Kuva: Ville Malja
HENKILÖ | Samae Koskisen protestilevy Mä näin unta että kaikki meni hyvin on rohkea vastalause suomalaisen yhteiskunnan nykytilalle.
”Ymmärsin, että tämmöisistä aiheista pitää laulaa niin suoraan kuin pystyy ja vääntää niin rautalangasta kuin mahdollista.”
Ilkka Valpasvuo, teksti
Riihimäeltä suomalaisen popmusiikin kyytiin noussut laulaja-lauluntekijä Samae (Sami) Koskinen tunnetaan kuiskaavasta laulutyylistään ja terävästä biisikynästään, jonka jälkeä on saatu ihailla niin Sister Flo -yhtyeen 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen levyillä kuin soolouralla vuoden 2006 Vol. 1 -levystä lähtien. Levy levyltä Koskisen tyyli on kehittynyt ja itsevarmuus kasvanut. Hän on silti tehnyt musiikkia jossain määrin omassa kuplassaan, vaikka kansan syviä rivejäkin on onnistunut koskettamaan.
Yhdeksännellä soololevyllään, huhtikuun 26. Päivänä ilmestyvällä Mä näin unta että kaikki meni hyvin (KHY Suomen Musiikki, 2024) kupla on puhkaistu. Koskinen ei enää kestä yhteiskunnan nykytilaa, jossa heikomman asemaa nakerretaan, äärioikeisto mellastaa ja luottamus hallituksen faktantarkistuksen uskottavuuteen karisee. Samaen reaktio on näppäilevä protestilaululevy, jolla asioihin otetaan kantaa niiden oikeilla nimillä pelkäämättä öyhöttäjien ja nettitrollien mustalle listalle joutumista.
Kuva: Ville Malja
* *
Kerroit, että syksyllä 2023 mitta tuli täyteen ja päätit, että asioiden kirjoittaminen rivien väliin saa riittää. Jos esikuvasi Bad Religion, Rage Against The Machine ja Bob Dylan kerran olivat saaneet sinut pohtimaan arvojasi ja valintojasi, mikset kirjoittaisi itsekin kantaaottavasti. Mikä katkaisi kamelin selän?
– Mä en tiedä, mikä voisi olla sellainen selkeä yksittäinen tapahtuma. Luulen, että kyse oli monen asian yhteisvaikutuksesta. Ministerin aavikkoapinaretoriikka, sporttijäbän raiskaaman mimmin kusihuoraksi nimitteleminen, kylmän uhkaavat uutiset siitä, kuinka matalapalkkatöiden tekijöiden elämä tehdään vaikeammaksi rikkaiden veronkevennysten kustannuksella, kulttuurin sysääminen jorpakkoon vai ”empatia ei kuulu politiikkaan” -läpät. Joku se niistä taisi olla.
Toimittaja, muusikko ja kulttuurikentän monitoimija Jean Ramsay otti kantaa tulevaan levyysi hienolla kirjoituksellaan, jossa hän kuvaili sinua yhteisen kiertueenne perusteella näin: ”Hiljainen tarkkailija, jopa introvertti. Vegaani ja erilaisista asioista kieltäytyjä, joka ei kuitenkaan tehnyt numeroa itsestään. Keskusteluissa ja välispiikeissä raottui kaveri, joka on ollut nuorena sairaalloisen ujo, mahdollisesti jopa kiusattu.”
Ramsay jatkoi: ”Se, että tämmöisestä lähtökohdasta tuleva ihminen hakeutuu esiintyvään ammattiin, on monessa mielessä ihme. Samae on tyyppi, joka menee tulta päin, eikä niinkään pakene vaikeuksia. ” Tunnistatko tästä itsesi? Pitääkö paikkansa Ramsayn tulkinta siitä, että nuoruuden kokemukset ovat kasvattaneet sinusta mitään pelkäämättömän leijonan?
– En mä ole pelkäämätön leijona vieläkään, vaan lähden jokaiselle keikalle hyvin nöyränä. Mulla on kitaran kopassa liimattuna kaverin tyttären tekemä tarra, jossa lukee että ”I Will Survive”. Katselen sitä aina ennen kuin astun lavalle.
– Nautin esiintymisestä nykyään paljon, mutta maksan jokaisesta keikasta henkistä hintaa, koska ei se vieläkään ole luonnollisin ympäristöni. Kokemus ja tietynlainen läsnäolo tekevät sen, että lavalle meno ei ole kauhua. Esiintymisestä on tullut niin iso osa elämääni – esimerkiksi viime kesänä soitin 60 keikkaa – että kyllä niistä on alkanut jäädä myös ikuisia muistoja, kun on niin älyttömän hienoja hetkiä koettu yleisön kanssa.
– Mitä muuhun sinänsä ihan mahtavaan kirjoitukseen tulee, niin kyllähän mulla on aina ollut tekemisissäni melko vakava pohjavire hyväntuuliseksi helposti miellettävän pinnan alla, mikä johtuu ehkä juuri historiastani mielenterveysongelmien ja näköalattomuuden parissa. En mä ajattele, että se olisi jonkinlainen voimavara, se vaan sattuu olemaan tapa, jolla kasvoin.
Kuva: Ville Malja
Pelkään hetkeä, kun kovenevan asenneilmapiirin vaikutukset alkavat kunnolla näkyä. Pelkään kohtaa, jossa demokratia ottaa kuokkaansa, kun äärioikeisto miehittää keskeisimpiä yhteiskunnallisia valta-asemia. Pelkään sitä, kun leipä loppuu jonoista. Pelkään sotaa. Pelkään ilmastonmuutosta. Pelkään perheeni puolesta. Levysi kaltaiset rohkeat ulostulot antavat uskoa siihen, että kaikki ei ole menetettyä ja että jokainen voi tehdä osansa hyvän eteen. Mistä musiikissasi kaikaava toivo kumpuaa?
– Ei tällä levyllä ole toivoa. Tai on nyt, kun soitin Jarkko Martikaiselle kappaleet ja hän ehdotti, että tekisin yhden biisin, jossa olisi toivoa edes pilkahdus. Kirjoitin siltä istumalta laulun nimeltä Mä näin unta, jonka kertosäe menee näin:
”vaikka housut ois kuinka täynnä paskaa
sen saa sieltä pois
me selvitään
me selvitään siis tästäkin”
Levyä on markkinoitu nostamalla poliittista todellisuuttamme esiin singlellä On normaalia olla natsi ja listaamalla kakkossinglellä asioita, jotka meiltä ollaan viemässä pois. Keskustelua on syntynyt aika paljon. Millaisia näkökulmia levy näiden ohella avaa?
– Mun ehkä suurin innoittaja tällä albumilla oli punkyhtye nimeltä Propagandhi, jonka tekstit ovat suoria, välillä jopa myötähäpeää nostattavasti. Heitä kuunnellessa ei jäänyt epäselväksi se, että eläinten syöminen ja homofobia ovat perseestä. Ymmärsin, että tämmöisistä aiheista pitää laulaa niin suoraan kuin pystyy ja vääntää niin rautalangasta kuin mahdollista. Kommentoin vihaa, nettietikettiä, yleistä keskusteluilmapiiriä, etuoikeutettuna olemista, egosentrisyyttä ja sitä, miltä tuntuu, kun jää ulkopuolelle.
Pelkästään sanaa ”natsi” käyttämällä saa varmasti kavereita ties minkä lietelätäkön uumenista. Millaista palautetta odotat ja millaista vaikuttavuutta toivot ulostulollasi?
– Mä oon saanut niin ihanaa palautetta, etten olisi ikinä voinut kuvitellakaan. Ihmiset tuntuvat olevan aidosti mielissään lauluista ja niiden sanomasta. Ei mulla ole ikinä ollut samanlaista impaktia yhdelläkään julkaisullani. Satoja viestejä siitä, kuinka olen monen mielestä rohkea, kun avaan suuni.
– On tullut myös täysin luokattomia viestejä ja useita tappouhkauksia, mutta tiesin, että niitä tulee väistämättä. Väkivallalla fantasiointia ja alentavaa nimittelyä. Jätin ensimmäisen singlen YouTube-videon kommenttikentän moderoimatta, koska moni viesti tavallaan vahvisti laulun sanomaa. Seuraavaan julkaisemaani videoon YouTube ei sitten antanutkaan kommentoida ollenkaan, kun edellinen oli niin täynnä vihaa. Onneksi kannustavia viestejä on ollut määrällisesti niin paljon enemmän.
– Se ei kuitenkaan ollut syy, miksi levyn tein. En hakenut mitään sankarin viittaa, vaan nämä laulut oli pakko tehdä.
Samae Koskisen albumi Mä näin unta että kaikki meni hyvin ilmestyy 26.4.2024.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Päivi Lukkarilan Skutsi ei kelvannut isoille kustantajille, nyt se on yksi Finlandia-voittajasuosikeista
HENKILÖ | Finlandia-ehdokkuus tuli kesken koulun ruokatunnin. ”Olin aivan äimän käkenä”, sanoo tamperelainen opettaja-kirjailija.
Kimmo Pohjonen tarjoili kauneutta ja kantaaottavuutta – 60-vuotisjuhlakonsertti Tampere-talossa
HENKILÖ | Kimmo Pohjonen ei päästä helpolla sen paremmin itseään kuin yleisöään. Tinkimätön taiteen tekeminen on nostanut hänet maailmanmaineeseen.
Miia Selinin Marple katselee maailmaa tutkivasti mutta lempeästi – Tuijottava katse valtaa Tampereen Työväen Teatterin
TEATTERI | Työviksen ensi-illassa Agatha Christien rakastettua harrastelijasalapoliisimummelia esittää Miia Selin, joka on pohtinut onko hän viisikymppisenä liian nuori rooliin.
Yli puolet elämästä Tampereella – Pauli Hanhiniemi tiesi tullessaan, että tänne kannattaa jäädä
HENKILÖ | Vastikään 60 vuotta täyttänyt Pauli Hanhiniemi on asunut elämästään yli puolet Tampereella. Millainen on hänen Tampereensa, missä on hyvä asua, missä keikkailla, se selviää nyt.
