Kuva: NRK / Yle
TELEVISIO | Norjalainen dokumenttisarja tarjoaa tervetulleen katsauksen ryhmiin, joiden ajatusmaailma on puistattava, mutta joilta ei pidä sulkea silmiään.
”Yhteinen ajatus on, että valkoinen rotu halutaan pitää puhtaana ja maailma sellaisena kuin se oli ennen.”
Sanonta ”terve sielu terveessä ruumiissa” saa uudenlaisen merkityksen tuoreessa norjalaisessa Pohjolan pojat -dokumenttisarjassa (2024), jossa tutustutaan tämän päivän nuoriin kansallismielisiin ääriryhmiin Pohjoismaissa. Hyvä fyysinen kunto on valkoisen miehen velvollisuus, sillä muuten hän ei pysty puolustamaan itseään, perhettään ja maataan.
Norjan yleisradioyhtiön NRK:n toimittaja Martha Antonette Solle tutustuttaa katsojat muun muassa Active Club -nimellä toimiviin porukoihin, joissa kansallismielisyys ja ankara treeni kuuluvat yhteen. Ryhmiä löytyy kaikista Pohjoismaista, myös Suomesta.

White Boy Summer -leiri järjestetään Suomessa salaisessa paikassa. Kuva: NRK / Yle
Suomi esiintyy sarjassa yhden kokonaisen jakson verran, kun Solle pääsee yllätyksekseen osallistumaan täällä salaisessa paikassa järjestettävälle White Boy Summer -leirille. Siellä mitellään voimia tappeluissa, saunotaan, uidaan ja juodaan olutta samanmielisten kanssa, joita on tullut paikalle ympäri Eurooppaa. Yhteinen ajatus on, että valkoinen rotu halutaan pitää puhtaana ja maailma sellaisena kuin se oli ennen; maahanmuuttajat, homot, lesbot ja feministit ovat vihollisia.
Asiantuntijoiden mukaan tällaiset ääriryhmät ovat edelleen pieniä. Huolta herättää se, että väkivalta on luonnollinen osa niiden ajatusmaailmaa, joita kansallissosialismi jälleen viehättää. Väkivaltaa pidetään oikeutettuna keinona päästä päämäärään ja siksi ruumiin kunto on tärkeää.
Sarja on tehty nykyään suositulla toimittaja edellä -tavalla, ja Solle onkin ruudussa lähes koko ajan. Tämän aiheen käsittelyssä se kuitenkin lienee jopa ainoa mahdollisuus, sillä juuri kukaan ei halua paljastaa henkilöllisyyttään eikä ääriliikkeiden toimintaa ole helppo kuvata.

Kuva: NRK / Yle
Dokumenttisarjan tempo on nopea ja osat lyhyitä, mikä tekee katselusta helppoa, toisaalta ote on melko köykäinen.
Pohjolan pojat on reipasotteinen ja tervetullut katsaus ryhmiin, joiden ajatusmaailma on puistattava, mutta joilta ei pidä sulkea silmiään.
Leena Reikko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Laholatvaisuudestaan huolimatta ihan hyvä tv-sarja – arviossa Disney Plus -kanavan Alien: Earth
TELEVISIO | Alien: Earth toistaa elokuvasarjan maailmankuvaa, jossa suuryritykset polkevat avaruusduunareiden ihmisoikeuksia ja asettavat heidät hengenvaaraan.
Komeita maisemia ja keskeneräisiä tarinoita – arviossa Ylen alkuperäissarja Kaikki rakastavat hevosia
TELEVISIO | Kaikki rakastavat hevosia vie Islantiin, mutta tällä kertaa ei dekkarin, vaan ihmissuhdesarjan mukana.
Verisiä murhia ja vikkeliä pikkuautoja – arviossa HBO Maxin rikossarja Duster
TELEVISIO | J.J. Abramsin ja LaToya Morganin luotsaama tv-sarja Duster hengailee 1970-luvun kaahailu- ja turpiinvetoelokuvien vanavedessä.
Kenellä on vastuu laihuuden ihannoimisesta? Arviossa ruotsalaisdokumentti Laihin voittaa
TELEVISIO | Ylen esittämässä dokumentissa käsitellään erityisesti somevaikuttajien vastuuta laihuuden idealisoimisessa.





