Kuvat: Meri Bjorn / Kosmos
KIRJAT | Aino Frilanderin Los Angeles -esseissä tähtien kaupunki toimii ponnahduslautana pohdinnoille niin taiteesta kuin rasismistakin.
”Frilanderin esseet ovat kiehtova kierros Los Angelesin ja sen ympärille kietoutuvien teemojen maailmaan.”
ARVOSTELU
Aino Frilander: Los Angeles -esseet
- Kosmos, 2023.
- 172 sivua.
Kuvani Los Angelesista on pintakiiltoa: se on pohjimmiltaan hengetön kaupunki, jossa hienointa on painaa kätensä jalkakäytävään painetuille tähdille Hollywood Walk of Famella. Sen jälkeen unelmat tähteydestä lähinnä kuolevat motelleihin ja dinereihin; ne ovat ”open”-kyltin viimeisillään säpsättävät valot.
Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet (Kosmos, 2023) kuitenkin murtautuu kliseen läpi ja saa lukijan uskomaan, että pinnan alla on paljon muutakin kuin tähtiä, jotka eivät koskaan ehtineet edes syttyä. Kulttuuritoimittajanakin työskentelevän Frilanderin esseiden aiheina ovat niin Hollywoodin tähtipiirit kirjailijoiden Eve Babitzin ja Joan Didionin kautta kuvattuina kuin kaupungin kulttuurimaantiede, rasismi, maataide ja tanssikin. Toisinaan epävarma essee-minä hapuilee kaupungissa niin, että lukija samaistuu tämän ulkopuolisuuteen tiukkojen tanssiasujen täyttämillä kaduilla tai kun kerta-annos kahvia osoittautuu litraksi; toisinaan taas essee-minä on taideasiantuntija, joka avaa vaikeasti saavutettavien aavikkomonumenttien maailmaa.
Kaikissa näissä rooleissa Frilander onnistuu valottamaan valkokankaalta tuttua kaupunkia omalaatuisella tavalla. Pienessä kävelyretkessä hän vie lukijan kiertoajelulle julkisella liikenteellä, jonka käyttämistä keskiluokka pitää aidosti kummallisena. ”Rakastan outoja sääilmiöitä ja poikkeustiloja”, hän kirjoittaa, ”raitiovaunut pysäyttäviä lumimyrskyjä, sitä miten lievä maanjäristys saa maapallon ytimen muuttumaan hyytelöksi, tai sitä kun vesiposti räjähtää ja Sunset Boulevardin tulvimaan kolmen korttelin pituudelta”. Kaupunki herää eloon muutenkin kuin tähtisateena.
Koskeeko tämä minuakin puolestaan tuo yhteen George Floyd -mielenosoitukset sekä Frilanderin suhteen karibialais-amerikkalaiseen R:ään ja heidän yhteisen lapsensa. Frilander kysyy, miten lähestyä suhteessa rasismikeskustelua, josta on usein helpompi vaieta, ja avaa hapuiluaan valkoisena liittolaisena tai allyna. Näiden teemojen kohdalla on helppo sortua hyvesignalointiin, mutta Frilander onnistuu käsittelemään aihetta tekemättä esseestä tarinaa itsestään ja omasta hyveellisyydestään.
Kirkkaimpana kirjassa loistaa kuitenkin Viiva maiseman poikki, eräänlainen road trip kuuluisten maataideteosten luo. Korona häämöttää taustalla, kuten mukaan pakattu ”muovikanisterillinen Clorox-desinfiointipyyhkeitä” muistuttaa, ja auto hyrrää erämaassa eteenpäin huolimatta siitä, että rengaspaine käy välillä uhkaavan matalalla eikä helppoja pelastautumisvaihtoehtoja juuri ole. Samoin essee etenee pysähdellen ja kaarrellen pohdinnoissaan. Erämaan yksinäisyys ja maataideteokset – eli taide, joka on liian suurta mahtuakseen museoihin ja kaukana kriitikoista – limittyvät kiehtovasti. Mitä merkitsee taiteen näkeminen – taiteelle ja ihmiselle? Essee on itsessäänkin valtavan visuaalinen kokemus, jossa erämaamaisema välittyy vahvoina mielikuvina: ”Tapa, jolla hitaasti vyöryvät pitkät rekat jäivät taakse aamuauringossa tuntui elokuvalliselta ja aiheutti värisevää hyvänolontunnetta. Sinistä taivasta oli valtavasti joka suuntaan.”
Los Angeles hengittää esseissä, mutta valitettavasti välillä se välkkyy myös anglismeissa. Esimerkiksi ”se” määräisenä artikkelina pilkahtelee usein: ”Teini-ikääni olisi värittänyt se kaupungin utuinen hunajainen valo…” Babitzin romaanisitaateista käytetään tekstissä puolestaan englanninkielisiä alkuperäisversioita ja suomennokset jätetään loppuun, sillä, kuten Frilander toteaa, ”oma kömpelö suomennokseni ei useimmiten tee Babitzin tyylille oikeutta”. On kuitenkin vaikea nähdä, mikä tekisi Babitz-sitaateista niin haastavia käännettäviä, että tämä ratkaisu olisi perusteltu.
Frilanderin esseet ovat kuitenkin kiehtova kierros Los Angelesin ja sen ympärille kietoutuvien teemojen maailmaan – ja aiheestaan riippumatta kauniisti toteutettua esseistiikkaa.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.