Anna Ackerman ja Minna Hokkanen. Kuva: Merja Repo
LUKUTEATTERI | Tampereen Laterna-ravintolassa järjestetään torstaina 20.10. lukuteatteriesitys, joka pohjautuu Kristiina Wallinin ja Hannimari Heinon kirjaan Puutarhakirjeitä.
”Esitys seuraa vuoden kiertoa puutarhassa ja elämänkiertoa ihmisessä.”
Päivi Vasara
Ohjaaja Merja Repo luki keväällä 2021 korona-ahdistuksessa lohdutuksekseen Kristiina Wallinin ja Hannimari Heinon kirjeenvaihtokirjaa Puutarhakirjeitä.
Kirja tuli hänellä uniin. Hän näki ensimmäisenä yönä harmaatukkaisen naisen selin. Tämä oli selvästi näyttelijä Minna Hokkanen, jonka kanssa Merja Repo on tehnyt useita esityksiä. Yhden yön kummittelut vielä voi ohittaa, mutta seuraavana mukana oli nuorempi nainen. Heillä oli villit hatut, sellaiset sadonkorjuupäähineet.
– Aamuyön välitilassa tuli siihen tulokseen, että minun on tehtävä teatteria. Asia, josta olin pitänyt taukoa. Tuumin, että hyvä on, tehdään teatteria, jos saadaan apuraha, mutta harrastukseksi ei ryhdytä toimeen, Merja Repo kertoo.
Wihurin säätiöltä tuli tuki. Asia oli ratkaistu.
Pilkottu kahteen osaan
Esitys on kahden tunnin mittainen. Tampereen Laternan esitykseen (20.10.) on otettu osat syksy ja talvi, koska esitys on ravintolatilassa ja nämä kaksi osaa ovat ajankohtaisia. Keväällä Laternassa on sitten Puutarhakirjeiden osat kevät ja kesä.
– Puutarhakirjeitä-kirjan sovituksessa näyttämölle jouduin karsimaan paljon ihanaa tekstiä ja kaunista suomen kieltä. Kahden tunnin esityksessä on noin neljännes kirjasta.
Runoilija Kristiina Wallin on ylöjärveläinen ja Hannimari Heino porvoolainen. Runoilijat kutsuvat katsojia pohtimaan levon ja tekemisen sykliä, he jakavat puutarhamuistoja ja kokemuksia kirjoittamisesta.
– Ihmisten pitäisi enemmän ottaa oppia luonnon kiertokulusta. Syksy on sisäänpäin kääntymisen aikaa. Jos vain touhutaan ja touhutaan, niin lopulta uuvutaan. Ihminen tarvitsee lepoa ja hiljaisuutta, Repo sanoo.
Kirjoittaessa pitää pysähtyä
Esityksessä kirjoittaminen on hidas kohta elämässä. Kirjeen lukeminen on myös pysähtymisen hetki. Vuoden mittainen kirjeenvaihto luotaa kirjeiden kirjoittamisen ja lukemisen hitautta ja rauhaa. Kotipuutarhojen lisäksi samoillaan metsässä, sukelletaan veden alle ja mielen metsiin.
Esitys on nähty kerran kokonaisuudessaan viime kesänä Tahmelan huvilalla. Silloin kesto on kaksi tuntia.
– Koska esitys ei ole juonellinen, siitä voi tehdä versioita. Kokeilemme nyt tätä osittamista. Suomen Kulttuurirahasto rahoittaa Taidetta kaikille -toimintaa. Olemme nyt hakemassa apurahaa laitos- ja asumisyksiköihin suunnattuihin esityksiin. Emme vielä tiedä, onnistuuko tämä.
Puutarhakirjeitä Ravintola Laternassa (Puutarhakatu 11) 20.10.2022 klo 18 (ovet klo 17). Liput 20 euroa. Esitys on toteutettu yhteistyössä Kaupungin valot ry:n ja Ravintola Laternan kanssa. Tämän jutun kirjoittaja on saanut tukea journalistiseen työskentelyyn Pirkanmaan Kulttuurirahastolta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Satu Rämö kerää voimia seuraavaan dekkariin – Hildur tulee syksyllä Tampereelle
HENKILÖ | Satu Rämön mukaan jokaisen uuden romaanin rutistus on ”helvetinmoinen työsarka”. Hildur nähdään syksyllä 2026 Tampereen Komediateatterin lavalla.
Paluu yhteiselle leirinuotiolle – arviossa TTT:n Vuonna 85 Reunion
TEATTERI | Liian myöhään Tampereelle muuttanut Jussi Kareinen kävi seuraamassa Työviksen suosikkiesityksen jatko-osaa ja pyrki ymmärtämään fanikulttuuria sosiologisesta näkökulmasta.
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.



