Kuvat: Juha Metso / Johnny Kniga
KIRJAT | Saariston ja Seutulan pikkuvaltioiden tarina alkaa Mikko-Pekka Heikkisen romaanissa hyvin, mutta jää sittenkin hiukan laihahkoksi.
”Norppaöljy on dystopia ei niin kovin kaukaisesta eikä mitenkään mahdottomalta tuntuvasta tulevaisuudesta.”
ARVOSTELU

Mikko-Pekka Heikkinen: Norppaöljy
- Johnny Kniga, 2022.
- 221 sivua.
Suomalaisen yhteiskunnan jakautuminen ja siitä syntyvien jännitteiden käsittely on leimannut Kainuusta helsinkiläistyneen toimittajan ja kirjailijan Mikko-Pekka Heikkisen satiirisia kirjoja.
Terveiset Kutturasta (2012) ajautui rikkaan Etelän ja köyhän Pohjoisen väliseen sisällissotaan asti, Jääräpää (2014) koitti pelastaa Lapin autioituvia kuntia helsinkiläisen naisjuristin junailemalla kuntaliitoksella ja tänä vuonna ilmestyvän kansainvälisen televisiosarjankin synnyttänyt Poromafia (2016) haastoi saamelaista elämäntapaa moderneilla tuulilla. Sähkömies (2020) taisteli fossiilisia polttoaineita vastaan supersankarina ja Betoniporsas (2018) kertoi, mitä seuraa, kun urbaanit hipsterit saavat Helsingin kasvavasta maaltamuuttajamassasta tarpeekseen ja radikalisoituvat.
Heikkinen on onnistunut luomaan tarinoihinsa herkullisia henkilöhahmoja ja kirjoittanut kulttuurien törmäämiset nautinnollisen överiksi. Keskiössä ovat silti ihan tavalliset ihmiset.
Niin nytkin. Norppaöljy (Johnny Kniga, 2022) on dystopia ei niin kovin kaukaisesta eikä mitenkään mahdottomalta tuntuvasta tulevaisuudesta, jossa luottamus ydinvoimaan katoaa, fossiilisten polttoaineiden kiihtyvä käyttö sulattaa napajäätiköt ja poliittinen peli vaikuttaa omalta osaltaan tilanteen pahenemiseen. Kuluvan vuoden marraskuusta alkava tapahtumaketju johtaa siihen, että vuonna 2029 Suomen rantaviiva on noussut Seutulan lentokentän tasalle ja Atlantti on levittäytynyt yli Itämeren. Polttoainetta kalastusaluksille saadaan enää rannikon valtalajiksi kasvaneiden harmaahylkeiden eli norppien rasvasta tuotetusta öljystä. Pienet vapaavaltiot yrittävät tulla toimeen erillään kaukaa Tampereelta johdetusta vanhasta Suomesta, jossa sielläkin eläminen on erilaista, kun puolet maailmasta on veden alla.
Puoliksi egyptiläinen Matti Mubarak johtaa rantavaltio Seutulaa alueen Nimismiehenä. Ennen mullistusta suuryhtiöiden sovittelijana toiminut Mubarak uskoo sivilisaatioiden rakentuvan sopimuksille ja on neuvotellut osittain veden alle jääneiden Helsingin tornitalojen muodostaman Saariston johtajan, öljynjalostuksen asiantuntijan Juulia Väntösen kanssa kauppasopimuksen, jossa Seutulan viljaa vaihdetaan Saariston jalostamaan norppaöljyyn. Nyt Mubarak on matkalla Saaristoon ottamaan selvää, miksi luvattu öljyntuonti on loppunut.
Perillä hänelle selviää, että Saaristossa on toteutunut uskonnollinen vallankumous pappi Sakarias Jurmalan johdolla, eikä sovittu kauppasopimus enää päde. Juulia on syrjäytetty, mutta hänelläkin on omat juonensa viritteillä. Matin jäädessä kiihkouskovaisten käsiin hänen hallintopallinsa alkaa tutista ja Seutulan hallinnon haukat puolustusministeri Rebecka Holmin johdolla valmistautuvat hoitamaan orastavan energiakriisin voimalla. Juuri konfliktin kärjistyessä kohti aseellista yhteenottoa taivaanrantaan ilmestyy kuitenkin yllätys.
* *
Heikkinen on jälleen onnistunut luomaan mukaansatempaavan orastavan konfliktin ja kiinnostavia henkilöhahmoja. Kukaan ei ole täysin paha mutta ei myöskään virheetön. Kaikki yrittävät omilla ansioillaan luoda oman näkemyksensä mukaista hyvää kansoilleen. Silti tuntuu, vain reilun 200 sivun mittainen kirja olisi voinut rikastaa uusia yhteiskuntia ja sen henkilöitä vähän enemmänkin. Samoin päähenkilöiden persoonat jäävät hiukan yksiulotteisiksi.
Heikkinen tuo tarinansa loppuun norppaöljyelinkeinoa uhkaavan isojen merien tulokkaan, mikä voisi pohjustaa tarinalle jatkoa. Sen myötä Seutula ja Saaristo ja sen asukkaat voisivat saada vielä hiukan lihaa luurankojensa ympärille. Nykyisessä muodossaan Norppaöljy ei aivan ulotu Heikkisen parhaiden teosten tasalle, mitä tulee käänteiden tiukkuuteen tai henkilöhahmojen valovoimaisuuteen.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ehkä ihminen ei olekaan luomakunnan valtias – arviossa Risto Isomäen Krakenin saari
KIRJAT | Luonto- ja ympäristöasioihin keskittyvä kirjailija Risto Isomäki kuvaa uusimmassa romaanissaan ihmisen selviytymistä yllättävissä tilanteissa syvällä meren pinnan alla.
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.







