Kuvat: Eero Kokko / Tammi
KIRJAT | Maria Jyrkäksen ja Mr. Lordin kirjoittama elämäkerta Lordiary voisi olla luettavuudeltaankin erinomainen, jos siitä olisi karsittu turhaa vatvomista.
”Omasta jutustaan ja valinnoistaan Lordi on syystäkin ylpeä. Yleensä edes jollakulla pitää olla visio, jotta valmista syntyy.”
ARVOSTELU
Maria Jyrkäs & Mr. Lordi: Lordiary
- Tammi, 2022.
- 832 sivua.
Journalisti, kirjailija ja media-alan yrittäjä Maria Jyrkäs julkaisi elämänmuutosta käsittelevän esikoisteoksensa Muutoksen matkaopas vuonna 2020. Kahdenkymmenen vuoden aikana Yleisradiossa tekemistään radio-ohjelmista hän on saanuut maineen tunteiden mestarina. Nyt Jyrkäs on yhdistänyt voimansa Suomen ainoan euroviisuvoittajan, monsteriheviyhtye Lordin nokkamiehen Mr. Lordin kanssa kirjatakseen ylös tämän matkat ja niiden mutkat. Kysymys kuuluukin, kuinka hyvin Lordiary (Tammi, 2022) paljastaa ihmisen moninaisine näkemyksineen, kun kyseessä on yksityisyyttään varjeleva naamioyhtye ja yhden miehen johtama show?
Ei huolta. Kirja on nimensäkin mukaisesti nimenomaan Mr. Lordin ”päiväkirja” ja näkemys luomuksensa tarinasta, ei siis koko bändin tarina tai kasvukertomus. Se ei ole tarina Tomi Putaansuusta ja hänen luomastaan hahmosta, vaan nimenomaan hirviöstä alter egon tarina. Jatkossa kutsunkin kohdetta vain nimellä Lordi ja tarkoitan sillä nimenomaan kyseistä hahmoa. Kirjan näkökulma on Lordin.
My way or the highway
Kirjan suunvuorot eivät missään nimessä ole silti pelkästään Lordin. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa avainhetket, monsterien, supersankarien ja hevin diggailunsa käydään läpi ja niitä avataan myös lapsuuskaverien ja bänditoverien kommenteilla. Samoin musiikkiuran kulkua kommentoivat niin bändiläiset ja managerit kuin tehosteteknikotkin. Lordi naulaa silti prinsiipit jo hänen luonnettaan ja jääräpäisyyttään alleviivaavalla johdantoluvulla Tehdasasetukset, jonka perusteella mies on oman juttunsa suhteen perfektionisti ja odottaa samanlaista sataa prosenttia jokaiselta, joka hänen jutussaan on mukana. Lordi kuuntelee muiden ehdotuksia, jos ne sopivat hänen visioonsa.
Onneksi Lordi on taitava kertomaan asiaansa ja Lordin uralla tehosteiden tekemisessä auttanut ja korona-ajan livestreamin ohjannut Jyrkäs jo valmiiksi sisällä bändin kuvioissa. Lordi tiedostaa kyllä miltä hänen omistautumisensa monstereihin ja KISS-yhtyeeseen saattaa muista ihmisistä näyttää, muttei toisaalta ymmärrä, miksei jokaisella ole yhtä vahvasti omat jutut keskiössä. Silti hänen tekstistään nousee myös rutosti huumoria, eikä jokaista asiaa oteta mustavalkoisen vakavasti.
Lordi kertoo olevansa pääasiallisesti mukava mies ja tulevansa kaikkien kanssa toimeen. Silti kokonaisuutta leimaa vahva my way or the highway -leima, minkä takia konflikteja tuppaa syntymään. Eikä Lordi tunnu varsinkaan uran alkupuolella olevan oikein kyvykäs hoitamaan läheskään kaikkia yhtyeeseen ja sen maailmalle viemiseen vaadittavia ikäviäkin asioita. Monen yhteistyökumppanin kyytiin lähdetään laput silmillä tämän maineen tai tuttuuden pohjalta. Aika monet sillat on matkan varrella poltettu Lordiaryn kertoman valossa, johtuen usein etukäteisselvitysten puutteesta, asioiden selväksi puhumisen lykkäämisestä tai turhan epäselviksi jääneistä rooleista.
Kirja ei monessa kohtaa anna puhtaita papereita myöskään managerien toiminnalle, koska kyllähän tällaiset asiat pitäisi paremmin roolittaa, siksihän niitä managereita on. Samalla koko Lordi-organisaatio tuntuu olleen vähän joka vaiheessa huonosti järjestäytynyt, vaikka pitkä ja vaiherikas matka onkin onnistuttu tekemään. Syytä tähän on varmasti osin Lordissa itsessään. Hän ei ole delegoinut riittävästi vastuita tai ottanut luottoihmistensä kanssa riittävän hyvin selvää asioista ja yhteistyökumppaneista.
Omasta jutustaan ja valinnoistaan Lordi on silti syystäkin ylpeä. Yleensä edes jollakulla pitää olla visio, jotta valmista syntyy. Silti monta asiaa on kirjan perusteella ollut melkoisen heikoissa kantimissa, kun tällainen elämäntehtävä on valittu. Luulisi, että musiikkia kitaralla säveltävä ihminen sen verran oppisi, että tietäisi kieliä vaihdettavakin välillä. Vaikka Lordi on monessa asiassa hyvin taitava, on hän joissain asioissa hämmästyttävän ummikko. Sitä hän ei myöskään häpeä myöntää. Rehelliselle analyysille on pakko nostaa hattua.
Liiankin perinpohjaista
Kirjan suurin ongelma liittyy sen runsauteen. Rehellisyys, perusteellisuus ja vaikeidenkin asioiden kunnollinen käsittely on valitettavasti Lordiaryn tapauksessa viety jo niin yksityiskohtaisen hinkkaamisen tasolle, että kirjan lukemisen flow tahtoo kadota. Vaikka käänteet ja henkilöt ovat kiinnostavia, on 800 sivua turhan massiivinen paketti. Mihin vedetään raja, kun halutaan olla perinpohjaisia? Mennäänkö välillä jaarittelun puolelle? Olisiko Jyrkkään tai kustannustoimittajan pitänyt karsia toistoa tarinan etenemistä vauhdittaakseen? Nyt teksti menee monessa kohtaa asian kiertämiseksi ja vatvomiseksi.
Taitollisesti kirjassa ärsyttää eniten kuvitus. Valinta ottaa mukaan polaroidmaisia tuokiokuvia matkan varrelta on pohjimmiltaan hyvä, mutta niiden pitäisi ehdottomasti olla isompia. Artistin oletettavasti omakätinen kuvatekstitys ei myöskään aina ole riittävän selkeää. Ei kukaan halua tihrustella matkakuvia elämäkerrassa, niille pitäisi olla reilusti tilaa ja kokoa. Hyvä idea hukkuu huonoon toteutukseen.
Näistä heikommista elementeistä huolimatta kirjalla on ansionsa. Yhden ihmisen perusteellinen näkemys pitkästä urastaan, tarkka analyysi monsterihahmojen rakentamisesta ja sen vaatimasta ajasta ja vaivasta, suomalaisen mielenlaadun ja median käyttäytymisen vaiheet, kun hevibändi voittaa Euroviisut…
Turhaa vatvomista karsimalla ja muutaman sata sivua tiivistämällä Lordiary voisi olla myös luettavuudeltaan erinomainen elämäkerta. Nyt sen lukeminen tuntuu välillä urakoimiselta. Entäs jos lukija ei pysty antamaan sitä sataa prosenttia?
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.
Me opimme antiikista edelleen, jos vain niin haluamme – siitä todistaa Antiikki ja me -teoksen kotimainen tutkijaryhmä
KIRJAT | Antiikin tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa.
Kaksi veljestä rikkinäisine väleineen ja ihmissuhdesekoilua – arviossa Sally Rooneyn Intermezzo
KIRJAT | Sally Rooneyn aiempiin teoksiin verratessa Intermezzossa näkyy enemmän monimuotoisuutta. Tarinan päärooleissa on kaksi erilaista veljestä.