Etualalla Heidi Kiviharju. Kuva: Kari Sunnari
TEATTERI | Juha Hurmeen ohjauksessa näyttämöllä uudistetaan Kalevalan tulkintaa ilman pidäkkeitä. Pekko Käpin villinkuuma hardcore-folk pistää vipinää kinttuihin.
”Kalevalan tarinoissa eroottisuus ja seksuaalisuus on yleensä vahvasti karsittu tai täysin piilotettu.”
ARVOSTELU
Väinämöinen
- Käsikirjoitus ja ohjaus: Juha Hurme
- Musiikki: Pekko Käppi
- Kantaesitys: TTT:n Eino Salmelaisen näyttämö 29.8.2023
Oliko Väinämöinen sittenkin naisoletettu – eli ve’en emoinen?
”Näin uumoili jo Lönnrot, ja näin uumoilee myöskin nykyfolkloristi. Perusteet ovat kauhean vahvat”, sanoo Tampereen Työväen Teatterin Väinämöinen-näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Juha Hurme.
Veden jumalhahmona Kalevalassa esitelty Väinämöinen on ilmeisesti alkujaan ollut naispuolinen ve’en emoinen.
* *
Väinämöinen alkaa kansallisromanttisesti vakavamielisellä, historiallisella luennolla, jonka keskeyttää Heidi Kiviharjun energinen Väinämöinen.
Esityksen tavoitteeksi asetetaan Sampon löytyminen, joka ratkaisisi energiapulan, luontokadon ja valtionvelan.
Ensimmäinen kohtaus on 8–12-vuotiaiden koululaisten kirjoittaman teoksen Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen (2020) dramatisoitu lasten näkemys Väinämöisen tarusta.
Tampereen Työväen Teatterin sukellus Väinämöisen maailmaan on riemullista leikkiä. Näyttämöllä uudistetaan Kalevalan tulkintaa ilman pidäkkeitä. Pekko Käpin villinkuuma suistamolainen hardcore folkki pistää vipinää kinttuihin.
Juha Hurme sekä leikkiin mukaan lähtenyt näyttelijäjoukko haluavat kertoa vanhan Väinämöisen tarinan uusiksi.
Mutta, onko suullisen perinteen pohjalta kerätyssä, Lönnrotin kirjoittamasta Kalevalasta todellista faktaa olemassakaan. Historiankirjoitus ja kansanperinteen tutkimus muuttaa muotoaan koko ajan. Näkökulma on aina tulkitsijan.
* *
Vieraalla kielellä kiinnostavammin
Esityksen tekstityksessä käytetään myös englantia Karjalan kielen rinnalla. Mietin, miksi Kalevala tuntuu kiinnostavammalta vieraalla kielellä. Ehkä siihen vaikuttavat suomalaisen koululaitoksen pakolliset Kalevala-sessiot, jotka ainakin 1970-luvulla olivat vielä puuduttavaa pänttäämistä.
Väinämöinen (Heidi Kiviharju) laulaa Joukahaista (Pentti Helin) suohon, ja tämä joutuu taipumaan. Kuva: Kari Sunnari
Hurme on saanut lavalle dream teamin. Ilon riemu kumpuaa ryhmän energiasta. Sokka lähtee irti toisella puoliajalla, kun Aino-Melutan (Myy Lohi) raivoballadi pääsee ilmoille. Riehakasta meno on myös The Erotical Horse-back Vikellys Song -biisissä, joka kuullaan Janne Kallioniemen ja Teija Auvisen tulkitsemana, taustalaulajinaan Myy Lohi ja Pekko Käppi.
Louhi (Petra Ahola) liitää, laataa renkaissa, Ilmatar (Teija Auvinen) tanssii sydämensä kyllyydestä, Janne Kalliomaasta muotoutuu folkin rokkikukko ja Pentti Helinistä suohon vajoava Joukahainen.
Pidin siitä, että Kalevala tuotiin liikekielen avulla fyysisesti läsnäolevaksi. Sitä kautta esitys ikään kuin vapautui teatteritraditiosta ja Kalevalan perinteisestä käsittelytavasta.
Vasemmalla Väinämöinen (Heidi Kiviharju), renkaissa akrobatiseeraa Louhi (Petra Ahola) ja etualalla tanssahtelee Pohjanneito (Teija Auvinen). Kuva: Kari Sunnari
* *
Vähemmän on enemmän
Väinämöisen esitystyyli on humoristinen ja oivaltava, mutta ”Arhipan” ja ”Orhipan” yksityiskohdissaan eroavien Sampo-runojen kaulimisessa ja kääntelemisessä vähemmän olisi ollut enemmän. Vaikka tekstit ovat varmasti perinnekerääjän kannalta kiinnostavia.
Ohjaaja Hurme ei ole tohtinut karsia käsikirjoittaja Hurmeen tekstiä, vaan lankeaa ”runsauden syntiin”, eikä malta jättää kertomatta. Materiaalin runsauteen vaikuttaa osaltaan varmaan myös se, että kirjailija Hurme julkaisi samaan aikaan Kenen Kalevala -teoksen. Hän lienee langennut loveen Kalevala-hurmiossaan.
Ilmatar (Teija Auvinen). Kuva: Kari Sunnari
Kalevalan tarinoissa eroottisuus ja seksuaalisuus on yleensä vahvasti karsittu tai täysin piilotettu. Tässä Väinämöisen esityksessä keinutaan kuitenkin hekumallisesti ”hevosen” selässä ja kuullaan Pohjanneidon eroottinen balladi Nouse nokko, seiso seppo, jonka tuntemattomaksi jääneet runonlaulajat ovat esittäneet 1800-luvun alussa Elias Lönnrotille.
Väinämöisen kiinnostavasta käsiohjelmasta löytyy etymologiaa myös vittu-sanasta. Nykyisin usein välimerkin tapaan käytetty sana on skandinaavista alkuperää ja ollut suomen kielessä jo tuhannen vuoden ajan. Kansanuskomusten mukaan vitussa on vahva lataus väkeä ja voimaa. Alun perin sanaa on käytetty neutraalina ja asiallisena ruumiinosan nimenä. ”Vitustasi vettä visko”, anelee palovamman saanut keskiajan Suomessa parannusta Neitsyt Marialta.
Luvassa siis valistusta ja viihdettä!
Väinämöinen
- Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme
- Lavastussuunnittelu Juha Hurme ja Juha Haapasalo
- Sävellys Pekko Käppi
- Pukusuunnittelu Henna Mustamo
- Valosuunnittelu Juha Haapasalo
- Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
- Rooleissa Janne Kallioniemi, Petra Ahola, Teija Auvinen, Pentti Helin, Heidi Kiviharju, Myy Lohi, Pekko Käppi
Kantaesitys 29.8.2023 Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä. Esityksiä 30.12. saakka. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijät pitävät interaktiivisen murhamysteerin pinnalla – arviossa Tampereen Teatterin Hiuskarvan varassa
TEATTERI | Tuulensuun Palatsin interaktiivisen murhamysteerin tapahtumapaikkana on parturikampaamo. Kesken arkisen aherruksen yläkerrassa tapahtuu henkirikos.
Näyttävä tulkinta vanhasta komediasta – arviossa Nokian työväenteatterin Herrat ovat herkkäuskoisia
TEATTERI | Serpin komedia vuodelta 1937 on visuaalisesti upeasti toteutettu, muttei ainakaan vielä nouse oikein lentoon.
Vie sie, mie vikisen vai reilusti synnytystalkoot – arviossa SuomiFilmin salaiset kansiot
TEATTERI | Entä jos Tuntemattoman Koskela olisikin synnyttävä nainen urakoimassa uutta tykinruokaa?
Porilainen Rakastajat-teatteri on sovittanut Rosa Liksomin Everstinnasta vahvan ja omaäänisen monologin
TEATTERI | Rosa Liksomin tekstistä on sovitettu porilaisteatterissa omaääninen monologi, joka pitää vakuuttavalla näyttelyllä otteessaan kaksi tuntia.
