Rakkautta pimeässä – arviossa Joel Haahtelan pienoisromaani Yö Whistlerin maalauksessa

17.02.2023
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuvat: Dorit Salutskij / Otava

KIRJAT | Joel Haahtelan kolmastoista romaani on kuvaus perhoskerääjästä ja venäläisestä emigrantista, mutta ennen kaikkea ihmisistä, jotka ovat kokeneet henkisen järkytyksen ja nähneet mitä pimeyden takana on.

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa

  • Otava, 2023.
  • 175 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Kirjailija, psykiatri ja nykyään myös ortodoksidiakoni Joel Haahtela on oman tiensä kulkija kotimaisessa kirjallisuudessa. Hänen teoksensa, joista kolmastoista julkaistiin äskettäin, ovat tavallaan yhden ja saman romaanin variaatioita. Mies lähtee matkalle ratkaistakseen jonkin itseään piinaavan kysymyksen. Samalla kun mies matkaa kadonneen isän, sairastuneen veljen, tuntemattoman perinnön jättäjän, arvoituksellisen mystikon tai – kuten uusimmassa romaanissaan – perhoskerääjän perässä, hän etsii itseään ja kokoaa muistojensa palasista ehjäksi omaa tarinaansa.

Haahtelan kolme edellistä romaania, Adèlen kysymys (2019), Hengittämisen taito (2020) ja Jaakobin portaat (2022), muodostivat nykykirjallisuudessa harvinaisen uskonnollista kokemusta pohtivan trilogian. Niiden meditatiivinen tyyli ja mystiikkaa lähestyvät tapahtumat ovat kiehtoneet lukijoita. En luokittelisi trilogiaa kuitenkaan uskonnolliseksi kirjallisuudeksi, koska Haahtela pohtii yleisinhimillisiä teemoja, jotka hän itse Helsingin Sanomien haastattelussa (16.1.2022) kiteyttää kolmeen: rakkaus, kuolema ja yksinäisyys.

Nämä kolme teemaa ovat vahvasti läsnä myös uusimmassa romaanissa, niin myös matkalla olo, taide ja kulttuuri. Haahtelan kirjat ovat täynnä viittauksia kuvataiteeseen, musiikkiin, arkkitehtuuriin, uskontoon ja historiallisiin tapahtumiin ja paikkoihin. Vaikka päähenkilöt ja tarinat ovat fiktiivisiä, nämä viitteet ovat todellisia ja tekevät lukukokemuksesta parhaimmillaan kiehtovaa kulttuurimatkailua.

Uskonnolliset teemat ovat uutuudessa jääneet taustalle ja etualalle nousee päähenkilön, Kansalliskirjastossa kirjastonhoitajana työskentelevän miehen kuolemanpelko ja yksinäisyys. Hän pohtii elämäänsä matkatessaan Englantiin Yorkshireen tapaamaan yli 80-vuotiasta venäläistä emigranttia ja perhoskerääjää. 

Perhoset vilahtelevat usein Haahtelan romaaneissa, onhan vuonna 2006 ilmestyneen romaanin nimikin Perhoskerääjä. Perhoset symboloivat kauneutta, joka on elämän syvin tarkoitus, mutta myös elämän haurautta. Kirjastonhoitaja, joka pelkää pian kuolevansa tai ainakin sairastuvansa henkisesti, aikoo tehdä perhosista teoksen perinteisellä kuparipainatus- ja akvarellitekniikalla – jotta hänestä jäisi jokin pysyvä ja arvokas muisto. Matka ja perhoset ovat miehen keino ottaa etäisyyttä oman elämän traumoihin. Hän muistelee psyykkisesti sairastunutta äitiään ja nuoruudenrakkautta ja ystävää Saaraa, jolla on mennyt välillä liian lujaa. 

Mies tapaa vanhuksen, Sergein, ja tutustuu paitsi hänen perhoskokoelmaansa, myös värikkääseen elämään, joka on tavallaan 1900-luvun historia tiivistettynä yhden juutalaisperheen kohtaloon. Sergei kertoo, miten he joutuivat pakenemaan vallankumouksen jaloista Pariisiin, vain joutuakseen natsien vainoamiksi ja keskitysleireille. Sodan traumat jättivät häneen jälkensä niin, että hän joutui vuosikymmeniksi hoitolaitokseen.

Vanhus kiteyttää venäläisyyden kiintoisasti ja ajankohtaisesti:

”Venäläisyys oli muuten jotain mitä länsimaalaiset eivät koskaan tulisi ymmärtämään, Sergei sanoi valmistaessaan juustokuorrutusta paistille. Hänen lapsuuden kotimaastaan ei nimittäin puuttunut vain demokratia vaan myös demokratiaa edeltävät vuosisadat. Venäjällä kun ei koskaan syntynyt mitään renessanssia, humanismia, valistusta tai systemaattisen filosofian perinnettä, eikä siten myöskään niiden pohjalta kehkeytynyt ajatusta yksilöstä ja tämän kallisarvoisesta vapaudesta. Siksi Pariisiin saapuneet emigranttiajattelijat huomasivat olevansa miltei mahdottoman tehtävän edessä: kiinni otettavaa oli kertynyt neljänsadan vuoden verran.”

* *

Kirjan juoni on pinnalta yksinkertainen. Päähenkilö tutkii vanhuksen luona perhoskokoelmaa ja maalaa kauneimmista perhosista akvarelleja muistellen samalla suhdetta vanhempiinsa ja nuoruuden rakkauteensa. Sergei tarinoi omasta elämästään ja esittelee perhosia ja puutarhaansa. Miesten keskustelut ovat kulturelleja ja täynnä kirjallisia viitteitä, mielestäni niitä on pienoisromaaniin liikaakin, eivätkä kaikki palvele tarinan teemaa.

Niin, mikä on tarinan teema. Romaanin henkilöt ovat kaikki joutuneet kamppailemaan terveyden ja sairauden rajamailla, valon ja varjon, päivän ja yön rajalla. Siitä kirjan nimi, joka viittaa englannissa uransa tehneeseen taiteilija James McNeill Whistleriin. Hänet tunnetaan yöllistä Lontoota kuvaavista maalauksista, jotka taiteilijan eläessä saivat pilkkaa osakseen.

Haahtelan viesti on lohdullinen. ”Whistlerin yö” ei ole pimeyttä eikä tyhjyyttä, vaan se voi olla ystävä, kuin auki oleva portti, jossa sarastaa valo, joka on rakkautta. 

Pauli Välimäki

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua