Kuinka sivulauseesta kasvoi lähtökohta kirjaan antiikin vallasnaisista – arviossa Naisia vallan kulisseissa

Kuvat: Otava / Sabrina Bqain

Octavia oli keisari Augustuksen täyssisar (mikä on hyvä todeta, koska Augustuksella oli myös samanniminen sisarpuoli), josta on vain sivulauseen verran mainintoja Augustuksen ajan teoksissa.

Samana vuonna syntyneestä Kleopatrasta on kirjoitettu senkin edestä. Syitä on useita. Yleensä mainitaan Kleopatran kauneus ja dramaattinen elämä Egyptin Ptolemaiosten sukuun kuuluneena hallitsijana, joka taituroi Rooman vasallivaltion kuningattarena rakkaussuhteissaan Julius Caesarin ja Marcus Antoniuksen kanssa.

Octavia hallitsi julkisen roolinsa täydellisesti nuhteettomana äitihahmona, eikä antiikin lähteistä löydy tähän kuvaan säröilyjä. Marja-Leena Hänninen ohjaa lukijaa pitkin matkaa ymmärtämään antiikin elämäntavan ja kulttuurin erityispiirteitä: sen ohella, mitä valikoivat historioitsijat ovat tallentaneet muistiin, on ylhäisönaistenkin elämään vaikuttanut myös ”tavallinen” arki. Ei kaikki välttämättä ole ollut pelkästään silkoista ja jumalallista.

Hänninen ei anna mielikuvituksensa laukata esteittä, vaan arvioi henkilöittensä elämänkulkua historiallisten tietojen ja todennäköisyyksien varassa, tiedon pohjalta. Hän ei liity siihen fantasiakirjoittajien joukkoon, joka antaa sepittelylle sellaisen vallan, ettei se enää pysy tutkittujen ja hyväksyttyjen tosiasioiden rajoissa.

Palatiumin eli Palatinus-kukkulan rinteillä asuivat keisareista lähtien Rooman merkittävät perheet. Kuva: Risto Ojasen ja Eliisa Holstikko-Ojasen kotiarkisto

* *

Hänninen on sisäistänyt Rooman ensimmäisten keisarien ajanjakson Augustuksesta Neroon. Se avautuu Naisia vallan kulisseissa -kirjasta (Otava, 2024) loogisena ja luontevana. Lukija saa ilmiselvästi luotettavan käsityksen ajasta viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua ja hyvän matkaa vielä ajanlaskumme ensimmäistä vuosisataa.

Siitä huolimatta kirjan yhtenä lähteenä on useasti Suetonius, joka tunnetusti käytteli aineistonaan myös huhuja ja juoruja. Mutta ei savua ilman tulta antiikissakaan. Suetoniuksen kynästä ovat tallentuneet vetävimmät muistiinmerkinnät, eivätkä ne kauttaaltaan liene pelkkää pintakuohua. Ainakin ne lisäävät luettavuutta, ja sohaisutkin kertovat aikansa puheenaiheista, olkoot sitten totta tai tarua. Hänninen teroittaa yhtenään, että Suetoniusta historioitsijana pidetään yleisesti huolettomana veikkona.

Yksityiskohta keisari Augustuksen vaimon Livian villan seinämaalauksesta, joka on nähtävissä museo Palazzo Massimossa Roomassa. Kuva: Risto Ojasen ja Eliisa Holstikko-Ojasen kotiarkisto

* *

Octavia johdattaa Julius-Claudiusten dynastian muiden naisten pariin. Kun koko kirjan ajan voimme muuttaa mahdollisia käsityksiämme siitä, etteikö naisilla voinut olla valtaa antiikissa, kyse on nyt nimenomaan ylhäisönaisista, jotka olivat tietenkin eri asia kuin ns. tavalliset naiset Rooman valtakunnassa. On jopa niin, että kun kirjan otsikkona on Naisia vallan kulisseissa, nämä naiset eivät piiloutuneet taustaverhoihin vaan ottivat tilansa jopa etunäyttämöltä. Heidän kuviaan lyötiin rahoihin, heitä nostettiin keisarien rinnalla jumalolennoiksi ja he juhlivat keisarien kanssa voittokulkueissa.

