Kangasala Classic tarjoaa tunnettujen pirkanmaalaisten musiikinystävien toiveita ja tarinoita

Irmeli Heliö, teksti

Helena Hiilivirta on saanut toimia musiikkielämässä monenlaisissa tehtävissä. Lapsuuden ja nuoruuden soittoharrastus johti Sibelus-Akatemiaan. Suoritettuaan ammattiopinnot sellonsoitosta hän oli muusikkona muutamassa sinfoniaorkesterissa.

– Pääosan työelämästäni olen ollut kolmen eri sinfoniaorkesterin intendenttinä. YLEssä olin musiikkitoimittajana ja musiikkipäällikkönäkin. Kaikissa näissä tehtävissä olen viihtynyt, ja olen saanut oppia lisää klassisesta musiikista, Hiilivirta kertoo.

Tampereelle oli merkittävää Hiilivirran vuonna 2012 alkanut intendenttikausi nuoren Santtu-Matias Rouvalin kanssa. Rouvali on suuri persoona ja vaati välillä intendentiltä peräänkatsomista ja aikatauluista huolehtimista.

Helena Hiilivirta. Kuva: Harri Hinkka

Hiilivirralle klassinen musiikki on musiikinlajeista tärkein.

– En edes tunne kovin hyvin mitään muuta musiikkia, ehkä hieman iskelmää ja muuta vanhempaa kevyttä musiikkia. Klassinen musiikki on minulle silläkin tavalla tärkeä musiikin laji, etten haluaisi sen soivan taustamusiikkina. Pyrin aina mieluummin keskittymään sen kuuntelemiseen. 

Hiilivirta on yksi Kangasala Classic -festivaalin (13.–16.6.2024) lauantain Toiveita ja tarinoita -konsertin neljästä vieraasta. Konsertissa neljä musiikin ammattilaista kertoo juontaja Salla Paajasen johdattelemana, miksi jokin tietty teos on jättänyt heihin lähtemättömän jäljen.

Hiilivirta raottaa oman valintansa taustaa näin:

– Toivekappaleeni liittyy matemaattisten tehtävien onnistuneeseen ratkaisuun.

* *

Musiikin maisteri, filosofian maisteri, laulupedagogi, oopperalaulaja, näyttelijä ja teatteriohjaaja – Anu Hälvästä on moneksi.

– Klassinen musiikki on itse asiassa toinen ammattini, olen valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja laulupedagogiksi. Laulua olen opettanut jo vuosikymmeniä. Lasten kautta musiikki on ollut perheen elämässä aina, Hälvä kertoo.

Kaksi korkeakoulututkintoa ei aina ole se tie eteenpäin uralla. Hälvä pitää omituisena käsitystä, ettei voisi osata useampia asioita.

– Olen kohdannut paljon ennakkoluuloja, mutta en ole siitä välittänyt.

Anu Hälvä. Kuva: Heikki Tuuli

Laulunopettajani kannusti minua aikoinaan lähtemään maailmalle, mutta en halunnut luopua minulle rakkaasta teatterista enkä toisaalta omistautua vain musiikille. Minusta on valtava henkinen rikkaus hallita molempia. Ne tukevat toisiaan. Musiikin tuoma rytmitaju ja musikaalisuus on hyödyllinen lisä ohjaajalle ja oopperanäyttelijälle.

Hälvälle ovat tärkeitä rakkaat, lapsuudesta ja teinivuosilta tähän päivään asti mukana kulkeneet ystävyyssuhteet. Niistä koostuu se läheinen piiri.

– Toiveekappaleeseeni liittyykin tarina, tai oikeastaan sen voi kuvata yhdellä sanalla: ”Ystävyys”.

* *

Kangasalalainen monitoimimies, taiteen tekijä, koomikko, näyttelijä, muusikko, säveltäjä, käsikirjoittaja, kummelimies – ja mitä tähän vielä voisi lisätä? Alun perin Timo Kahilainen valmistui luokanopettajaksi.

Näin monipuolisen taustan takia onkin todella kutkuttavaa arvailla, mikä klassisen musiikin teos on Kahilaiselle jostain syystä niin merkittävä, että me muutkin sen nyt kuulemme.

– Olen aika aktiivinen klasarin kuuntelija, ja konserteissa on käyty pitkät ajat. Kotikuuntelijana olen aikoinani ostanut isot CD-kokoelmat, niitä tuli keräiltyä, Kahilainen kertoo.

Timo Kahilainen lukee Pekka ja Susi -musiikkisatua vuoden 2023 Kangasala Classic -festivaalilla. Kuva: Ville Hautakangas

Kahilaisen musiikillinen tausta pohjaa klassisesta musiikista. Opinahjona on ollut Pirkanmaan musiikkiopisto.

– Vuonna 1970 menin musiikkiopistoon ja pianohan se soitin oli. Aivan ihana opettaja oli Hanna Pelto, hän opetti improvisoimaan. Kyllä siinä tuli tahkottua joitakin Bachin Inventioita ja Sibeliuksen Kuusia, hän nauraa.

Myöhemmin klassisen musiikin opinnot jatkuivat Opettajankoulutuslaitoksessa.

— OKL:ssä oli opettajana tosi vahva persoona, Herbert Somerma. Opetus oli käytännössä pelkästään klassista musiikkia.

Luokanopettajan työt Kahilainen jätti vuonna 1991. Siitä alkoi pääosin musiikin tekeminen.

– Sitten Kummeli oli iso osa uraa ja kaikki mikä siihen nyt liittyikään. Olen käsikirjoittanut ja tuottanutkin aika paljon. Ja mitä muita sivupolkuja onkaan ollut.

Kangasala Classic on Kahilaiselle tuttu tapahtuma. Viime kesänä hän oli lukijana Prokofjevin musiikkisadussa Pekka ja Susi.

– Se oli hienoa. Tämä festivaali on aivan mahtava idea Elina Heikkiseltä. hieno kokonaisuus ja ohjelmisto.

Kahilainen sanoo, ettei musiikkia tehdessään rajaa tarkkaan onko tekemässä klassista, poppia tai vaikkapa elokuvamusiikkia.

– Niitä samoja aineksia niissä on, ei se kontrapunkti katoa minnekään. Siinä mielessä klassinen musiikki on aina taustalla, Kahilainen sanoo.

– Tuostahan löytyy se vihjekin toivekappaleen tekijään, sehän on varsinainen säveltäjäpoppari 350 vuoden takaa.

* *

Masa Orpana on kangasalalainen muusikko ja saksofonisti. Hän on kulkenut pitkän reitin rytmimusiikkiin erikoistuneeksi muusikoksi klassisen musiikin opiskelun kautta. Klassinen musiikki liittyy varhaisen lapsuuden maisemaan.

– Se on tärkeä osa musiikillista historiaani, olen jo pienenä lapsena kuullut klassista musiikkia. Äiti opiskeli nuorena klassista laulua musiikkiopistossa ja lauloi paljon kotona, ei mitään iskelmää vaan klassista repertuaaria ja perinteisiä laulukirjalauluja. Ollessani vain kolmevuotias äitini vei minua jo kuuntelemaan Tampereen kaupungin orkesteria.

Masa Orpanalle tuli viime vuonna 40 vuotta soittamista täyteen. Pyöreitä vuosia tulee ammattimuusikkona myös tänä vuonna, kun hän viettää 30-vuotistaiteilijajuhlaansa.

– Artistina olen ollut jo 20 vuotta ja julkaissut musiikkia omalla nimellä. Tämä vuosi on juhlakonserttivuosi ja niitä onkin tullut tehtyä jo muutama, hän sanoo.

Masa Orpana. Kuva: Tommi Kolunen

Klarinettiopinnot Orpana aloitti 9-vuotiaana. Kipinän antoi edelleen Kangasalla asuva eno Reijo ”Pasu” Renvall, joka soitti klarinettia ja saksofonia.

– Pasu oli paikallisesti tunnettu tanssimuusikko ja muistikuvani on, että kuuntelin sukujuhlissa hänen soittoaan ja tykästyin klarinetin hienoon ääneen. Ilmoitin vanhemmilleni, että haluan soittaa tuota soitinta, Orpana kertoo.

– Pikkupoikana matkustin Kangasalta Peltolammille kahdella bussilla soittotunnille Pasulle. Hän kehotti minua hakemaan musiikkiopistoon. Pääsinkin Pirkanmaan musiikkiopistoon, ja nykyään olen siellä opettajana.

Murrosikä ja teinivuodet toivat mukanaan rockin ja kitaran. Missään vaiheessa Orpana ei kuitenkaan lopettanut musiikkiopistossa Harri Järvisen soittotunneilla käymistä.

– Pitkään oli ajatus, että ryhdyn klassiseksi orkesterimuusikoksi ja että soittaisin siinä ohella jazz-, blues- ja rock-keikkoja. Pyrinkin Sibelius-Akatemiaan, mutta en tullut valituksi.

– Saksofoni tuli klarinetin rinnalle jo teini-iässä, samoin kiinnostus rytmimusiikkiin. Varusmiespalvelun aikana aloin innostua enemmän siitä, enkä enää kokenut tarpeelliseksi päästä Akatemiaan. Halusin treenata enemmän rytmimusiikkia. Mutta aika pitkälle menin klassisen musiikinkin kanssa.

Masa Orpanalla on monipuolinen muusikkotausta, jonka hän kokee rikkautena.

– Klassinen musiikki tulee edelleen vastaan, paitsi kuuntelemalla, myös jatkuvasti töissä. Olen soittanut paljon teatterissa, ja siellähän tulee välillä sellaista soitettavaa, joka on vähintään semiklassista.

Orpana kuvailee tietään mutkittelevaksi ja monipolviseksi.

– Olen nauttinut kovasti yhteistyöstä klassisten muusikkojen kanssa. Muistan sen ajan, kun oli itse menossa samaan suuntaan. Tuntuu, että ymmärrän heitä hyvin sitä kautta.

Lauantain toivekonsertissa kuultavan ja Masa Orpanalle merkityksellisen kappaleen vihje on yksinkertaisesti: ”Tuutulaulu”.

Kangasala Classic 13.–16.6.2024. Toiveteoksia ja tarinoita -konsertti Kangasala-talossa 15.6. klo 19. Lisätietoa täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua