Kuvat: Into Kustannus
KIRJAT | Katleena Kortesuo tarttuu puberteettiseksi yhteiskunnaksi nimeämäänsä aikaan. Tunteiden riepottelema ihminen altistuu helposti erilaisille huijauksille, eikä vain auervaaroille.
”Kortesuon kirja on vuorisaarna nykyarkeen.”
ARVOSTELU
Katleena Kortesuo: Tunteet tapissa
- Into, 2024.
- 226 sivua.
Kuinka se menikään. Tunteet eivät huijaa. Vain intuitiolla ja tunteisiin luottamalla tekee lopulta oikeita ratkaisuja.
Ainakin media ja monesti julkinen päätöksentekokin vahvistavat tätä väitettä.
Parissa viime vaaleissa lopputulos on vaikuttanut siltä, että vaikka ihmiset haluavat tutkittua tietoa ja takeet demokratian sekä sosiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin jatkumisesta, äänestyspäätös perustuu lopulta pärstäkertoimeen ja mukaviin anekdootteihin.
Media puolestaan nostaa silmätikuksi uljaan uran, mutta lopulta pienen virheen tehneen ihmisen, joka huomaa yhtä äkkiä olevansa saatanallisessa myllyssä, jossa puukoniskuja ja uudelleenarviointia tulee joka puolelta ja satoihin tuhansiin merkkeihin yltävissä kommenttiketjuissa.
Pöyristymisen treenit ovat käynnissä, todenpuhujat kiillottavat kilpiään.
Hän häpäisi ammattikuntani! Minulla on niin paha mieli!
Pöyristyjien rinnalla vahtia pitävät vimmatun vihaiset tosikot.
Tietokirjailija Katleena Kortesuo on tarttunut puberteettiseksi yhteiskunnaksi nimeämäänsä aikaan.
Tunteet tapissa (Into, 2024) on yksi kevään herkullisimmista oppaista mielen ja mielihyvän tasoihin, joita ”heti mulle, kaikki tänne” -aika ruokkii.
Jotta pystyisimme tekemään päätöksiä rauhassa ja asialliseen keskusteluun sekä tutkittuun tietoon pohjautuen, meidän on tunnistettava ajattelumallimme.
On hallittava toisin sanoen tunnetaidot. Siis mitkä?
Kortesuo sai terveystieteiden tohtori ja poliitikko Paula Risikolta yhden hyvän määritelmän tunnetaidoista. Se ei tarkoita sitä, että itkee kansalaisten kanssa, vaan sitä, että ihminen otetaan hetkeksi kannettavaksi ja häntä yritetään auttaa asiassa pysyen.
Ihmisellä on käytössään keskimäärin seitsemän perustunnetta: viha, inho, pelko, suru, yllätys, onnellisuus ja halveksunta.
Kortesuo on kiinnittänyt huomiota nykymedian tapaan tehdä tunteista uutinen. On kehosurua, paitsi jäämisen pelkoa, työhäpeää, lentohäpeää, laturaivoa, ilmastosyyllisyyttä, ruokahäpeää, keskiluokka-, työväenluokka- ja yläluokkahäpeää.
Mitä isompi tunne, sitä isompi otsikko.
Media rakastaa yksittäisiä mielensäpahoittajia, joiden päivän pilaa hiekkalaatikkoon jäänyt huumeneula tai nokan edestä viety viimeinen ilmaisämpäri.
Mielensäpahoittajilla on laaja pahoittumisen skaala käytössään. Joistakin vain tuntui joku tilanne ahdistelulta, seksualisoinnilta, melkein natsismilta ja salaliitolta.
* *
Mistä me oikein saimme tunteet tappiin? Kuka siitä hyötyy?
Tunteilla jos millä myydään. Asuntoja, kirjoja, vaatteita, matkoja, ruokia, kulkupelejä, asusteita ja aatteita.
Yritykset haluavat tunnesiteen asiakkaaseensa. Puolijulkkikset ja wannabe-taiteilijat pääsevät helpommin mediaan suurella tunnetilalla kuin kiinnostavalla teoksellaan.
Kiinnostavimpia Kortesuon huomioista on se, miten yhteiskunnallinen paradigma – vallitseva ajattelutapa ja suuret uskomusmallit – muuttuu helpoimmin tunnevetoisesti.
Vaikuttajataho pyrkii kasvattamaan kohderyhmässä haluamaansa tunnetta.
Protestiliike on epäilyttävä ja tietty kansanosa pelottava. Epäluulo nousee.
On istutettu someraivon, mielenosoituksen, valemedian ja vastarinnan siemenet.
Tunneviljelijä antaa peltonsa kasvaa ja odottaa tunteiden sadonkorjuuta masinoimansa asian hyväksi.
Aktivismi puolestaan haluaa herättää tunteen hyvän asian puolesta, mutta nopea toiminta harvoin kantaa hyvää hedelmää.
Kortesuo on varsinkin kriittinen Elokapinan tapaan toimia. Elokapinan vaatimus muutaman vuoden sisään toteutuvasta hiilineutraaliudesta on yksinkertaisesti liian hätäinen tavoite.
Pelon lietsonta, hätäily ja demokraattisen päätöksenteon unohtaminen ovat asioiden liiallista yksinkertaistamista.
Elokapinan hehkuttama Kansalaisfoorumi ei ole myöskään tae hyvyydestä. Kansalaisfoorumit ja -neuvostot saivat pahaa aikaan 1930- ja 1940-luvun Euroopassa ja 1960-luvun Kiinassa. Niillä on usein anonyymit ohjastajat.
Media suhtautuu varsinkin kritiikittömästi Elokapinaan ja uutisoi tämän toimista sellaisenaan, ei juurikaan analysoiden.
