Kuva: niin & näin
KIRJAT | Yalen yliopiston filosofian professori Jason Stanley analysoi tietokirjassaan fasistisen äärioikeiston ja valtion olemusta ja niiden historiaa.
”Fasismi on elettyä historiaa, mutta ei mennyttä.”
ARVOSTELU
Jason Stanley: Näin toimii fasismi – vastakkainasettelun politiikka
- Suomentanut Tapani Kilpeläinen.
- niin & näin, 2023.
- 187 sivua.
”Se että tajumme normaalista – ja kykymme arvioida sitä – on muuttumassa, ei tarkoita, että fasismi on nyt saapunut. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei intuitiivinen tuntu siitä, että ’fasismista’ syyttäminen on liioittelua, ole riittävän hyvä argumentti sanan käyttöä vastaan. Pikemminkin argumentit fasistisen politiikan tunkeutumisesta tarvitsevat täsmällisen ymmärryksen sen merkityksestä ja sen sateenvarjon alle lankeavasta taktiikasta.”
Tunnukset, univormut, kiiltävien nahkasaappaiden tasaiset rivit, natsitervehdykseen ojennetut kädet ja pauhaavan johtajan kasvot ovat kaikille tunnettuja populäärikulttuurin pahiksia.
Nämä asiat nähdessämme tiedämme heti, keiden puolelle asetumme. Hyvä ja paha taistelevat ja tietysti haluamme olla hyvän puolella pahaa vastaan. Vai haluammeko todella?
Viime aikoina olemme joutuneet seuraamaan tapahtumia, joita monikaan ei osannut kuvitella mahdollisiksi nykypäivän Suomessa, jossa fasismia on edustanut lähinnä mielikuva Pekka Siitoinin johtamista uusnatseista keekoilemassa Naantalin kaduilla.
Nyt, yhtäkkiä, uutiset omien ministeriemme fasistisista ja rasistisista kirjoituksista ovat olleet jokapäiväistä luettavaa, eikä loppua näy tulevan.
Amerikkalaisen huippuyliopiston Yalen filosofian professorin, Jason Stanleyn (s. 1969) teos Näin toimii fasismi – vastakkainasettelun politiikka (suom. Tapani Kilpeläinen; niin & näin, 2023) on tärkeä ja ajankohtainen kirja.
Stanley analysoi fasistisen äärioikeiston ja valtion olemusta ja niiden historiaa; mihin fasistinen politiikka pyrkii, millaisin keinoin se pyrkii valta-asemaan ja hallitsemaan ihmisen mieltä ja kehoa. Stanley kertoo ajankohtaisin esimerkein myös siitä, kuinka paitsi Yhdysvalloissa, myös Euroopassa äärioikeisto on onnistunut nousemaan näkyväksi poliittiseksi voimaksi.
Fasistisesti ajattelevien ja toimivien ryhmien nousu näkyviksi vaikuttajiksi ei ole satunnaisten ja toisiinsa liittymättömien tapahtumien seurausta, eikä se ole yksinäisten kahjojen sekoamista terroritekoihin, vaan se on huolellisesti ja keskitetysti suunniteltua ja valmisteltua politiikkaa.
Äärioikeistolainen politiikka on rakennettu fasististen ideologian pohjalle, jonka arvot ja toimintatavat pyrkivät demokraattisen yhteiskunnan hajottamiseen eivätkä kestä kriittistä ja analyyttista tarkastelua, minkä Jason kirkkaasti ja selväsanaisesti osoittaa.
”Kiinnostukseni tässä kirjassa on fasistinen politiikka. Täsmällisesti sanoen kiinnostuksen kohteenani on fasistinen taktiikka mekanismina saada valta. Kun tällaista taktiikkaa käyttäneet nousevat valtaan, heidän toimeen panemansa hallinto määräytyy pitkälti partikulaarisista historiallisista ehdoista. Se, mikä tapahtui Saksassa, oli erilaista kuin se, mikä tapahtui Italiassa. Fasistinen politiikka ei välttämättä johda avoimen fasistiseen valtioon, mutta on silti vaarallista.”
* *
Kun 31-vuotias yliopiston tohtorikoulutuksessa oleva ihminen kirjoittaa karkeaa kieltä käyttäen ihmisvihaa ja väkivaltafantasioita tihkuvaa tekstiä, se ei – jo pelkästään sen vuoksi, miten pitkälle hän on opinnoissaan edistynyt – johdu siitä, etteikö hän osaisi kirjoittaa korrektisti yhteiskunnallisista ajatuksistaan tai kykenisi perustelemaan niitä faktoilla, jos hän niin haluaisi. Hän ei halua sitä tehdä, koska tietää, että saadakseen kannattajia väkivaltaisiin päämääriin perustuviin ajatuksiinsa, järkeen ja tietoon vetoaminen ei kannata. Hän tietää, että populistisilla silmänkääntötempuilla; vetoamalla ihmisten epäluuloisuuteen, tietämättömyyteen, epämääräisiin pelkoihin ja aggressiivisiin tunteisiin, ja haluun löytää monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin syyllisiä itselleen vieraista ihmisryhmistä ja asettaa nämä syyllisiksi, vihan kohteiksi ja oikeuttaa rankaisemaan niitä pelkän olemassaolonsa perusteella.
Uhkakuviin kuuluu myös pelko patriarkaalisen ja nationalistisen yhteiskunnan tuhoutumisesta, sekä seksuaalinen ahdistus, jota hekumoidaan kauhukuvilla vieraista, jotka pyrkivät tuhoamaan ”meidät” levittäytymällä keskuuteemme paitsi lisääntymällä holtittomasti myös raiskaamalla ”naisemme”.
”Kaiken propagandan tulisi olla kansanomaista ja sen tulisi sovittaa intellektuaalinen tasonsa kohteidensa vähiten intellektuaalisten vastaanottotasoon. Sen täytyy siis vajottaa mentaalinen tasonsa yhä syvemmälle suhteessa massan määrään, johon sen täytyy tarttua… Massojen vastaanottokyky on hyvin rajallinen, ja heidän ymmärryksensä pieni; toisaalta heillä on suuri unohtamisen kyky. Koska näin on, kaiken tehokkaan propagandan täytyy rajautua hyvin harvaan seikkaan, jotka täytyy saada esille iskulauseiden muodossa.”
– Adolf Hitler propagandasta kirjassaan Mein Kampf
* *
Stanleyn kirjaa lukiessa ei voi olla näkemättä fasistisen ideologian samankaltaisuutta meilläkin harjoitettavaan äärioikeistolaiseen politiikkaan, sen ideologiaan ja toimintatapoihin; ne ovat kuin suoraan fasistisista oppikirjoista lainattuja. Mitään uutta niissäkään ei ole.
On järkyttävää huomata, ettei irrationaaliselta vaikuttava vihapuhe ole sitä. Kun sitä harjoittaa koulutettu poliittinen eliitti, se ei ole poliittisten höyrypäiden touhua; se on rationaalista ja järkevää puhetta heidän päämääriensä kannalta, mutta se kohdistetaan poliittisille höyrypäille, joiden toivotaan tekevän ”likaiset työt”. Omat kädet pyritään pitämään julkisesti puhtaina. ”Sisäpiirissä” niin ei tarvitse tehdä, mikä on tullut selväksi meilläkin, kun valtiovarainministeri perusteli kirjoitustensa olevan ”sisäpiirihuumoria”.
Merkittävissä asemissa olevien poliitikkojen tai sellaisiksi pyrkivien rasistisia vihapuheita ja natsi-ihannointia ei voi ohittaa eikä psykologisoida tai nähdä ”nuoruuden hairahduksina”, jotka voisi antaa anteeksi, kun kauniisti pyydetään.
Nollatoleranssi fasismille ja rasismille tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että sille ei saa antaa pienintäkään sijaan yhteiskunnallisessa päätöksenteoksessa, eikä siinä miten he ja me yksityishenkilöinä kanssaihmisiämme kohtelemme.
”Fasistit ovat aina tunteneet hyvin tämän reseptin käyttää demokratian vapauksia sitä itseään vastaan. Natsien propagandaministeri Joseph Goebbels julisti kerran: ’Tämä on aina oleva yksi demokratian parhaista vitseistä, että se antoi tappaville vihollisilleen keinot, joilla se tuhottiin.’”
Fasistinen politiikka naamioidaan demokraattiseksi toiminnaksi, mutta kun ”mandaatti” äänestäjiltä on saatu, ääni kellossa muuttuu. Mitään uutta siinä ei ole:
”Historiallisesti fasistiset johtajat ovat usein nousseet valtaan demokraattisissa vaaleissa. Sitoutuminen vapauteen, kuten äänioikeudessa lähtökohtaiseen vapauteen, päättyy yleensä kuitenkin vaalivoittoon. Sättiessään parlamentaarista demokratiaa, Hitler ylistää kirjassaan Mein Kampf ’todellista germaanista demokratiaa’, jossa ’johtaja valitaan vapaasti ja hänellä on velvollisuus ottaa vastuu kaikesta mitä tekee ja teettää’. Hitler kuvaa tässä johtajan ehdotonta valtaa alun demokraattisen äänestyksen jälkeen.”
