Knipi on odotetun intiimi ja tyylikäs – arvostelussa Egotripistä tutun lauluntekijän sooloalbumi

11.10.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Levyarvostelu: Knipin soolodebyytti on odotetun vahva. Keskiössä pysyy rauhallisen intiimi laulu, jota sovitukselliset mausteet tukevat ja haastavat sopivasti.

Knipi: Knipi (Universal, 11.10.2019).

Kymmenisen vuotta sitten Knipi, oikealta nimeltään Zachris Alexander Stierncreutz, ei vielä oman kertomansa mukaan nähnyt itseään julkaisemassa sooloalbumia. Egotripin säveltäjänä ja kitaristina tunnettu mies on toki todistanut lauluntekijäosaamistaan myös muiden artistien taustalla. Monen muun ohella Matkustaja, Mestaripiirros, Hiljaisuus ja Myöhemmin kuuluvat kaikki jo suomipopin kaanoniin.

Muutaman vuoden ajan ajatus lauluntekijän omasta sooloalbumista on kuitenkin ollut hereillä ja tässä se nyt viimein on. Odotusarvot ovat korkealla.

Vaikka kyse on ennakkoasetelman ja myös toteutuksen painotusten puolesta nimenomaan soololevystä, jossa Knipin intiimit kappaleet ja tulkinta ovat etualalla, on mukana ollut monta luottopelaajaa. Tuottajan pallilla istuu Jukka Immonen, bändissä soittavat Egotripin basisti Anssi Maasalon ohella PMMP:n rumpali Heikki Kytölä ja Anna Puun kosketinsoittaja Jussi Liimatainen. Keskiössä on kuitenkin Knipi.

Tummasyisen öisesti, Matkustajan hengessä näppäilevä ja ennakkosinglenä kuultu Katkoviivoja istuu liikkuvan kulkuvälineen kyydissä ja kaipaa muutosta. Haikean näppäilyn päälle kaikuisasti mutta seesteisen kiireesti laulava Knipi toteaa taian kadonneen. Öisen maiseman ääressä syntyy päätöksiä.

Tästä lähtee levyn tarina, jossa tapahtuu muutos, ero menneestä ja kipinän menettäneestä suhteesta. Osittain liikutaan hetkessä, monessa kohtaa sukelletaan menneisyyden muistoihin. Päästäänpä tilanteesta ohikin.

Nimensä mukaisesti vuotta 1986 ja sen kesää muisteleva kakkosbiisi sukeltaa haikeasti muistoihin. Sävellys saa tukea muun muassa jousisoittimista mutta ilman liiallista suureellisuutta. Pysytään iholla. Tämä laulu on sulle, missä ikinä meet.

Ja Sotkuhan siitä yleensä tulee, kun muutoksia tehdään. Kappaleen valoisa näppäily tuo hyvää vastapainoa aiheeseen, josta ei taida selvitä suklaarasialla tai kukkapuskalla. Olen rikkonut hänet, enkä ehjäksi saa, tätä en korjaa… Kauniit jouset tuovat jälleen lisäväriä mukavan valoisaan maisemaan.

Levyn parhaita raitoja on omaa erotekemistä analysoiva Hölösuu. Ehkä näin on parempi ja ystävinä erotaan. Miksi en silti saa sanottua sitä mitä tarkoitan vaan ihan mitä sattuu. Olen puhunut läpiä päähäni, hölösuu. Oikeasti ajatellaan kuitenkin, että ollaan luodut toisillemme. Kappaleen hyvin pelkistetty, pienesti humiseva näppäily alleviivaa melodian koukukkuutta ja sanoituksen hienoutta.

Menneestä ajasta on taas enemmän mollivoittoinen kaihoilu lapsuusmuistoineen. Tulet menneestä ajasta muttet tunnista itseäsi vaan olet joku muu. Kuulas pianokuvio on biisin kantavia voimia.

Knipin yhdessä poikansa Danielin kanssa tekemä Seinäruusu ja kynnysmatto peilaa tuntemuksia, kun yökerhon illan tähteet kohtaavat ja sydän halkeaa. Sävellyksen huohottaen etenevä tempo ja värivaloiset mausteet eivät kuitenkaan haasta keskiössä olevaa Knipin rauhallista laulua vaan tuovat siihen mukavaa neonvaloista vastapainoa.

Sitten ollaan seottu korvia myöten, tulisesti. Se on menoa nyt. Herätään eteisessä kaikki vaatteet päällä ja tehdään päätöksiä. Kaivelen taskusta sormusta ja pohdin. Jälleen Knipin intiimiä, baarituolilla istuskelevaa laulua maustetaan mukavan isolla kädellä mutta hillitysti. Pianoa, huminaa, stemmalaulua, kitaraa…

Sähköisemmin rokkaava ja humisten sykkivä Musta aukko hukkuu uutistulvaan juuttuneena tv-tuoliin. Nyt on pudottu loputtomaan mustaan aukkoon eikä tiedetä mitä tehdä. Sen jälkeen toivotaan, että olisit vielä vastassa, kun tulen Maitojunalla kotiin. On lähdetty ovet paukkuen mutta pieni toivonkipinä on vielä palamassa. Lyhyehkö riisuttu näppäily hymyilee pohdiskelevan aiheensa äärellä jousien tukemana.

Päätösraitana soiva Värejä muistelee pianon äärellä. Nyt voi mennä jo päiväkausia, ettei kuolla ikävään. Värit näkyvät jälleen paremmin, elämä virtaa ja voi hengittää. On päästy ohi ja eteenpäin.

Sovituksen vaivihkainen humina ja pelkistetty maalailu on levyllä yleisesti käytetty metodi värittää Knipin seesteistä laulutapaa, mutta päätösraidalla lähdetään jopa rumpujen tahdissa hiukkasen isompaan maalaukseen. Mutta vain hetkeksi.

Knipi on sooloalbumillaan odotetun intiimi ja tyylikäs. Lauluntekijäpop on tuotettu taidolla niin, että isommatkin elementit vain tukevat kaiken keskellä kulkevaa pieni on kaunista -tulkintaa. Knipin rauhallinen laulu on persoonallinen elementti – show, jota ei kannata lähteä varastamaan, eikä niin onneksi tapahdukaan. Knipin debyytiltä löytyy monta hyvää yksittäistä hetkeä ja levy on kauttaaltaan tyylikäs kokonaisuus.

Ilkka Valpasvuo

Knipi Tampereen Olympiassa 7.12.2019. Katso kaikki keikat täältä.