Octavian rooli oli kaukana vaivaisesta sivulauseesta. Ensinnäkin hän edusti Augustuksen ajan hengen mukaisesti naisen korkeinta hyvettä, äitiyttä. Hän mesenoi kulttuuria, kuten arkkitehtuurin huippumiestä Vitruviusta. Hän piti kirjallista salonkia, johon osallistui kirjailijoita, filosofeja ja muita oppineita. Hän asui Augustuksen perheyhteisössä Rooman tärkeimmällä kukkulalla Palatiumilla, jossa hän vaikutti lastensa avioliittoihin lähellä vallan ydintä.

Octavialla itsellään oli kahdesta avioliitostaan viisi lasta. Heidän lisäkseen hän huolehti ex-miehensä Marcus Antoniuksen ja tämän vaimon Fulvian pojasta sekä Antoniuksen ja Kleopatran kolmesta lapsesta, joita samalla roomalaistettiin luontevasti hänen silmälläpidossaan. Octavian on sanottu kasvattaneen ”bonuslapsiaan” kuin omiaan. Lapsikatraassa oli lisäksi Augustuksen ja hänen vaimonsa Livian lapset. Kuten Hänninen mainitsee, useita avioliittoja solmittiin kasvinkumppanien kesken, jolloin valtaa keskitettiin.

Kirjoittaja janoaisi vastauksia esimerkiksi siihen, miten Octavian ja Antoniuksen tyttäret suhtautuivat sisarpuoleensa, Kleopatran ja Antoniuksen tyttäreen, sisarenako, kasvattisisarena, voitetun vihollisen lapsena, vihollisena? Oliko hän heille eksoottinen, vaikkakin isänsä puolelta roomalainen prinsessa, katsoivatko he häntä ylös vai alas vai kokivatko olevansa samalla tasolla?

Hänninen harmittelee lähteiden vähyyttä, mutta tulee juuri sen takia esittäneeksi monia hyviä kysymyksiä. Lukija tuntee olevansa varmalla pohjalla, kun kirjassa ei muiltakaan osin lähdetä haparoimaan ylen määrin spekulatiivisiin arveluihin vaan vaivihkaa yllytetään omiin pohdintoihin.

Rooman ensimmäinen keisarinna Livia Rauhan alttarilla (Ara pacis) Roomassa. Kuva: Risto Ojasen ja Eliisa Holstikko-Ojasen kotiarkisto

* *

Naisia vallan kulisseissa -teos paaluttaa naisen asemaa, avioliitto- ja perintökäytäntöjä suorastaan välttämättöminä maamerkkeinä, joitten pohjalta lukijan ymmärrys lisääntyy, miten antiikissa virallisesti toimittiin, mitä katsottiin hyvällä, mitä ei. Roomalainen elämäntapa ja arvot mielessä on hyvä seurata kirjan muidenkin päähenkilöiden, etenkin Julian, Antonia nuoremman ja Agrippina vanhemman, Messalinan ja Agrippina nuoremman kohtaloita.

Vaikka kirjassa ei tulkita vallattomasti tutkittuja tosiasioita, Marja-Leena Hänninen on viritellyt joihinkin jaksoihin antiikista tuttua dramaattista valtapolitiikkaa Augustuksen, Tiberiuksen, Caligulan, Claudiuksen ja Neron ajoilta. Se tarkoittaa rakkautta ja lemmenleikkiä, juonittelua, petoksia, vallanhimoa, murhia ja oman edun tavoittelua, jos kohta myös roomalaisia hyveitä.

Se välittyy, että kirjoittaja on antiikin historian dosenttina paitsi kirjoittanut, myös pitänyt Rooman naisista ja uskonnoista lukuisia luentoja ja esitelmiä. Aivan kuin myös kirja olisi ollut pitkään tekeillä, koska hän tulee aika ajoin kerranneeksi useita yksityiskohtia. Se ei kuitenkaan haittaa, vaan pitää päinvastoin lukijan kartalla, kirja kun pursuaa henkilöpaljoutta.

Esilehtien kuvat ovat Livian villan laajapintaiset lintu- ja kasviaiheet, jotka ovat nähtävissä Rooman Palazzo Massimossa. Museossa käyneet tietävät maalausten tilaan tuoman taianomaisen tunnelman. Harmi, ettei kirjan kahta sardonyksikameeta nähdä – epäilemättä kustannusten takia – kunnon värikuvina.

Risto Ojanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua