Hannu Riikonen, Taiteilija näyttämöllä (reliefi, 2022).
KUVATAIDE | Voipaalan taidekeskuksessa irtaudutaan arkirealismista. Alakerran taiteilija Hannu Riikonen on ironinen surrealisti, yläkerran työryhmä luo satuhahmoista moniaistisen seikkailun.
Kuvanveistäjä ja taidemaalari Hannu Riikonen (s. 1945) aloitti uransa jo 1970-luvulla. Hänen taiteellisessa ilmaisussaan on ollut naivistisia tyylipiirteitä, mutta taiteilijanluonteensa ytimeltä hän ei ole naivisti. Sellaiseksi hän on liian monitasoinen, sillä hän on upottanut teosideoihinsa monikerroksisia taka-ajatuksia, ironiaa ja jopa kitkeryyttä. Tuotannosta löytyy runsaasti vaikutteita myös surrealismista.
Viime aikoina Riikonen on tehnyt suurten veistostensa rinnalle yhä enemmän maalattuja reliefejä, joiden rakenteet ovat varsin monimutkaisia. Kun taiteilijan kanssa keskustelee, käy varsin nopeasti ilmi, että jokaisessa reliefissäkin on taustalla pitkälle mietitty idea.
Viistot havainnot yhteiskunnasta, ihmisten välisistä rooleista, sosiaalisista valtasuhteista ja ihmisen kovasta yrittämisestä pärjätä kaiken keskellä syntyy Riikosen käsissä muotoja, joissa surrealistien suosimat kaksoiskuvat ja villi värikkyys luovat katsojan haasteeksi monitulkintaista kuvastoa.
Riikosen teosten monikerroksisuudelle on ominaista, että niissä on yhtä aikaa läsnä huumoria, kriittistä ironiaa ja surumielisyyttä. Esimerkkinä voi mainita reliefin Humanisti (2015), joka kuvastaa hyväntahtoisen yksilön yritystä ymmärtää kaikkien ilmiöiden eri näkökulmia – ja millaiseen henkiseen jonglööraukseen se johtaa.
Etenkin suurikokoisissa veistoksissaan Riikosen ilmaisu on kasvanut yhä enemmän kohti abstraktia voimaa. Voipaalan taidekeskuksessa nähdään nyt Riikosen hienoimpiin kuuluvat teokset Afrikka-barokki (2009), Paha Saksa (2012) ja Temppusirkus (2013). Tähän joukkoon liittyy komeasti myös tuore veistos tältä vuodelta, Tanssiva karhu.
Jo varhaistuotannosta asti tuttuja pelkistetyn pyöreämuotoisia, ihmishahmoisia veistoksia Riikonen on tehnyt edelleen. Näistä tuoreina esimerkkeinä Voipaalassa ovat esillä Jarkko Kristiina (2018) ja Pieni sankari (2021). Molemmat alastomat henkilöt kuvastavat rooleja, joihin kaksijakoiseksi piintynyt sukupuolimäärittely yksilöitä ajaa.
Jarkko Kristiinan asento kuvastaa sosiaalisesti alistettua ja hyväksyntää etsivää asemaa, Pieni sankari taistelijoiksi ja tappajiksi kasvatettujen poikien toksisuutta – joka ei kuitenkaan suojaa heitä haavoittuvuudelta.
Kun taiteilijalle on tullut lisää ikää, on teoskoko enimmäkseen pienentynyt. Nyt Voipaalassa nähdään myös ikääntymistä käsitteleviä teoksia, kuten aivan tuore veistos Hymyilevä vanhus (2022) ja muutaman vuoden takainen maalaus Vanhuus ja vitsaus (2017). Riikonen itse toteaa, että iän myötä maalaaminen on tullut vaikeammaksi.
* *
Paperimassahahmoja ja varjoteatterin taikaa
Voipaalan yläkerran on vallannut sadunomainen maailma. Työryhmä Tini Sauvo, Tero Makkonen ja Esa Lindroos ovat luoneet sinne laajan monitaiteisen kokonaisuuden, joka koostuu äänimaailmasta, videoteoksista, valokuvista, maalauksista – ja ennen kaikkea nukke- ja varjoteatterin maailmoihin assosioivista kolmiulotteisista olennoista.
Yläkertaa voisi suositella erityisesti perheille, lapsiryhmille, koululaisille ja erilaisille teatteri-ilmaisun ja kädentaitojen harrastajille. Se on inspiroiva, omaan tekemiseen innostava, leikin ja satujen tilaan kutsuva, lukemattomien hahmojen ja tarinoiden maasto.
Tini Sauvon luomat eläinaiheista inspiroituneet hahmot ovat syntyneet paperimassasta, tekstiileistä, rautalangoista ja muista Sauvon sekatekniikkaan sopivista aineksista. Näillä hahmoilla on kullakin vahvaa luonnetta, ja ne ovat saaneet vaikutteita mytologioista eri puolilta maailmaa.
Ilmassa leijuvien hahmojen varjot ovat tärkeä osa kokonaisuutta, ja Sauvo onkin ammentanut vaikutteita esimerkiksi indonesialaisesta Wayang Kulit -varjoteatterista.
Sauvon paperimassasta luomat satumaiset hahmot ovat toimineet lähtökohtana ja kuvauksen kohteina Tero Makkosen loihtimille videoteoksille ja valokuville. Tärkeää synergiaa ja tunnelmaa synnyttävät Esa Lindroosin luomat äänimaailmat sekä Makkosen virittämä valaistus.
Nimensä mukaisesti Aallon alla, ilman päällä –näyttely jakaa Voipaalan yläkerran tilan kahtia, vedenalaisiin tunnelmiin ja hahmoihin sekä ilmaelementistä voimansa ammentaviin otuksiin, joissa korostuu lintutematiikka.
Aallon alla -kokonaisuudesta löytyvät myös Iku-Turso ja Meritaurus (2016), ilman päällä eläjistä voi tunnistaa lintuihmisiin upotettuina monia myyttisiä elementtejä. Mielikuvituksen voimalla luotuihin, arkielämästä ja ihmisluonteistakin tuttuja piirteitä kantaviin hahmoihin yhdistettyinä viittaukset mytologioihin tarjoavat hauskoja oivalluksia ja uusia tulkintamahdollisuuksia.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Taiteen edistämiskeskus (Taike) on tukenut kirjoittajan työskentelyä.
Hannu Riikonen: Takapotkuja. Maalattuja reliefejä ja veistoksia. Aallon alla, ilman päällä – Tini Sauvo, Tero Makkonen ja Esa Lindroos. 6.11.2022 saakka ti–su 11–17, Voipaalan taidekeskus, Sääksmäentie 772, Sääksmäki.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sairaaloiden taideteokset Taidehallissa – Markku Valkosen kuratoimassa näyttelyssä yli 200 teosta
KUVATAIDE | Helsingin yliopistollisen sairaalalla HUSilla on lähes 6 000 taideteoksen kokoelma, joka karttuu koko ajan.
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
FLASH4 pimentää Finlaysonin Vooningin ikkunat – ei ole valoa, jos ei ole vastavoimaa
VALOTAIDE | Kahden viikon ajan Finlaysonilla voi ottaa tuntumaa valotaiteeseen. Esillä on 22 taiteilijan teoksia, mikä tekee FLASH4-tapahtumasta suurimman koskaan Suomessa nähdyn valotaiteen näyttelyn.
Kissat kirmailevat minigolfradalla – Pontus Pettersonin Pancor Poetics Taidehallissa
KUVATAIDE | Ruotsalaiskoreografi Pontus Pettersson loi Helsingin Taidehalliin vuorovaikutteisin kissainstallaation.