* *
Kivoja ihmisiä pidetään saman ajatusmallin mukaan väistämättä hyvinä. On helpompi niputtaa ihmiseen hyvänä tai pahoina pidettyjä ominaisuuksia, siis joko tai, kuin tunnustaa että jotkut ihmiset voivat olla sekä että: hyviä, mutta myös valehdella.
Kun polarisaatio on riittävän pitkällä, kivoista ihmisistä ei suostuta uskomaan pahoja totuuksia tai päinvastoin.
Mustavalkoinen ajattelu voi kuitenkin pahimmillaan johtaa sisällissotaan ja väkivaltaan.
Yhä useampi suomalainen uskoo viimeisen sentimenttitutkimuksen (2023) mukaan väkivaltaan vaikutuskeinona.
Sentimentti on sisäministeriön yhdessä taloustutkimuksen kanssa kehittämä työväline, joka tarjoaa kattavan ja monialaisen menetelmän ihmisten turvallisuuden tunteen ennakointiin, seurantaan ja analysointiin.
* *
Yksi Kortesuon kirjan kiinnostavimpia näkemyksiä on tässä ajassa se, miten minä-keskeinen yhteiskunta tuottaa omaa historiaansa ja persoonaansa hyödyntäväville luoville toimijoille erityistä valtaa ja kiinnostavuutta niin journalismissa, tieteessä kuin taiteessakin.
Kun media rakastaa tunnevetoisia juttuja ja kohauttavia otsikoita, sille pitää huomio- ja markkinatalouden lakien mukaan niitä antaa.
Kolumnin aiheeksi riittää silloin journalistin oman päivän kulku pienine vastoinkäymisineen. Voi että, kun tuulilasissa oli jäälimaa ja aamukahvi poltti suun.
Näitä olen kirjoittanut itsekin.
Kirjailija kirjoittaa mieluiten autofiktiota, valokuvaaja kuvaa vuosikausia vain itseään ja jopa väitöskirja syntyy omiin kokemuksiin vedoten.
Kun minä unohtuu pysyvästi päälle, siihen alkaa itsekin uskoa ainoana tyylilajina ja lopulta totuutenakin.
Journalismissa on viime viikot keskusteltu sepittämisen oikeutuksesta osana feature-journalismia. Miten suhtautua tekstiin, joka liikkuu pakinan, autofiktion, runouden ja tyylillisen leikittelyn tiheikössä. Onko sen tekijä journalismin polunraivaaja vai vihattava desantti, faktapetturi, ehkä jopa gonzoon jämähtänyt tekstinikkari?
Pöyristyjiä on Kuusela-gatessa ja siitä versoneessa laajemmassa journalismidebatissa riittänyt. Nyt vasta on päästykin veivaamaan kaikkien osapuolten tunteet tappiin.
Miten pyhää journalismia on saatettu näin loukata?
Ja samaan aikaan mediatalojen koneistot väsäävät katteettomia klikkiotsikoita.
Toisaalta voi miettiä, mikä osuus tunteiden, tosien tai kuviteltujen, käsittelyllä ja niiden taitavalla kuvauksella on ollut toimittaja Matti Kuuselan kirjoittamisessa.
Se on ollut iso. Mutta onko siinä lähtökohtaisesti jotakin väärää, jos tyylikeinolla saadaan paremmin ilmaistua kohteesta jotakin syvempää kuin pelkällä faktalauseella?
Ja sitten toisaalta: tunnevetoinen juttu päätyy todennäköisimmin luetuimpien juttujen listauksen kärkeen.
* *
Miten puberteettisesta yhteiskunnasta voisi sitten kasvaa ulos ja ylöspäin, tunteiden haltijaksi?
Kortesuo kehottaa harjoittamaan tunnekasvatusta, niin itseen kuin jälkipolviin.
Tunteitaan voi hallita, niitä voi katsoa ulkopuolelta ja tarkastella niitä omaa toimintaansa arvioiden.
Kännykkä ja sen tarjoama some-maailma dopamiinikoukutuksineen kannattaa itsesuojelun nimissä laittaa sivuun ja puhelin tauolle. Koululaisten kännykänkäyttö on tunnetusti riistäytynyt täysin käsistä.
Koulussa oppimiseen kännykkä ei anna mitään uutta. Lähinnä se häiritsee helppoudessaan oppimista ja keskittymistä
Tunnetaidot ovat kansalais- ja selviytymistaitoja. Tunteiden riepottelema ihminen altistuu helposti erilaisille huijauksille, eikä vain auervaaroille.
Tunteet vievät energiaa ja johtavat pahimmillaan rikoksiin. Tunteet ehkäisevät harkintaa ja polarisoivat yhteiskuntaa.
Tunnista tunteesi. Ei hassumpi vaatimus aikuiseen elämään. Kortesuon kirja on vuorisaarna nykyarkeen.
Anne Välinoro
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.
Me opimme antiikista edelleen, jos vain niin haluamme – siitä todistaa Antiikki ja me -teoksen kotimainen tutkijaryhmä
KIRJAT | Antiikin tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa.
Kaksi veljestä rikkinäisine väleineen ja ihmissuhdesekoilua – arviossa Sally Rooneyn Intermezzo
KIRJAT | Sally Rooneyn aiempiin teoksiin verratessa Intermezzossa näkyy enemmän monimuotoisuutta. Tarinan päärooleissa on kaksi erilaista veljestä.
Antigender-liike kokoaa yhteen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustajia – arviossa Judith Butlerin Kuka pelkää sukupuolta?
KIRJAT | Feministiteoreetikon rönsyilevä teos on poukkoileva, mutta informatiivinen kuvaus kansainvälisestä antigender-liikkeestä.