Ystävättäret kahvipöydässä. Sylvi Viksten, 1920–1929. Kuva: Lappeenrannan museot

1 

Puut kukkivat. Lähteeltä voi hakea vettä. 

Talviturkki heitetään, viikonloppuisin ajellaan polkupyörillä. Muistetaan olla paljon ulkona, nuuhkia kevättä. Aamulla herätään töihin: löydetään vanha oikopolku. 

Iltaisin unohdetaan pyykkivuoro ja -vuori. Väsymys saattaa hellittää.

2

Elsa Töllin Finaalilaulun ensi-ilta oli Helsingin taidemuseossa HAMissa 11. toukokuuta. En koskaan vastannut runoperformanssin palautekyselyyn, joten annan palautteeni nyt. 

Kyllä, tapahtuma oli aikani arvoinen. Mutta mikä vaikutti arviooni? 

Pitkään lehtikuva Elsa Töllistä koristi työkalenterini kantta: ollapa irti, iloinen, kevyt. Minä siis tiesin Töllin hahmon mutta en ollut lukenut hänen runojaan, ja halusin lähteä katsomaan häntä vähän kuin rock-tähteä: Mitä se tekee? Miten se tekee sen? 

Finaalilaulun näyttämö oli rakennettu yksinkertaisen kohdevalon avulla. Runoilija vaikutti performanssin ensiminuutit koittavan tehdä lavasta omaansa kävelemällä sitä ympäri ja ympäri – kuitenkin aina spottivalon kohdalla silmänsä peittäen…

Asunaan Töllillä oli työhousut sekä -hanskat. Kun runoilijaa hymyilytti, tai hänen katseensa kohtasi yleisössä tutut kasvot, hän hymyili.

Työhousut ja -hanskat antoivat esityksen äänimaisemaan osansa, jonkinlaisen matan kankaan kahinan. Kun Tölli sai käsiinsä erilaisin helisevin koruin ja helmin koristellut hansikkaat, äänimaailma muuttui; myös kun Tölli veti esiin metreittäin liukasta kangasta johon kietoutui ja jonka alle meni piiloon.

En voi siteerata Finaalilaulun runoa tai runoja ulkoa, ja koko esityksessä sanat ylipäätänsä saapuivat myöhään: alussa oli vain jonkinlainen yritys niiden muodostamiseksi, ja mikrofoni vahvisti näiden äänettä lausuttujen sanavartaloiden tuottamisesta syntyviä suun ja hengityksen ääniä.

Kun viimein kuulin esityksessä jotain kieleksi tunnistettava, sanan, oli se helpotus: sanoja – vihdoinkin! 

Tätäkö on runonlausunta nyt?

Finaalilaulun sanoista yksi oli ’onteloinen’, tai saattoi se olla myös ’huokoinen’. Ainakin lavarunouden parissa ilmaisuaan hioneen Töllin runoperformanssi innosti pohtimaan runon esittämisen mahdollisuuksia – ja harkitsemaan lausuntakurssille ilmoittautumista.

3

Tänä vuonna omat vappulauluni olivat karaokea, seurueemme välispiikit lähes olemattomia. Niin vain ne vähätkin puheet onnistuivat vetämään mietteliääksi.

Mikä mahtaa olla välispiikkien merkitys? Käytän pohdintani esimerkkinäni taannoista J. Karjalaisen keikkaa.

Venäjä oli juuri hyökännyt Ukrainaan, ja monelle varmasti juuri tämä kehysti Lappeenrannan-keikan tunnelmaa. Siinä hetkessä kaipasimme jonkun sanovan jotain… Jotain. Mitä tahansa! Jotain mikä hetkeksi muljauttaisi kiveä sydämeltä, heilauttaisi maailmaa kohdilleen…

Harkitsevainen laulaja lausui laulujensa väliin kiitokset – vain ennen viimeistä lauluaan Karjalainen toivotti rauhaa ja rakkautta. Omaan kaipuuseen juuri nämä sanat vastasivat täydellisesti. Svengi piti huolen ihmisissä lopusta.

Muistan minä vapultakin yhden välispiikin. Siinä oli vahva tunnelataus – ikään kuin sekin olisi toivottanut meille kuulijoille pelkkää hyvää. Kuulimme Keltaisen toukokuun, ja sitä ennen laulaja sanoi: ”Mä vihaan kevättä.”

Niin minä uskon, että tämänkin keväisen lauluesityksen myötä maailmasta tuli kuin tulikin parempi paikka.

4

Tarvitsemme satuja. J.R.R. Tolkienin Hobitti eli Sinne ja takaisin kertoo Bilbo Reppulista, joka rakastaa mukavaa elämää ja hyvää ruokaa eikä kaipaa seikkailuun. 

Silti kerran, kesken aamun kirjeiden, saapuu vanha mies sinisessä suippohatussaan ja suurissa saappaissaan etsimään jotakuta seikkailuun. Saapuu vaeltava velho, ihmemies Gandalf, joka sivumennen sanoen järjestää aivan erinomaisia ilotulituksia. 

”Vahinko vain että minä en tahdo mitään seikkailuja. Kiitos ei. Ei tänään.” 

Kuluu päivä tai kaksi, ja jo pieni olentomme sinkoaa kohti erään luolan suuta. Bilbon onnistuu paeta hiisiä, mutta hänellä ei ole aavistustakaan siitä missä hän on. Kateissa ovat niin huppulakki, viitta ja ruokavarat kuin myös poni, napit ja toverit. 

Aurinko laskee vuorten taa. Sumuvuoret kutsuvat. Hirveät seikkailut odottavat pientä kulkijaamme…

5

Eräällä suomen kielen luennolla kymmenisen vuotta sitten professorimme muisteli, että vielä 1980-luvulla yliopistolla oli aikaa kahvipöytäkeskusteluille. 

Mihinköhän tuo aika nykyisin mahtaa kulua?  

Petra Lukkari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua