LEVYT | S. G. Goodman vakuuttaa Teeth Marks -albumillaan. Lähes erinomaisen esikoisen tasolle yltävä kakkoslevy on hyvin tehtyä ja juurevaa musiikkia.
”Teeth Marks on monipuolinen tapaus, joka levittäytyy tiukkojen genrerajojen yli.”
S. G. Goodman ponnistaa köyhästä, jumalaapelkäävästä pienviljelijäperheestä Kentuckyn takamailta. Pari vuotta sitten ilmestynyt esikoislevy Old Time Feeling (Verve, 2020) esitteli upeaäänisen laulajan, jonka rockmusiikissa soi vahvoja countrysävyjä. Levy oli yhtä aikaa puolustuspuhe etelävaltioille ja realistinen näkemys Yhdysvaltojen etelän tilanteesta.
Alkuperäisen lauluoppinsa Goodman on saanut baptistikirkosta, jonka vaikutusvalta näkyy myös siinä, miten homoseksuaalisuus johti Goodmanin itsemurhan partaalle. Itsemurhakirjeeksi tarkoitetusta tekstistä tuli sittemmin yksi Goodmanin parhaista kappaleista, esikoislevyn upea Space and Time. Nyt uudella levyllä Patron Saint of the Dollar Store -kappaleessa on ehkä levollisempi sävy: ”Oh and if I catch Hell / If I’m met with harm / Know I found Heaven / Lying in a woman’s arms”.
Goodmanin itsensä tuottama Teeth Marks (Verve, 2022) on monipuolinen paketti erilaisia vaikutteita. Goodman luonnehtii Bitter Southernerin jutussa levyn kertovan siitä, miten ”jätämme jälkiä toisiimme, ja empatiasta tai sen puutteesta”. Erilaiset addiktiot, eri tavoin epäonnistuneet parisuhteet ja niiden jättämät arvet ovat toistuvaa kuvastoa levyllä. Jylhään loppunousuun päättyvä Dead Soldiers – slangitermi tyhjille pulloille – on viiltävä kuvaus läheisen alkoholismista.
”Don’t lie to me
About your war
Ain’t I the one gathering all the dead soldiers from your floor?”
Teeth Marks on edeltäjänsä tavoin sanomaltaan kriittinen etelän köyhiä ihmisiä hyväksikäyttäviä suuryrityksiä kohtaan. Work Until I Die on iskevä hittibiisi, jonka lopussa toistellaan mantran lailla rukousta korporaation nimeen, aamen. Luulisin tämän villitsevän väkeä keikoilla.
Teeth Marks on siis monipuolinen tapaus, joka levittäytyy tiukkojen genrerajojen yli. On kipakkaa rockia, folk- ja country-vaikutteita ja herkkiä slovareita. Tuotantopuoli on kunnossa: Teeth Marks kuulostaa hyvältä ja kaiken kuulee kirkkaasti ja selkeästi. Goodmanin musiikissa tekstit ovat tärkeitä ja kaunis, monipuolinen lauluääni erottuu hyvin.
Huomattavin miinuspuoli on, että esikoislevy Old Time Feeling on siltä parempi. Onneksi ei tarvitse valita, vaan voi kuunnella molempia. S. G. Goodman pysyy edelleen artistina, jonka uudet levytykset kiinnostavat kovasti. Tälle upealle äänelle kannattaa antaa tilaisuus.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pelastuslautta keskellä tummia vesiä – arviossa Aavakaiku-duon Uumen
LEVYT | Uumen on Aavakaiku-duon improvisoinnin pohjalta syntynyt kolmen kappaleen kokonaisuus.
Raukean särön mestarit ovat täällä taas – arviossa Dinosaur Jr.:n There Near
LEVYT | Säröusvan keskeltä loistava lämmin ja turvallinen valo leimaa Dinosaur Jr.:n uutta albumia.
The Strokesin ja tuottaja Rick Rubinin ratkaisut hämmentävät epätasaisella Reality Awaits -albumilla
Tämä ”Ote” näkyy nostotekstinä sekä somejaoiaLEVYT | The Strokesin uudet kappaleet täyttävät parhaimmillaan indiediskojen tanssilattioita mutta saavat pahimmilla hetkillään miettimään, ovatko ne jotain sisäpiiri-ironiaa.
ssa että artikkeleiden koostenäkymässä. Jakokuvaksi menee oletuksena artikkelikuva.
Suomen parasta portugalinkielistä thrashcorea – arviossa Força Macabran 1997
LEVYT | Força Macabra on paukuttanut brasilialaisesta punkista inspiroitunutta musiikkiaan noin 35 vuotta. Sen varhainen EP on nyt saatavilla bonuskappaleilla täydennettynä 12 tuuman vinyylillä.





