Karin och Carl Larsson. Kuva: SVT / Yle

1

Ah, ha, ha, ha, stayin’ alive, stayin’ alive. Mikä olisi energisoivampaa musiikkia kuin disko, tuo 1970-luvun musiikkimaailman lahja tanssijoille? Kokoonnut kehään välkkyvän peilipallon alle ja annat mennä.

Rakastan Bee Geesiä, Gloria Gaynoria, Donna Summeria ja kaikkia hulluna biittiin mukaan lähteneitä.

Ja John Travoltaa, jonka kostea katse ja legendaarinen tanssi valolattialla ei jätä koskaan rauhaan. Saturday Night Fever!

Haluan ensi kesänä nähdä vain hoikkia nuoria miehiä pitkäkauluksisissa slim fit -paidoissaan vaaleat trumpettilahkeet liehuen. Meidän nuorukainen löysi ne jo vintage-puodista.

BBC:n Diskon aikakausi -dokumentti kertaa upeasti diskon ja erityisesti mustan diskon kuumimmat vuodet, kun rahaa satoi ja kansa jonotti vinyylejään.

Diskon aikakausi Yle Areenassa.

2

Karin ja Carl Larsson on kaikkien tuntema ruotsalainen taiteilijapariskunta, mutta vain toinen heistä maalasi, kun tiet yhtyivät. Carl ei halunnut, että Karin, niin lahjakas kuin tämä olikin, jatkaisi maalaamista avioliitossa.

Ja mitä vaimon sitten piti tehdä? Hoitaa lapsia ja kokata.

Larssonien koti-idylli Taalainmaalla Sundbornissa on kaikkien ruotsalaisten sisustajien ykköstemppeli. Ja kenen ansiosta?

Karinin, joka löysi kaikille tavaroille paikkansa, maalasi, kunnosti ja koristi kodin sellaiseksi, että se miellytti maalaavan miehen silmää. Carlia tympäisivät pohjoisen kehnot kelit ja Karinin sisustamista interiööreistä löytyivät hehkuvimmat kohteet. Toinen lavasti toiselle maalattavaa.

Karin olikin kuvittaja, luova mestari siinä kuin miehensä. Hän myös ravitsi perhettään terveellisesti kasviksin, marjoin ja hedelmiä – ajalleen epätyypillisesti.

Carl sai rauhassa kehittyä Ruotsin eturivin kuvataiteilijaksi 1890-luvulla.

Ja tehdä ne inspiroivat Euroopan-reissunsa, kun Karin piti huolta lapsikatraasta. Mutta se oli myös Karinin valinta.

Karin och Carl Larsson -dokumentti näyttää Sundbornin huone huoneelta ja asiantuntijat sisustusta arvioimassa.

Karin och Carl Larsson -dokumentti Yle Areenassa.

3

Helene Schjerfbeck, suomalainen mestarimaalari, ei juuri interiööreistä piitannut, mutta oli sitäkin tarkempi siitä, miten kohteet olivat pukeutuneet.

Schjefbeck nautiskeli kuoseilla, leikkauksilla, vaatteiden väreillä ja muodilla.

Hänen henkilökuvistaan on pystytty jäljittämään aikansa tyyli niin, että muotokuvien perusteella on valmistettu asuja, joita voi katsoa yhtä aikaa alkuperäisteosten kanssa.

Tätä iloa on tarjolla Schjerfbeck ja muoti – taidetta ja pukuhistoriaa 1880–1950 -näyttelyssä  Villa Gyllenbergissä Helsingin Kuusisaaressa. Kyseessä on ensimmäisiä näyttelyjä Suomessa, jossa historiallisia pukuja ja maalaustaidetta esitellään rinnakkain.

Schjerfbeck oli varsinkin mieltynyt ranskalaistyylisiin vaatteisiin.

Villa Gyllenbergin näyttelyssä on mukana myös muita suomalaismaalareita, joille asut olivat tärkeä osa muotokuvaa. Heitä olivat esimerkiksi Maria Wiik, Väinö Kunnas ja Hugo Simberg.

Näyttelyä täydentää teosjulkaisu Schjerfbeck & muoti — Taidetta ja pukuhistoriaa 1880–1950 (Parvs), joka perustuu osittain Gyllenberg-säätiön omistuksessa olleisiin Schjerfbeckin kirjeisiin.

Museo auki ke–to 12–17 sekä la–su 11–17.

4

Kirjoittaminen on itselleni pitkälti intuitiivista toimintaa. Siksi on hyvä pysähtyä välillä miettimään, miten kirjoitan, miksi kirjoitan ja mistä saan vaikutteita kirjoittamiseen.

Kun tekoälyllä saa aikaan asiallista perustekstiä aiheesta kuin aiheesta, kirjoittamisen laadulle asetetaan yhä kovempia vaatimuksia. Kannattaa siis treenata tässäkin lajissa, että pysyy kelkassa.

Johanna Pentikäisen Sanojesi voima (Art House, 2024) tarkastelee taitolajia yhdeksän askeleen kautta. Aloitetaan omasta itsestä ja kehollisuudestamme ja edetään toisten tekstien ja toisten ihmisten kautta omaäänisyyteen.

Harjoitteet ovat mielenkiintoisia ja selkeitä ja niitä voi käyttää niin teineille kuin aikuisopiskelijoille.

Mutta mikä kannattaa ponnisteluissa kynän kanssa? Olen pohtinut tätä useita satoja kritiikkejä tehneenä kirjoittajana. Ne eivät olisi syntyneet ilman henkilökohtaista läsnäoloa teatteriesityksessä, niiden analysointia oman kokemusvaraston pohjalta, tunnelman välittämistä, keskusteluja ihmisten kanssa, eläytymistä. Mihinkään tähän ei tekoäly pysty. Se ei voi kaapata kirjoittajan minuuttani tässä mielessä.

5

Jos kirjoittaminen vaatii persoonaa, sitä vaatii myös ohjaaminen. Kimmo Svinhufvudin Ohjauksen ydin (Art House, 2024) on ohjaajan, esihenkilön ja opettajan työkirja.

Ohjauksessa on monta tasoa, mutta yhteistä kaikille on luottamus, joka ohjaajan ja ohjattavan välille on synnyttävä. On myös muistettava, että ohjaukseen liittyy paljon tiedostamatonta, jota molemmat osapuolet huomaamattaan käyttävät.

Svinhufvud tarjoaa selkeitä harjoitteita luottamuksen synnyttämiseen, tiedostamattoman ”tarkkailuun”, visioon, jota kohti ollaan yhdessä menossa ja moneen muuhun ohjauksen puoleen. Tässä hän käyttää lähteinään filosofeja ja psykoanalyytikkoja.

Kysymys ohjauksesta on perimmältään yksinkertainen. Haluamme säilyttää ohjattavan toimintakyvyn ja luottamuksen elämään.

Anne Välinoro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua