Suomentaja ja runoilija Hannimari Heino. Kuva: Taavi Saarimäki

Kikka Holmberg, teksti

Kirjoittaja on saanut Suomentajan sanoin -haastattelusarjaa varten Suomen arvostelijain liitto ry:n (SARV ry) hallituksen myöntämän Kopiosto-apurahan.

– Tämä on tällainen kaksoisrooli eli toimin ikään kuin kirjallisuuden molemmin puolin, kirjoittajana ja tulkitsijana. Nämä ovat aina kulkeneet käsi kädessä, runoilija ja suomentaja Hannimari Heino sanoo.

Hannimari Heino suomentaa italiasta ja ruotsista. Häneltä on ilmestynyt neljä runokokoelmaa sekä kaksi kaunokirjallista kirjeteosta yhdessä runoilija Kristiina Wallinin kanssa.

Heinon viehtymys Italiaan ja italialaiseen kulttuuriin syttyi au pair -vuotena Italiassa.

– Olin täysin kielitaidoton silloin. Istuin puistonpenkillä ja opiskelin italian alkeita Parli italiano -kirjasta. Myöhemmin menin Roomaan ja siellä kielikouluun, ja kielitaito alkoi karttua pikkuhiljaa. Samalla heräsi kiinnostus kauneuteen ja kulttuuriin ja sellaiseen kerroksellisuuteen, jota vain vanhassa kulttuurissa on löydettävissä.

Opiskeltuaan vuoden Oriveden opiston kirjoittajalinjalla Heino aloitti yliopistossa kirjallisuuden ja italian kielen opinnot ja valmistui sittemmin maisteriksi.

– Gianni Celati oli minulle sellainen löytö, että minulle tuli vahva halu välittää se kaikki suomen kielellä ja kokeilla, miten se onnistuisi, Heino muistelee.

Heinon esikoissuomennos, Gianni Celatin kertomuskokoelma Tasankojen kertojia, ilmestyi vuonna 1995 romaanisiin kieliin erikoistuneen Andalusialainen koira -pienkustantamon kustantamana. Giuseppe Ungarettin Haudattu satama -kokoelma julkaistiin seuraavana vuonna NVL:n ja WSOY:n käännöslyriikkasarjan toisena teoksena.

Viime vuosien suomennoksia ovat olleet Eugenio Montalen Tuo minulle auringonkukka ja Antonella Aneddan Anatomioita-käännösvalikoimat. Niistä Heino on palkittu Italiassa kansainvälisellä Flaiano di Italianistica -palkinnolla vuosina 2019 ja 2022. Anatomioita on myös yksi tämän vuoden Kääntäjäkarhu-palkintoehdokkaista.

Paraikaa Heino viimeistelee puolisonsa Juhani Ihanuksen kanssa suomentamaansa suomenruotsalaisen modernistirunoilijan Gunnar Björlingin elämäkertaa. Fredrik Hertzbergin kirjoittama kaikkien aikojen ensimmäinen Björling-elämäkerta ”Kieleni ei ole sanoissa” – Gunnar Björlingin elämä ja teokset ilmestyy Kustannusliike Parkolta vielä tämän vuoden aikana.

* *

Hannimari Heinon läheisimmät käännöstyöt löytyvät runouden puolelta.

– Löytäessäni Ungarettin nuorena olin Italissa opiskelemassa, ja se linkittyy kaikkiin sen ajan muistoihin sekä tietysti koko suomentajantaipaleeni alkuvaiheisiin. Montalen suomentamisen kanssa vietin pitkän ajan, ja kirjailijan elämä ja persoona tulivat minulle läheisiksi. Kävinkin Montalen maisemissa Liguriassa, ja tuntui hauskalta nähdä konkreettisesti runoissa mainittuja asioita.

– Anedda puolestaan on ystäväni ja kollegani, ja hänen maailmansa koen hyvin läheiseksi. Suomennostyötä helpotti sekin, että minulla on ollut mahdollisuus keskustella hänen kanssaan ja myös pyytää häntä avaamaan hämäräksi jääneitä kohtia, Heino kertoo.

”Suomennos ei ole alkutekstin symmetrinen kielellinen peilikuva, mutta siinä tulisi välittyä sama runon tuntu.”. Kuva: Taavi Saarimäki

– Italialaisen nykyrunouden antologiassa on neljätoista keskenään varsin erilaista runoilijaa. Sen suomentaminen läväytti näkyvilleni mahdollisuuksien spektrin: millä kaikilla tavoilla voikaan kirjoittaa. Antologia oli minulle runoilijana erittäin tärkeä, mutta suomentaminen ylipäätään on ollut minulle se varsinainen kirjoittajakoulu, kun olen tullut tutuksi niin monenlaisten sanomisentapojen kanssa tekemällä itse, suomentamalla ja kirjoittamalla uudestaan.

