Lauri Levolan toinen teos on parhaimmillaan riemastuttavaa sekoilua – arviossa Mauri Erik Schröder Self-help

Kuvat: Teos

”Lukijan aivot todella joutuvat vispilään”, luvataan kustantamon esittelyssä. Takakansihyperboliin on syytä suhtautua varauksella, mutta Lauri Levolan toisessa teoksessa Mauri Erik Schröder Self-helpissä (Teos, 2023) aivovispilä käy ja kovaa.

Ruusut-yhtyeen sanoittajanakin tunnetun Levolan esikoisteoksessa, novellikokoelmassa Pimeä tavarajuna, henkilöiden maailmassa kuviteltu ja todellinen ristesivät sulavasti ja tarinoissa vilahteli niin Komsomolin naisia kuin kuoriaisten tunneliverkosto ja Toyota Avensiskin.

Nyt toisessa teoksessa Mauri Erik Schröder ja Henri Rautiainen, ”se esimerkkihenkilö Outlookin asentamisohjeesta”, kilvoittelevat siitä, kumpi on minä — eikä lukija aina tiedä, kuka on äänessä.

Kirja on jaettu viiteenkymmeneenviiteen lukuun, jotka voisivat toimia itsenäisinä novelleinakin. Mukana on absurdeja reklamaatiokirjeitä, Pokemon-jahdissa kadonnut isä ja maailman räjäyttävä katastrofielokuva. Jonkinasteista yhtenäisyyttä herkulliseen sekamelskaan luovat Mauri Erikin ja Henrin lisäksi siellä täällä esiin tupsahtelevat sivuhahmot, kuten ”vanha neiti Aino Borei”, jonka kertoja nappaa kadulta mukaansa Runebergin tortulle, sekä välillä ärsyttävyyteen asti toistuvat Drowzee!– ja don’t fuck my brains -huudahdukset.

Parhaimmillaan Mauri Erik Schröder Self-help on todella oivaltava ja vinksahtanut piikitellessään osuvasti erilaisia tapoja ottamalla totutun ja kiepauttamalla sen ympäri. Esimerkiksi Uudistumisessa kassatyöntekijät saavat vyöruusun – kirjaimellisen kasvin kasvamaan vyötäröllään – kun kaupassa aletaan käyttää viivakoodinlukijoita. Tarina kietoo yhteen sarkasmia byrokratiasta, työasuista ja merkityksellisyyden kokemuksista elämässä.

Valtauskonnossa taas näpäytetään uskonnollisia käytäntöjä kirjoittamalla uuteen muotoon perinteisten pihapelien ohjeita, joissa hippaa leikkivät nyt kristityt ja pakanat.

Kirjan ehkä vahvimmassa kertomuksessa, Kotieläimissä, kertoja uskoo koirien olevan maailman vallanpitäjiä. Mukaan punotaan salaliittoteoriaretoriikkaa ja viitataan koronapandemia-ajan puheisiin: ”Kalifornia torilt olis lähtenyt leviimää nahkiaisist jotaki ihimisel vaarallist flunssapöpöö”. Hersyttävän hauskan pintatason alle on onnistettu samanaikaisesti kuitenkin lisäämään traagisempi kerros menetyksestä.

Myös teoksen kieli on usein virkistävän oivaltavaa, ja kielikuvat yhdistelevät asioista omalakisesti niin, että kliseet ovat kaukana. Esimerkiksi valonsäteistä kertovassa Valossa on ”jotain hyötyä siitäkin edellisestä asukista, joka poisti vainoissa ikkunoista sälekaihtimet, kun pelkäsi viipaloituvansa” – eikä sälekaihtimien läpi tulevaa valoa ole enää helppo nähdä totutulla tavalla.

Helmien välissä on tosin myös väljää, ja jotkin kohdat ja luvut tuntuvat hieman pakolla lisätyiltä. Vitsi ”miesten larppi-illan” osallistujasta, joka on päättänyt ryhtyä transformeriksi ja pitää pahvisia robottihaarniskoja sekä haluaa pronomininsa olevan ”hön”, on ennen kaikkea väsähtänyt. Joissakin luvuissa idea laimentuu niin, että on vaikea saada kiinni oikein mistään: esimerkiksi Elämäntaitovalmennuksessa personal trainingiksi mainostettu palvelu onkin life coachingia, mutta piikki itsensä parantamista kohtaan jää tylpäksi.

Puutteista huolimatta Mauri Erik Schröder Self-help osaa olla sekavuudessaan riemastuttava teos, jossa maailmassa kaikki on aina vähän toisin.

Anna Hollingsworth

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua