Persaukiset-sarjan Vinnie (Joe Gilgun). Kuva: Yle
Tällä palstalla kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista aiheista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petra Stolt on iloinnut Persaukisista, aasialaisesta ruuasta ja Graham Nortonin lyhytvideoista.
1
Etsin eräänä päivänä Yle Areenasta helppoa kuunneltavaa. Kaisa Pulakan aikamatkat valikoi kuunneltavaksi, sillä jaksot olivat lyhyitä ja niitä on kuunneltavissa paljon. Minulla ei ole hajuakaan, mitä genreä aikamatkat edustaa, mutta sisältö on vaihtelevaa ja viihdyttävää.
Kaisa Pulakan aikamatkat Yle Areenassa.
2
Minulla on elämässäni sellainen onni, että 12-vuotias lapseni on ruokautelias. Intialaisen ystäväperheen ruuat kiinnostavat kovasti, vaikkei kaikki maut olekaan suosikkeja. Tällä hetkellä kuuminta huutoa ovat erilaiset aasialaiset pikkuruuat. Juuri tänään lapsi googletteli gluteenittomien dumplingien ainesosia. Aasialaiseen kauppaan tieni siis vie.
3
Yle Areenaan on joulu-tammikuussa lisätty Persaukisten 4. ja 5. kausi. Osa jaksoista toistaa edellisten juonia ja menneitä kausia, mutta kuka nyt ei hellyttäviin henkilöhahmoihin haluaisi käyttää ruutuaikaansa. Miten käy Vincentille?!?
Persaukiset Yle Areenassa.
4
Iida Turpeisen Finlandia-ehdokkaanakin ollut Elolliset (S&S, 2023) on yöpöydällä kesken, mutta jo ensisivujen jälkeen se koukutti, sivisti ja viihdytti!
5
Facebook tarjoilee mitä milloinkin. Jos satun vilkaisemaan life hack -videoita, niitä on pian syötteeni täynnä. Uskollisesta brittiläisten ja amerikkalaisten talk show -ohjelmien seuraamisesta johtuen myös Graham Nortonin keskusteluohjelma päätyy usein fiidiini. Näyttelijöiden ja julkkisten lyhytvideot ovat – aivan kuten edelläkin – koukuttavia, sivistäviä ja viihdyttäviä!
Petra Stolt
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (8.5.2024): Kevät, Ilta Saimaalla, Zeno, Vallinkoski, Annikin runofestivaali
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Parasta juuri nyt (7.5.2024): Runospesiaali!
Viime aikoina voimallisimmin trendaavaa runoutta on ollut lavarunous, mutta runoa kirjoitetaan edelleen myös kotona luettavaksi, ja onneksi sitä joskus jopa kustannetaan, Sari Harsu kirjoittaa.
Parasta juuri nyt (6.5.2024): Mansikkapaikka, Lidian kyydissä, Olli Ahvenlahti, Solidaarisuutta aina!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Parasta juuri nyt (3.5.2024): Anneli Furmark, Fire of Love, Baby Reindeer, Koulu maailman laidalla, Sunday Market
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.