TTT:n Poikabändin Jari Ahola kiittää äitiään, joka pakotti pojan aikoinaan Virgon koe-esiintymiseen

05.09.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Jari Aholan tie näyttelijäksi alkoi vuonna 1997 musikaali Virgosta, jonka työryhmä koottiin työttömistä nuorista. Nyt hän elää 1990-luvun poikabändissä Tampereen Työväen Teatterin lavalla.

Marja Aaltio, teksti
Anitta Vuorisola, kuvat

– Olemme vitsailleet, että tässä näytelmää tehdessä on poseerattu enemmän kuin harjoiteltu, heittää Jari Ahola, kun kuvaaja vie häntä tilanteesta toiseen.

Ahola poseeraakin tottuneesti. Mutta kyllä Poikabändi-näytelmää on harjoiteltukin. Harjoituksissa on ollut kovilla kropan lisäksi pää. Jari Ahola nimittäin tunnustaa, ettei vuorosanojen oppiminen ole hänelle mitenkään erityisen helppoa. Eikä hänellä ole siihen mitään taikakeinoa.

– Minä vain jankkaan niitä repliikkejä. Sitten kun teksti on jotenkuten päässä, teen itselleni näkymättömiä muistilappuja näyttämölle. Kun katson tuonne, niin muistan, että seuraavassa repliikissä puhun tuhkakupista, koska tuossa on tuhkakuppi. Välillä muistilaput ovat täysin absurdeja. Ne ovat assosiaatioita.

Poikabändin ovat kirjoittaneet ja ohjanneet Heikki Syrjä ja Riku Suokas. Heidän tapanaan on tehdä tekstiin muutoksia vielä viime hetkilläkin, kohtausten järjestys saattaa jopa vaihtua. Kaikki tämä tuo hieman lisää haastetta näyttelijän pääkopalle.

Toijalasta törähtää

Poikabändin tapahtumat alkava vuonna 1992 Toijalasta. Musikaali kertoo ToiBoys-bändin tarinan, ja vie samalla katsojan tuolle poikabändibuumin vuosikymmenelle. Ahola uskoo, että katsoja löytää tarinasta niin itsensä kuin kaverinsakin.

LUE MYÖS: Janica Branderin kritiikki Poikabändi-musikaalin ensi-illasta.

Jari Ahola eli 1990-lukua kotikaupungissaan Tampereella. Vuosikymmenen alkuvuosina hän oli vielä teini, loppua kohti jo näyttelijän ammattiin tähtäävä nuori aikuinen.

Ahola oli skeittari, jota eivät poikabändit kiinnostaneet. Stereoissa soi Backstreet Boysin tai Take Thatin sijaan Nirvana ja Metallica. Parikymppiseksi asti Ahola soitti omassa bändissä, mutta musiikki jäi, kun koulu päättyi ja armeija kutsui.

Jari Aholaa naurattaa, kun hän muistelee, miten hän aikoinaan haki Virgo-musikaaliin. Valintatilaisuudessa piti tanssia, ja hän veti ihan omia kuvioitaan. Nyt hän tanssii Poikabändi-musikaalin rivissä neljän muun näyttelijän kanssa.

1990-luku oli myös vuosikymmen, joka teki Jari Aholasta näyttelijän. Ahola ei vielä armeijaan mennessään tiennyt, mikä hänestä tulee isona. Mielen pohjalla kyti salainen haave näyttelijän työstä, mutta Ahola ei tosissaan uskonut, että työ näyttämöllä voisi olla hänelle todellinen vaihtoehto.

Hetki, jolloin hän päätti tavoitella haavettaan, koitti matkalla armeijasta lomille. Automatkalla Parolasta Tampereelle etupenkillä istunut alokas uteli, mitä Ahola mahtaa tehdä siviilissä. Ahola heitti kysymyksen takaisin ja sanoi, että arvaa.

– Hän sanoin heti välittömästi, että sinä olet näyttelijä. Sydän pysähtyi. Miten tuo toinen saattoi tietää salaisimman haaveeni? Meni varmaan aika kauan ennen kuin vastasin, että ei, en ole.

Ahola tajusi, että hän haluaa vastata joskus tuohon kysymykseen kyllä, olen ammattinäyttelijä. Siitä kipinä syttyi liekkiin. Ahola ryhtyi ottamaan selvää, miten Suomessa näyttelijäksi pääsee. Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksen ovet eivät auenneet Aholalle heti armeijan jälkeen.

Lama tarjosi mahdollisuuden ammattiin

1990-luku näyttäytyi nuorelle tamperelaispojalle värittömänä ja ankeana. Lama oli sumentanut henkisen maiseman harmaaksi. Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruus kirkasti tunnelmaa hieman. Suomalaiset valtasi hurmos ja hetkellinen yhteenkuuluvaisuuden tunne. Aholakin ajoi pitkin Hämeenkatua kavereiden kanssa auton torvet soiden, kun väki kokoontui Keskustorille juhlimaan.

Jari Aholalle lama kuitenkin avasi sen kuuluisan toisen oven.

– Lama tarjosi mahdollisuuden, se oli minulle portti tähän ammattiin.

Tampereen Teatteri, kaupunki, Pirkanmaan Oppisopimustoimisto ja Hämeen työvoimapiiri etsivät työttömiä nuoria uuteen nuorisomusikaaliin.

Jari Aholan äiti pakotti poikansa hakemaan mukaan.

– Äiti heitti minut toiseen vaiheeseen, joka oli Tampereen Teatterilla. En olisi halunnut mennä, ja muistan miten istuin vihaisena auton etupenkillä. Sanoin, että jos siellä tanssitaan, niin minä en ainakaan sitten tanssi. Seuraavan tunnin ne tanssittivat sitten vain minua.

Ahola oli hieman ihmeissään, kun valitsijat yhä uudelleen pyysivät häntä lavalle. Jälkeenpäin hänelle kerrottiin, että totinen yrittäminen oli valitsijoiden mielestä niin hauskaa ja hurmaavaa, että he halusivat nähdä Aholan tanssivan yhä uudelleen.

– He näkivät selkeästi, etten ollut ikinä tanssinut, mutta tunnetta oli mukana. Nyt sitä tanssitaan tuolla isolla lavalla rivissä, nauraa Ahola.

Jari Ahola on saanut Poikabändin harjoitusten aikana tottua kuvaamiseen. Näyttelijät vitsailevat keskenään, että he ovat poseeranneet enemmän kuin harjoitelleet. Heidät on ikuistettu muun muassa poikakalenteriin.

Lahden kansanopiston teatterilinja vahvisti Aholan ajatusta siitä, että hän haluaa näytellä. Kansanopistovuodesta hän kiittää isää, joka maksoi opinnot. Pääsykokeita kohti siis.

Näty ei napannut tälläkään kertaa, mutta Teatterikorkeakoulu Helsingissä otti Aholan vastaan.

Ahola muistaa tarkasti sen hetken, kun sisään päässeiden lista lävähti Kulttuuritalon ikkunaan. Hän luki listaa epäuskoisena ja mietti, olikohan siellä joku toinenkin Jari Ahola. Tai ehkä listalla olivatkin ne, joita ei valittu.

– Soitin äidille ja isälle. Ensimmäiset sanat olivat ”Se on täytetty”. Niin dramaattisesti se alkoi. Enkä edes tiennyt, että ensimmäinen ammattilaisroolini päättyy aikanaan noihin samoihin sanoihin.

Jeesuksesta Mauno Pepposeksi

Ensimmäinen ammattilaisrooli oli myös musikaali. Ahola esitti Lappeenrannan kaupunginteatterissa Jesus Christ Superstar -musikaalissa Jeesusta. Viimeistään sillä hetkellä, kun täysi katsomo pomppaa pystyy taputtamaan, Jari Ahola tiesi olevansa oikealla alalla. Hetken muisteleminen herkistää edelleen.

– Olen huonoina hetkinä usein muistellut sitä hetkeä. Siitä saa voimaa. Yleisö tiesi, että olin vielä opiskelija ja urani alussa. Minusta se oli viesti heiltä, että anna mennä poika, olet oikeassa paikassa.

Jo teatterikouluun päästessään Jari Ahola päätti, että hän haluaa tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Hän on kunnianhimoinen ja tinkimätön itsensä suhteen.

– Ei riitä, että luet seinältä, että olet Mauno Pepponen tai Hamlet tai mitä vaan. Työ on vietävä maaliin asti ja mielellään vielä sen taakse. Edellinen työ määrittelee, saatko jatkossa työtä. Saatan ulospäin vaikuttaa rennolta, mutta pohjimmiltani otan työn vakavasti.

Vaikka musikaalirooleja on riittänyt, Ahola ei halua tulla tituleeratuksi musikaalinäyttelijäksi. Hän sanoo olevansa näyttelijä. Repertuaariin kuuluu muutakin kuin musikaaleja, viimeksi Simsin rooli näytelmässä The Nether, joka oli puhtaasti puheteatteria.

Poikabändiin Aholan tie vei Mauno Pepposen roolin kautta. Hän tuli aikoinaan Tampereen Työväen Teatteriin vierailijaksi ja Riku Suokas kiinnitti hänet teatteriin kesken Vuosi 85 -musikaalin esitysten. Mauno Pepponen sai myöhemmin myös oman nimikkonäytelmänsä.

Aholalla on rooleja riittänyt sekä kotiteatterissa että vierailijana esimerkiksi kesäteattereissa. Viime kesä kului Sappeen kesäteatterissa nuorena Olavi Virtana.

Perhe ja sauna pitävät työvireessä

Poikabändin muodostavat (vasemmalta) Jonas Saari, Jari Ahola, Jon-Jon Geitel, Lauri Mikkola ja Saska Pulkkinen. Kuva: Harri Hinkka

Pää pysyy kasassa ja mieli virkeänä, kun perusasiat ovat kunnossa. Aholalla on selkeät vastaukset hyviin rentoutumiskeinoihin.

– Tärkein on parisuhde. Minun ja Petran liitto on vahva, ja hän on myös paras kaverini. Toinen on sauna, ja siihenkin liittyy parisuhde siinä mielessä, että me usein puramme työtilanteita löylyissä ja kysymme toisiltamme neuvoja.

Myös vaimo, näyttelijä Petra Ahola on mukana Poikabändissä.

Kolmas hyvä rentoutumiskeino ovat pelikonsolipelit. Siinä ei ehdi murehtimaan vuorosanoja, kun keskittyy voittamaan tärkeää NHL-matsia.

Perheen 16-, 14, 7- ja melkein 4-vuotiaat lapset pitävät huolen siitä, että isä ei pääse liikaa leijumaan, vaikka olisikin lavalla juhlitun bändin tähti.

Poikabändi

Poikabändi on Tampereen Työväen Teatterin syksyn uutuusmusikaali. Kantaesitys Suurella näyttämöllä 5.9.2019.

Musikaalin ovat kirjoittaneet ja ohjanneet Riku Suokas ja Heikki Syrjä. Päärooleissa nähdään Jari Ahola, Jon-Jon Geitel, Lauri Mikkola, Saska Pulkkinen ja Jonas Saari.

Musikaali kertoo ToiBoys -bändin tarinan ja sijoittuu 1990-luvulle.

Katso esitysajat täältä.