamperelaisilla radioaalloilla eikä se ole unohtunut vieläkään
KOLUMNI | Radio 957:n pioneeritoimittaja Jari Korkki luennoi paikallisradion pioneerivuosista Vapriikin näyttelyyn liittyvässä luentosarjassa ja palautti Aila-Liisa Laurilan menneeseen.
Kuunnelma Ellen Thesleffistä väreilee kuin taiteilijan teokset – arviossa Viimeinen taulu
RADIO | Dramaattinen kuunnelma kertoo elämänsä loppupuolella olevasta Ellen Thesleffistä ja hänen yhteydestään nuoreen kotiapulaiseen Leenaan.
Mia Takulan ja Ellen Virmanin mielenkiintoinen radioessee käsittelee muunlajisten suomalaisten puhetta
RADIO | Eläinharha-radioessee horjuttaa ihmiskeskeistä maailmankuvaa ehdottamalla, että eläimilläkin voi olla kieli. Eläinten äänet rauhoittavat kuuntelijan ja saavat janoamaan lisää.
