Konserttiarvio: Saksalainen industrial-metallin jättiläinen toi ”kaikkien aikojen spektaakkeliksi” mainostetun kiertueensa kahdeksi illaksi Ratinan stadionille. Jussi Kareinen todisti häikäisevää valoshow’ta ja kökköä kannibalismia.
Rammstein Tampereen Ratinan stadionilla 9.8.2019
Heti alkuun tunnustus: en ole metallimusiikin ystävä. Rammsteinin Ratinan-konsertin alla perehdyin bändin tuotantoon ja historiaan perusteellisemmin, ja uteliaisuuteni heräsi.
Mitä on tämän paradoksien kyllästämän Saksan ihmeen taustalla? Sen musiikkia kun on vaikea lokeroida yhteen genreen puhumattakaan biisien sanoituksista, joista osa kuulostaa mauttomalta provokaatiolta ja osa hyvinkin kärkevältä yhteiskuntakritiikiltä?
Uusinta kiertuetta on hehkutettu kaikkien aikojen spektaakkeliksi, ja Tampereen-keikan perusteella on pakko yhtyä hehkutukseen. Rammstein tarjosi niin hardcore-faneilleen, kuin vain uteliaisuudesta paikan päälle eksyneille (molempia tuntui paikalla olevan) tarkkaan käsikirjoitetun audiovisuaalisen show’n, joka ei mahtipontisuudessaan jättänyt ketään kylmäksi.
Rammsteinin laulaja Till Lindeman syntyi vuonna 1963 Leipizigissa, Itä-Saksassa.
Minulle kiinnostavinta bändissä on sittenkin sen visuaalisuus. Koko Rammstein-kuvastossa on ilmiselviä vaikutteita Mad Max -elokuvien dystooppisesta maailmasta. Ratinaan rakennettu lava taas toi mieleen Fritz Langin tulevaisuusmyyttisen Metropolis-elokuvan vuodelta 1927. Elokuvassa koneet ovat ottaneet ylivallan ihmisestä.
Visuaalisuus on linjassa yhtyeen esittämän industrial-metallin kanssa, jossa on vahvoja vaikutteita myös elektronisesta musiikista.
Sitten on tietenkin se pyrotekniikka. joka on ollut bändin tavaramerkki alusta saakka.
Näin Rammsteinin ensimmäisen kerran Provinssissa 2016. Törnävänsaaren taivaalle singotut mahtipontiset pyrot tekivät kieltämättä vaikutuksen. Keikan draaman kaareen ne ovat kuuluneet koko yhtyeen uran ajan ja niiden rooli tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta.
Ratinan betonisen kolkolla, punaisten kuppi-istuimien ympäröimällä urheilustadionilla pyrotekniikka pääsi oikeuksiinsa oikeastaan vasta keikan jälkipuoliskolla, kun taivas pimeni riittävästi. Vaikutelmaa täydensivät aivan huikaisevan hienot valot. Harvoin, jos koskaan olen nähnyt niin hienosti rakennettua valomaailmaa kuin mitä Rammstein elokuisessa yössä tarjosi.
Vuonna 1994 perustettu Rammstein julkaisti toukokuussa seitsemännen albuminsa, ensimmäisen kymmeneen vuoteen.
Kaiken tämän viimeisen päälle hiotun visuaalisuuden ja teknisen osaamisen virheettömyydestä löytyy kuitenkin jotain sympaattista kökköyttä, nimittäin biisien yhteyteen rakennetut yksittäiset draamalliset kohtaukset. Kun kannibalismista kertovan Mein Teil -biisin aikana solisti Till Lindeman kypsentää liekinheittimellä padassa seisovaa kosketinsoittaja Christian Lorentzia, etäännyttää se kuulijan sopivasti tositarinaan pohjaavan kappaleen makaaberiudesta. Puhumattakaan kymmenmetrisestä ”penistykistä”, jolla Lindeman sylkee valkoista konfettisadetta (olihan se sitä?) yleisön päälle pornoteollisuudesta kertovan Pussy-kappaleen aikana.
Mautonta? No ihan varmasti, mutta Rammstein-fanit olivat leikissä täysin rinnoin mukana myös Ratinassa.
Suomen kesän kaksi suurinta konserttivierasta, Rammstein ja Ed Sheeran, tuskin voisivat olla kauempana toisistaan.
Rammsteinin massiivinen show tehosteineen on elämys, vaikkei metallimusiikin suurin ystävä sattuisi olemaan. Mitä uutta ja edellisen ylittävää bändi tarjoilee seuraavalla kiertueella? Mieleeni hiipii väistämättä ”kun maailma ei riitä” -tyyppinen todellisuus, jossa aistimme on turrutettu, eikä mistään oikein saa enää kicksejä.
Ehkä huoleni on turha. Siitä todisteena olkoon vaikkapa taannoinen Ed Sheeranin Suomen-keikka. Mies ja kitara -pohjalta rakennettu intiimi liveakti toimi mainiosti, vaikka paikalla oli noin 60 000 kuulijaa.
Rammsteinin kohdalla mikään ei ole ennalta varmaa. Ei edes se jatkuuko bändin tarina. Huhuja lopettamisesta on taas liikkeellä.
Jussi Kareinen