Tärkeä on myös Gunnar Björling, jonka runoja Heino luki jo kouluvuosinaan.

– Nyt kun olen suomentanut hänen elämäkertaansa ja seurannut hänen lukuisia kamppailujaan elämässä ja kirjoittamisessa ja köyhyydessä, niin se on tuonut toisenlaista toivoa ja uskoa siihen, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta pitää mennä omaa tietä. Uskon, että monen nuoren runoilijan kannattaa lukea tämä elämäkerta, sillä siitä saa runsaasti eväitä oman tien kulkemiseen.

* *

Runon kääntäminen on runon energialatauksen purkamista, Heino sanoo.

– Runon energiakeskus piilee siinä, miten runoilija keskittää merkityksen, ja juuri siihen tulee käydä käsiksi. Runossa skaala on aivan toinen kuin proosassa. Kieli on niin tiheää, että yksikin sana on oma olionsa. Suomentaessa alan kehiä sitä auki ja purkaa sanoja ihan materiaalisina olioina.

– Kääntäessä on löydettävä kunkin runoilijan poetiikka. Ei kuitenkaan niin, että miettii otsa rypyssä, mitä se kaikki mahtaakaan tarkoittaa, vaan enemmin tulee suunnata huomio siihen, millä tavalla runo tapahtuu ja miltä se tuntuu ja kuulostaa ihan konkreettisella aistimellisella tasolla. Samoin runon visuaaliset piirteet ovat tärkeitä: miltä runon kokonaishahmo näyttää – onko jotain graafisia juttuja tai onko typografialla tai tilalla leikitty.

Heino tekee paljon raakaversioita.

– Sitten se on sitä yhä uudelleen lukemista ja tulkinnan tekemistä. Luen myös lähdekirjallisuutta, jos kyseessä on esimerkiksi Montalen kaltainen klassikko, josta on kirjoitettu paljon. Toki oma tulkinta määrittää sen, mitä sävyä lopulta lähtee seuraamaan, Hein korostaa.

Meri on Hannimari Heinolle tärkeä elementti ja hän hakeutuu meren ääreen aina kuin vain voi. Kuva: Taavi Saarimäki

Ennen kaikkea kuulostelu, runon rytmi ja sointuisuus ovat tärkeitä.

– Palaan taas nimenomaan runon tuntuun – siihen, miten kieli tehdään tuntuvaksi siinä tietyssä runossa. Tavoittelen suomeksi samanlaisia efektejä, jotta saisin käännökseen saman tunnun. Sen jälkeen tulee tarkkuusvaihe, jossa mietin sen tietyn runouden keinovaroja, vertauskuvia, kulttuurisia viitteitä ja kerroksia, sekä millä tavalla näitä efektejä luodaan.

Runon kääntäminen on Heinon mukaan kehämäistä: siinä palataan yhä uudestaan kuulostelemaan ja jäljittämään merkityssisältöjä ja sanojenvälisiä tarttumapintoja.

* *

Suomentaminen on Heinon mukaan ”syvälukua”; voi olla, ettei kukaan muu lue kirjaa yhtä tarkasti kuin sen kääntäjä.

– Jo aika varhaisessa vaiheessa sain tuta sen, mitä suomentaminen pitkälti on: erilaisiin kertojanääniin ja tyyleihin perehtymistä ja solahtamista. Ja jos runoudessa etsitään kunkin runoilijan poetiikkaa, tarkoittamisen tapaa ja keinoja, niin samalla tavalla proosakirjailijalla on omat keinonsa ja ominaispiirteensä. Esimerkiksi Claudio Magrisin Mikrokosmoksia oli haastava työ runsaan tietopuolisen aineksen ansiosta, mutta myös siksi, että hänen lauseensa on hyvin labyrinttimainen. Lauserytmi on aivan toisenlainen kuin esimerkiksi Celatilla.

Heinon mukaan rationaalinen ja intuitiivinen prosessi kietoutuvat suomentamisessa toistensa ympärille.

– Se on tutkimustyötä, mutta myös uudelleenkirjoittamista ja assosiointia, samankaltaista, mitä runon kirjoittaminen muutenkin on, hän luonnehtii.

Italia on suomeen verrattuna hyvin vanha kieli, ja siinä on niin etymologisia kuin kulttuurisiakin kerrostumia.

– Sen runokielessä piilee ja päilyy sellaisia kieliä, jotka on hyvä tunnistaa. Voi olla viittauksia muihin runoilijoihin, voidaan parodioida tai ironisoida jotain toista runoilijaa. Montalella on paljon viitteitä ajan ylevämpään runouteen, esimerkiksi Gabriele d’Annunzioon. D’Annunzio oli Montalelle tärkeä vaikutuslähde, mutta hän halusi tehdä tähän myös pesäeroa parodioimalla tämän säkeitä.

D’Annunzion runoja ei ole tarjolla suomeksi eikä suomalainen lukija siis välttämättä tunnista, mitä runossa parodioidaan.

– Kun mennään näihin intertekstuaalisiin kielen kerroksiin, ongelmaksi koituu usein tunnistamisen hankaluus. Siksi tällaisissa valikoimissa on usein laaja selitysosasto.

* *

– Suomennos ei ole alkutekstin symmetrinen kielellinen peilikuva, mutta siinä tulisi välittyä sama runon tuntu. Ja siinä rytmillä on äärettömän tärkeä rooli, Heino korostaa.

– Montale irtautui mitallisesta perinteestä, mutta hänellä oli toinen jalka vielä siellä kuitenkin: hänellä on sekä mitallisuutta että mitan rikkomista. Tämän yhdistelmän ratkaisin vaistonvaraisesti niin, että käänsin aika paljon korvakuulolta. En ruvennut laskemaan tavuja tai selvittämään poljentoa sen enempää, tärkeintä oli saada suomennoksesta musikaalinen.

Varsinkin klassikkoja suomentaessa on hyvä perehtyä myös suomennettavan runoilijan henkilöhistoriaan, jotta löytäisi runoilijan omimman tavan sanoa asiat ja luoda merkityksiä.

Runoa tulee lähestyä monelta puolelta, Heino muistuttaa.

– Vaatii pitkällistä kuulostelua ja kokeilua saavuttaa juuri sen tietyn runon tuntu ja se, millä tavalla runo vaikuttaa ja miten sen musiikki tulee esille. Täytyy mennä yksityisiin tarinoihin ja sillä tavalla luoda henkilökohtainen ja intiimi suhde käännettäviin runoihin. Yritin esimerkiksi Montalen henkilöhistoriaan tutustuessani ja hänen runojaan lukiessani sovittaa niiden kanssa yhteen sen, mikä on ollut hänen elämänsä musiikki, ja tavoittaa sen suomennoksissani.

Heino lukee suomentaessaan myös ääneen.

– Esimerkiksi Montale on lukenut itsekin runojaan nauhalle ja olen kuunnellut näitä äänitteitä. Montalesta on myös videoita, ja vaikka ne eivät suoraan liitykään hänen runouteensa, niistä näkee hänen fyysisen olemuksensa ja kuulee puhetavan.

Kuva: Taavi Saarimäki

* *

Heino on itsekin runoilija.

– Kun käännösprojekti on menossa, oma kirjoittaminen voi olla aika ahtaalla, koska sen toisen ääni puhuu niin vahvana päässä. Mutta sitten on tauon paikkoja ja rakoja, jolloin saattaa yllättäen tulla sysäys omaan kirjoittamiseen. Siihen täytyy vain tarttua. Teen paljon muistiinpanoja ja alan sitten myöhemmin purkaa niitä. Oma kirjoittamiseni onkin alkanut muistuttaa aika paljon suomennostyötäni: teen paljon luonnoksia ja siinä matkan varrella teksti kirkastuu.

Heinolta on ilmestynyt neljä runokokoelmaa, joista viimeisin on nimeltään Sidosvoimia (ntamo, 2023). Ensi keväänä häneltä ilmestyy ensimmäinen lastenkirja, Italiaan sijoittuva romaani Isse Italiassa (Enostone).

– Projekti oli pitkään kaiken muun jaloissa. Muutama vuosi sitten kokosin tarinanpätkät ja tein kirjan valmiiksi omien tyttärieni kannustamana.

Runoilija Kristiina Wallinin kanssa Heino on kirjoittanut kaksi kirjeteosta: Puutarhakirjeitä ja Matkakirjeitä.

– Se oli äärettömän ihanaa. Yksin en olisi pystynyt. Toinen oli siinä virittämässä ja sysimässä, ja olimme kuin toistemme muusia. Kun lähdin matkalle, aina oli mielessä se, että katson nyt oikein tarkasti, koska kerron siitä sitten sille toiselle. Sehän on kaiken kirjoittamisen pohjalla – halu jakaa ja saattaa näkyväksi omaa kokemustaan, kiteyttää Hannimari Heino.

Löydät kaikki Suomentajan sanoin -sarjan jutut täältä.

* *

Äänestä meitä!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys. 

Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua