TAPAHTUMA | Uusi kaksikielinen elokuvafestivaali käynnistyy tänä viikonloppuna Reposaaressa Porin edustalla. Sensommar Filmfest esittää yli 20 elokuvaa, joista moni on mahdollista nähdä nyt ensimmäistä kertaa.
Marita Salonen, teksti
Sensommar Filmfestin (25.–27.8.2023) avajaiselokuvana nähtiin perjantaina Celine Songin debyyttiohjaus Past Lives. Esitys oli ensimmäisiä julkisia ennakkonäytöksiä Euroopassa. Trang Anh Hungin elokuva Pot-Au-Feu saa Suomen-ensi-illan lauantaina. Hung palkittiin Cannesissa parhaasta ohjauksesta. Pääosaa esittää Juliette Binochet.
Festivaalin kotimaisena ennakkona nähdään lauantaina Selma Vilhusen Neljä pientä aikuista. Näytöksen vieraiksi saapuvat ohjaaja Vilhunen ja yhden pääosan esittäjä Oona Airola. Sensommar on Vilhusen draamaelokuvan ensimmäinen julkinen esityspaikka Suomessa.
Pelle Hermanni & Hypnotisoija saa ensi-iltansa sunnuntaina Reposaaressa, vasta joulukuussa muualla Suomessa. Elokuva on viime vuonna alkaneen sarjan toinen osa. Näytöksessä vierailevat näyttelijä Vesa Vierikko ja ohjaaja Timo Koivusalo.
Ohjelmistossa on myös muun muassa erikoisnäytös Porissa kuvatusta Vares 2 – Jäätynyt enkeli -elokuvasta (2006). Reposaaressa näytöksen vieraana on elokuvan pääosan esittäjä Juha Veijonen.
Kahdella kielellä
Toinen kotimainen näkyy vahvasti festivaalin imagossa ja taustajoukoissa. Ruotsinkielisiä elokuvia ovat Ingmar Bergmanin klassikko Mansikkapaikka (1957) sekä Roy Andersonin esikoiselokuva Eräs rakkaustarina (1970).
Toisena lastennäytöksenä nähdään Astrid Lindgrenin klassikkotarinaan perustuva Saariston lapset ja hylje (ohj. Olle Hellbom, 1964).
Teuvo Tulio -seura esittelee ohjaajan melodraaman Hornankoski / Forsfararen (1949). Siitä kuvattiin aikanaan samanaikaisesti sekä suomen- että ruotsinkielinen versio.
Nostalgiaa 1980-luvulta

Valkeat yöt -elokuvassa lentokone tekee pakkolaskun Siperiaan, ja neuvostoliittolainen huipputanssija joutuu Reposaaren esittämään kylään. Kuva: Sini Tuomisalon arkisto 1984
Taylor Hackford kuvasi Reposaaressa vuonna 1984 elokuvaa Valkeat yöt / White Nights. Se esitetään lauantai-iltana erikoisnäytöksenä filmiltä VPK:n juhlatalossa, mikä varmasti nostaa hauskoja muistoja ja vahvoja tunteita paikallisten mielessä. Lionel Richie sai Oscarin elokuvan laulusta Say You, Say Me.
Kuvauskesästä ja sen suurista tähdistä (Isabella Rossellini ja Mihail Baryšnikov) jaetaan muistoja yhdessä elokuvan suomalaisen tuotantopäällikön Anja Harjulan kanssa.
Voit myös lukea aiemman Kulttuuritoimituksen jutun elokuvassa työskennelleen Sini Tuomisalon ja koko Reposaaren ikimuistoisesta kesästä tästä linkistä.
* *
Otsikkoon palataksemme: onko uusi Sensommar eteläisen Suomen uusi Sodankylä? Se jää nähtäväksi. Ainakin länsirannikolla eletään nyt kolmen päivän ajan kodikasta elokuvafestivaalia. Sen näytti jo avajaispäivän tunnelma.
On tunnettuja vierailijoita, arkistojen helmiä, lyhytelokuviakin. On kovat penkit ja virallinen jatkoklubi, elävää musiikkia.
Leffaliput vain kympin, ja lempeä merituuli lupaa vielä hetken kesää elokuun tummassa illassa.
Sensommar Filmest Porin Reposaaressa 25.–27.8.2023. Lisätietoa festivaalin sivuilta.
* *
Mikä Reposaari?
- Saari Porin edustalla, maantieyhteys.
- Pääsee aamusta iltaan Porin kaupunkiliikenteen busseilla, lisäksi suora yhteys festaribussilla.
- Merenrannassa useita ravintoloita, joista yksi Suomen vanhimpia (1846).
- Majatalo, leirintäalue sekä useita majoituskohteita toisaalla Meri-Porissa.
- Kalasatama, venesatama, linnakepuisto, tuulivoimaloita. Kauppa, koulu ja kioski. Norjalaistyylinen tunturikirkko, tunnetaan nykyään Jenni Haukion ja Sauli Niinistön vihkikirkkona.
- Suomen vilkkain vientisatama 1800-loppupuolella.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Animaatiossa kaikki on mahdollista – Nick Cave menee kouluun 1970-luvun alun Tukholman lähiössä
ELOKUVA | Eurooppalaisen pitkän animaatioelokuvan uudet hankkeet olivat esillä Cartoon Moviessa Bordeaux’ssa.
Hirviö, viettelijä vai ikuinen rakastaja? Bram Stokerin Draculan monet kasvot
ESSEE | Bram Stokerin Dracula toimii edelleen inspiroivana lähtökohtana, mutta nykypäivän elokuvaversiot käsittelevät vampyyreja monipuolisemmin henkilökohtaisista näkökulmista.
Kuin kuvastimessa #36: The Castle of Purity (1973)
ELOKUVA | The Castle of Purity on kipinöivä kuvaus latinopatriarkaatin puristavasta otteesta. Se on myös inspiroinut erästä vähemmän onnistunutta 2000-luvun festivaalisuosikkia.
”Ei Franz Kafka -muotokuvaa tehdessä tarvitse tietää jokaikistä asiaa niin viimeisen päälle”
KOLUMNI | Taiteenteossa itsetarkoituksellinen pikkuseikkojen keräily kääntyy usein nillitykseksi, Antti Selkokari kirjoittaa.