* *
Pääministeri toppuuttelee ja vaatii malttia kirjoituksista pöyristyneiltä kansalaisilta. ”Tolkun ihmisiksi” itseään kutsuvat selittelevät totuuden ja oikeudenmukaisuuden löytyvän jostain ajatusmaailmojen keskiväliltä. Sellaista puolivälin totuutta ei kuitenkaan ole; demokratia, ihmisoikeudet ja tasa-arvo eivät ole mahdollisia puolittaisina, vain joitain ihmisiä tai ihmisryhmiä käsittävinä, niiden on koskettava kaikkia, tai niitä ei ole olemassa.
Ajamalla vain omia etujamme (ja omien etuoikeuksiemme puolta) toimimme myös itseämme ja omaa ihmisyyttämme vastaan ja mahdollistamme itsemme ihmisoikeuksiemme polkemisen ja totalitaarisen fasistisen kulttuurin uhriksi, sillä lopulta aina jossain kohtaa edustamme väärää syntyperää, uskonnollista vakaumusta, poliittista aatetta, seksuaalista suuntautumista… Lista on loputon.
”Sana fasisti on saanut äärimmäisyyden sävyn, kuin huutaisi sutta. Määritelmällisesti fasistisen ideologian normalisoiminen saisi ’fasismi’-syytökset tuntumaan ylireagoinnilta jopa yhteiskunnissa, joissa normit ovat muuttumassa tähän huolestuttavaan tapaan. Normalisoiminen tarkoittaa täsmälleen sitä, että yhteiskuntaan tunkeutuvia ideologisesti äärimmäisiä ehtoja ei tunnisteta sellaisiksi, koska ne ovat alkaneet näyttää normaaleilta. Fasismisyytös näyttää aina äärimmäiseltä; normalisointi tarkoittaa että, ’äärimmäisen’ terminologian käyttämisen maalitolpat liikkuvat alituisesti.”
* *
On tärkeää ymmärtää, miten äärioikeisto (mikä on eri asia kuin oikeisto) käyttää retoriikkaansa päämääriensä saavuttamiseksi, jotta emme vajoaisi siihen suohon, johon
kaikenlainen vihakirjoitus ja vihanlietsonta ihmisten yhtäläistä ihmisarvoa kohtaan syöksee.
Populistisen ajattelun helppous ja lennokas kielenkäyttö houkuttelee yksinkertaistaviin yleistyksiin. Se ei suinkaan aina ole fasistista tai rasistista, se voi olla melkeinpä mitä tahansa, mutta se on kelpo keino koukuttaa ihmiset sutjakkaasti sellaisiin rasistisiin ja fasistisiin ajatuksiin ja päätelmiin, joihin he eivät sortuisi, jos he ymmärtäisivät tai edes haluaisivat tietää, ja miettisivät tarkemmin niitä keinoja ja perusteita, joilla heitä pyritään vedättämään, sekä seurauksia, joita vihapuheista ja eri ihmisryhmien epäinhimillistämisestä seuraa.
”Hylkäämällä asiantuntemuksen arvon fasistipoliitikot poistavat myös kaikki hienostuneen keskustelun edellytykset. Todellisuus on aina monimutkaisempi kuin keinomme esittää sitä. Tieteellinen kieli vaatii vielä monimutkaisempaa terminologiaa tekemään erotteluja, jotka ilman sitä jäisivät näkymättömiin. Yhteiskunnallinen todellisuus on vähintään yhtä monimutkaista kuin fysiikan todellisuus. Terveessä liberaalissa demokratiassa julkinen kieli, jossa on rikas ja vaihteleva sanasto tekemässä erotteluja, on elintärkeä demokraattinen instituutio. Ilman sitä terve julkinen keskustelu on mahdotonta. Fasistinen politiikka pyrkii halventamaan ja alentamaan politiikan kieltä; niin fasistinen politiikka pyrkii naamioimaan todellisuuden.”
* *
”Ne ovat rikollisia. Me teemme virheitä.”
Tämä kaikki on nähty ja olemme kuvitelleet, että siitä kaikesta pahasta, mitä on tapahtunut, on otettu opiksi, eikä se enää toistu. Se on toistunut jo monta kertaa ja sitä tapahtuu koko ajan eri puolilla maailmaa. Se ei koske vain ”toisia” tai ”niitä”, se koskee meitä kaikkia.
Se ei tapahdu pimeissä loukoissa ja epämääräisissä pimeissä huoneissa, sitä tehdään ja suunnitellaan kirkkaassa päivänvalossa, koulutettujen ja sivistyneinä pitämiemme ihmisten työhuoneissa ja kokouksissa harkitusti ja johdonmukaisesti kaikkia tieteen keinoja hyväksi käyttäen, samalla kun niitä tietoisesti hämärretään ja väärinkäytetään.
Fasistinen politiikka ei ole sen suunnittelijoilta ja tekijöiltä sattumanvaraista tai sokeaa toimintaa, mutta se kohdistetaan vetoamaan niihin, jotka sokeasti etsivät syyllistä ahdinkoon, johon he syystä tai toisestatuntevat yhteiskunnassa joutuneensa. Uhka ja syyllinen tulee aina ulkopuolelta, on toinen kuin myyttinen ”me”, jolle fasistisessa ajattelussa luodaan kunniakas menneisyys ja loistava tulevaisuus homogeenisessä valtiossa, jossa ”laki ja järjestys vallitsee”, sillä kun kaikki paha ja pahat on poistettu, kaikki ovat yhtä samanmielistä ja -näköistä joukkoa.
”Fasistiseen politiikkaan liittyy monia erillisiä strategioita: myyttinen menneisyys, propaganda, anti-intellektuaalisuus, epätodellisuus, hierarkia, uhrius, laki ja järjestys, seksuaalinen ahdistus, sydänmaahan vetoaminen ja julkisen hyvinvoinnin ykseyden purkaminen.”
Tosiasioilla ei ole väliä. Sanoja ja niiden merkityksiä voi muokata ja luvutkin ovat vain numeroita, joita voi laitella miten haluaa, kuten eräs europarlamentaarikkomme tokaisi, kun jäi kiinni väärien lukujen esittämisestä.
Sillä, että ihmisten erirotuisuutta ei voi tieteellisesti todistaa, ja sillä, että tiedetään kuinka kulttuurit ovat muodostuneet ja kehittyneet eri puolilla maailmaa, vaikuttaneet ja sulautuneet toisiinsa, ei ole mitään väliä. Kaikelle voi kehittää ”vaihtoehtoisia” teorioita ja malleja.
”Fasistiset poliitikot oikeuttavat ideansa purkamalla tervejärkisen historiankäsityksen ja luomalla myyttisen menneisyyden tukemaan näkemystään nykyhetkestä. He kirjoittavat väestön jaetun ymmärryksen todellisuudesta uusiksi vääristämällä ihanteiden kieltä propagandalla ja edistämällä anti-intellektuaalisuutta, hyökkäämällä yliopistojen ja koulutusjärjestelmän kimppuun, sillä ne saattaisivat kyseenalaistaa heidän ajatuksensa. Lopulta fasistinen politiikka luo näiden tekniikoiden avulla epätodellisuuden tilan, jossa salaliittoteoriat ja valeuutiset korvaavat perustellun keskustelun.”
* *
Fasismi on elettyä historiaa, mutta ei mennyttä. Se ei näyttäydy tasatahtia marssivissa natsien riveissä (vaikka voi niitäkin ihannoida), eikä Hitlerin tai Mussolinin pauhatessa uutisissa, (vaikka sellaistakin näemme naapurimaan Duumassa pidetyissä puheissa). Se näyttäytyy päällisin puolin asiallisen näköisesti eduskunnan lehterillä, sitä tulvii kukkamekkoihin pukeutuvan puoluejohtaja-valtiovarainministerin kiristyneistä leukaperistä, eduskunnan puhemieheltä, joka on saanut tuomion kansanryhmää halventavista kirjoituksista, ja siloposkiselta ministeriltä, joka ihmettelee julkisesti sitä, miksi saksalaiset eivät pidä huolta fasistisista rakennuksistaan ja nähtävyyksistään, vaikka huolehtivat keskitysleireistä.
Ei ole monta viikkoa siitäkään, kun Suomessa nousi keskustelu ministerin väestönvaihtokirjoituksista.
Historian tosiasioiden pyyhkiminen mielistä tai niiden kaunistelu ei ole viisasta. Saksalaiset ymmärsivät kollektiivisen syyllisyytensä natsismin syvimpiin kauhuihin johtavista hirmuteoista ja sen, että he eivät saa sitä unohtaa, eivätkä kaunistella sitä suunnatonta tuhoa ja kauhua, johon heidän epäinhimillinen fasistinen politiikkansa johti.
Meillä ei ole mitään syytä siunailla heidän suhtautumistaan, kun he ovat kauhuissaan suomalaisministerien kirjoituksista. On ne sitten kirjoitettu ”pienelle sisäpiirille”, yksityisesti tai somekanavalla, ne pyrkivät johdattelemaan lukijan mielipiteitä aatteisiin ja lopulta tekoihin, joilla toteutuessaan olisi hirvittävät seuraukset.
”Liberaalissa demokratiassa historian tulee olla uskollista totuudelle, sen tulee antaa täsmällinen näkemys menneisyydestä eikä poliittisista syistä esitettyä historiaa. Fasistinen politiikka sitä vastoin sisältää luonteenomaisesti vaatimuksen mytologisoida menneisyys, luoda kansallisesta perinnöstä versio, joka toimii poliittisen voiton tavoittelun aseena.”
Meillä täällä sitä eivät kaikki ole ymmärtäneet. Historiantutkijat, joiden tutkimukset perustuvat oikeaksi todistettuihin lähteisiin, joutuvat äärioikeistolaisen vihanlietsonnan, uhkailun ja pilkan kohteiksi, niin etteivät kaikki tutkijat ja toimittajat enää uskalla esiintyä julkisuudessa tai tarttua aiheisiin, joiden käsittely voisi uhata heidän tai heidän perheittensä turvallisuutta.
* *
Tässä olemme nyt, me väärät ihmiset; maahanmuuttajat, homot, lesbot, muunsukupuoliset, trans-sukupuoliset, vasemmistolaiset, liberaalit, vääräuskoiset, feministit, ruotsinkieliset, ylipainoiset ja kaikki ne, jotka eivät hyväksy rasismia, syrjintää, vihapuhetta, salaliittoteorioita, historian vääristelyä syytettyinä, vihattuina ja uhattuina. Eihän näin pitänyt ikinä käydä!
Mikä on se fasismin sylttytehdas, josta nämä aatteet kumpuavat, keiden etuja ja päämääriä ne ajavat ja millaiseen maailmaan fasistiset ajatukset johtavat päästessään valtaan?
Merkkejä on ollut ilmassa, mutta emme ole joko osanneet tai halunneet nähdä, koska siihen on niin vaikea uskoa. Miksi ihmeessä suomalainen kelpo kansalainen ja poliitikko muka kaipaisi fasistista yhteiskuntaa?
Se tuntuu käsittämättömältä ja se kielletään puheilla ja kirjoituksilla näiden samojen poliitikkojen toimesta, jotka ovat hehkuttaneet rasistisia ja fasistisia ajatuksiaan johdonmukaisesti vuosien ajan levittämällä niitä netin keskustelupalstoilla ja blogeissaan.
”Politiikkaa, joka vahingoittaa suurta joukkoa ihmisiä, on vaikea ajaa suorin sanoin. Poliittisen propagandan tehtävä on peittää poliitikkojen tai poliittisten liikkeiden selvästi ongelmalliset päämäärät naamioimalla ne laajasti hyväksytyillä ihanteilla. Vaarallisesta, epävakauttavasta, valtaa havittelevasta sodasta tulee sota, jonka tavoitteena on vakaus, tai sota, jonka tavoitteena on vapaus. Poliittinen propaganda käyttää hyveellisten ihanteiden kieltä kokoamaan ihmiset muutoin vastustettavien päämäärien taakse.”
* *
Tuttavani, tamperelainen peruskoulun opettaja, kertoi minulle viime viikolla, kuinka hänen koulunsa johtaja oli varmistanut häneltä, että hän varmasti osaa lohduttaa niitä lapsia, jotka pelkäävät joutuvansa heitetyksi maasta ulos.
Käynnissä oleva rasismikeskustelu ja poliitikkojen maahanmuuttajia kohtaan osoittama uhkailu ja viha tunkee myös pienten koululaisten ja päiväkotilasten korviin. Meillä on lapsia, jotka joutuvat elämään ahdistuksessa ja pelossa. Eikä heidän huolensa ole tuulesta temmattua.
”Surullista kyllä, ihmisiä täytyy jatkuvasti muistuttaa, että olemme sitten mustia tai valkoisia, perinteisiin sukupuolirooleihin istuvia tai niistä poikkeavia, naisia tai miehiä, kristittyjä, muslimeja, juutalaisia, hinduja tai ateisteja, tarvitsemme kaikki vapaan viikonlopun, ruokaa syötäväksemme sekä aikaa ja tukea huolehtia ikääntyvistä vanhemmistamme. Niin puutteellisia kuin demokraattiset eetoksemme instituutiot ja menettelytavat saattavat ollakin, ilman niitä liberaali demokraattinen yhteiskunta on vaarassa romahtaa.”
Ulla-Maija Svärd
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.