”Elokuvataide on äärimmäisen perversion taide”, tiivistää kulttuuriteorian elvis, Slavoj Žižek. Hänen sanoissaan on järkeä.

Katsoja nauttii elokuvateatterin pimeydessä tirkistelemällä yksisuuntaisen ikkunan läpi toiseen todellisuuteen, ja elokuva luo keinotekoisten tunnereaktioiden ympäristön. Pohjimmiltaan elokuva on aina pornografiaa, mutta kirjaimellisesta pornografiasta sen erottaa se, ettei sen nostattama kiihotus ole – välttämättä – seksuaalista vaan emotionaalista.

Tätä elokuvataide on siis parhaimmillaan. Kaikki teokset eivät täytä tätä tarkoitusta. J-P Valkeapään Koirat eivät käytä housuja täyttää.

Lääkärinkin käsi voi joutua pakettiin.

Pekka Strang on lääkäri nimeltään Juha. Hän menettää vaimonsa onnettomuudessa kesämökillä ja yrittää kesyttää omaa syyllisyydentuntoaan samalla, kun huolehtii yksinhuoltajaisän velvollisuuksista. Jo kättelyssä Valkeapää osoittaa kykynsä ohjaajana kertomalla meille Juhan tarinan salamannopeasti ja selkeästi mutta ilman tekstikortteja tai kertojia – ilman elokuvataidetta saastuttavaa aidan alta menemistä. Hän esittää tarinan premissin tiiviisti hyytävässä montaasissa.

Nyt Juha on kuin ontto ihmisen kuori, jonka koko entinen elämä on kaatunut pieneen vahinkoon, joka olisi ollut vältettävissä. Apua elämän taakan kantamiseen ja miestä rääkkäävien tunteiden hallinnointiin on kuitenkin tarjolla.

Krista Kosonen on BDSM-domina Mona. Hän toteuttaa palveluita, jotka muistuttavat pohjimmiltaan elokuvataiteenkin tärkeintä tarkoitusta mutta fyysisemmän ulottuvuuden kanssa. Mona tarjoaa Juhalle pakokeinon, jollaista tämä ei ole muualta löytänyt. Kahden päähenkilön yhteen nivoutuvista tarinoista kasvaa laulu elämän raakuudesta mutta samalla myös kauneudesta.

Krista Kosonen on BDSM-domina Mona.

Koirat eivät käytä housuja on hankala elokuva kategorisoida. Sitä on tituleerattu useaan kertaan mustaksi komediaksi, mutta luokittelu johtuu ainoastaan elokuvakulttuurimme pakkomielteisestä tarpeesta löytää jokaiselle teokselle genre.

Valkeapään visiosta on helpompi nauttia, jos siihen asennoituu hyväksymällä, ettei jokainen elokuva ole genre-elokuva. Jos sille etsii henkisen rinnastuksen nimissä sisarteoksia, niitä kannattaa hakea mieluummin Michael Haneken tai Bong Joon-hon filmografioista kuin lajityyppilokeroista.

Päänäyttelijät Strang ja Kosonen ovat elokuvalle olennainen voimavara. Kaksikon väliset kohtaukset saavuttavat ajoittain hurjia mittasuhteita rohkeudellaan. Eikä rohkeudella tarkoiteta tässä yhteydessä yksiselitteisesti seksuaalista virettä vaan nimenomaan estotonta emotionaalista pornografiaa.

Koirat ilman housuja -elokuva on myyty teatterilevitykseen jo ainakin 25 maahan.

Valkeapää vihjaa elokuvan avulla olevansa vielä jonain päivänä mahdollisesti yksi niitä harvoja suomalaisia ohjaajia, joilla on sekä oma tunnistettava ääni että poikkilaadukas tuotanto – sellaisia kuin Pirjo Honkasalo tai Aki Kaurismäki. Hän osoittaa sen vain mahdollisesti siksi, että Koirat eivät käytä housuja on vasta hänen kolmas pitkä elokuvansa. Mutta se on pantu niin vahvasti merkille ympäri maailman, että hän saanee mahdollisuuden jatkaa uraansa mutkattomasti.

Elokuvaa on esitetty festivaaleilla ennen sen laajan kotimaisen levityksen ensi-iltaa muun muassa Cannesissa, Torontossa, Lontoossa, Busanissa ja Texasissa. Eikä turhaan.

Valtteri Mörttinen