LEVYT | Kuvankauniin modernin souläänen tunnelmalliset tulkinnat kohtaavat ajatuksella hiotut tanssilattian polttajat nelosalbumilla Gloria.
”Smith on kertonut neljännen albuminsa olevan aikuistumislevy.”
Brittiläisen Sam Smithin neljäs albumi Gloria (EMI/Universal, 2023) laventaa Grammy-voittajan ulottuvuutta onnistuneesti siirappisten soul-haikeiluiden parista yökerhomaailman sykkeeseen. Smithin ja hänen vakityöryhmänsä Jimmy Napesin, Stargaten ja Ilya Salmanzadehin loihtima kokonaisuus ulottaa lonkeronsa perinteikkäistä makuuhuoneslovareista gregoriaanisen kirkkolauluylistyksen kautta ragga-paahtoon ja neonsykkivään yökerhojuoksutukseen.
Smith on kertonut Glorian olevan aikuistumislevy. Heleässä aloituksessa Love Me Moressa opetellaan rakastamaan itseä ja päästämään irti ikuisesta riittämättömyyden tunteesta. Pidemmälle päästessä ei olla täydellisiä mutta silti arvokkaita, ja hämmästellään kuinka ihminen opetetaan valehtelemaan muttei itkemään. Rakastetaan niitä, keitä rakastetaan, ajattelivatpa muut siitä sitten mitä tahansa. Toki myös pinnallisempaa kuvakulmaa löytyy, ja välillä ollaan rehellisesti haku päällä.
Hienosti stemmoilla kuorrutettujen soulpop- ja R&B-tunnelmointien, kuten Love Me Moren, riisutusti hiippailevan No Godin ja Jessie Reyezin kanssa tunnelmoidun Perfectin ohella Smith ratsastaa Lose Youn tummalla sykkeellä yökerhojen neonvaloihin, hyppää saksalaisen Kim Petrasin kanssa Unholyn jylhästi päräyttävän klubihitin kyytiin ja heruttaa jamaikalaisartisti Koffeen kanssa Gimmen raggarytmeillä.
I’m Not Here to Make Friendsin raukean rullaava kasarihenkinen melodisuus ja klubimaailman hedonismi koristautuu yhdellä levyn tarttuvimmista sävellyksistä. How to Cryn akustinen ihon alle kurottaminen toimii erityisen hyvin, kun levyltä löytyy muutakin kuin pelkkää Smithin äänen väreen äärelle istahtamista. Six Shotsin aamuöinen myhäily on perushyvä tunnelmointi viimeisen päälle mietityillä pienillä mausteilla.
Glorian gregoriaanisen ylistyskuoron brassailu toimii kyllä välipalana, vaikka vähän pienempikin herutus riittäisi. Levyn päättää Ed Sheeranin kanssa tunnelmoitu Who We Love, joka pohdiskelee, että sitä nyt vaan rakastaa niitä joita rakastaa.
Kenen muun kanssa Sam Smithin muka kannattaisi levyn päätteeksi duetoida kuin Sheeranin? Vallankin kun lopputulema on jälleen yksi levyn täysosumista.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
