Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Timo Kanerva kirjoittaa muun muassa Kardiorgin palatsista ja kesäisestä intohimostaan, sarjakuvista.
1
Media – niin oikea kuin se sosiaalinenkin – on tänä kesänä tykästynyt liikuttavalla yksimielisyydellä Tallinnan upouuteen Fotografiskaan. Ja mikäpäs siinä, valokuvaukseen keskittynyt, taitavasti sekä markkinoitu että kuratoitu museo luo merkittävää lisäarvoa suomalaisten suosituimmalle etelänmatkakohteelle.
Silti ei Viroon matkaavan kuvataiteen ystävän pitäisi unohtaa koeteltua suosikkia, Kadriorgin puistossa sijaitsevaa kolmen taidemuseon keskittymää. Jo pelkkä matka niiden luokse on elämys.
Ensin ohitetaan toinen toistaan hienompia vanhoja porvaristaloja. Niitä on remontoitu jo pitkään. Siellä täällä rakennustyöt yhä jatkuvat, mutta useimmat alkavat olla kunnossa. Sitten saavutaan ainutlaatuiseen puistoon, jota alettiin rakentaa Pietari Suuren käskystä 1700-luvun alussa. Kadriorg kattaa peräti 70 hehtaarin alueen, eikä ainakaan missään Suomessa ole mahdollista nähdä samalla kertaa näin monta puistosuunnittelun kerrostumaa.
Kadriorgin palatsi on taideteos itsessään, mutta se tarjoaa myös hienoja näyttelyitä. Tällä hetkellä sen täyttävät puoliksi museon omat kokoelmat sekä lokakuun 13. päivään asti Tanskan kulta-ajan taidetta esittelevä Dannebrog – taivaasta laskeutunut lippu.
Omat tietoni tanskalaisesta taiteesta olivat rajallistakin vähäisemmät. Niinpä näyttelyn korkea taso hätkähdytti.
Muutaman kymmenen metrin päässä Kadriorgin palatsista sijaitsee miltei huomaamaton Mikkeli Muuseum. Sieltä löytyy pieni, mutta sydämellinen katsaus naivisti Pirosmanin (Niko Pirosmanasvili, 1862–1918) taiteeseen. Siihen tutustuessaan ei ihmettele, että jopa Pablo Picasso rakasti tämän omia teitään kulkeneen maalarin teoksia.
2
Kadriorgin kruunaa luonnollisesti Kunstimuuseum Kumu, yksi maailman sympaattisimmista taidelaitoksista. Pekka Vapaavuoren suunnittelema rakennus on kaunis ja toimiva. Jos sitä vertaa muihin merkittäviin museoihin, niin ensimmäisenä nousevat mieleen avara tila, hiljaisuus ja rauhallisuus. Täällä saa taiteeseen tutustua omassa rauhassaan. Taulua tarkastelevan eteen ei yhtäkkiä ryntää kännykkäkuvia mahdollisimman läheltä taulua napsivaa tusinaa turistia, eikä sohvilla loju paikalle pakolla tuotuja, tympääntyneitä teinejä.
Tämän kesän tarjonnasta kannattaa mainita aivan verraton Viron taidemuseon 100-vuotisjuhlanäyttely, Avoimet kokoelmat, Taiteilijalla on puheenvuoro. Siinä taiteen perinne ja nykyaika kohtaavat toisensa monella tasolla.
Mutta vieläkin vahvemmin ajatuksia ravistelee Latviassa syntynyt, mutta Venäjällä elämäntyönsä tehnyt avantgardisti Gustav Klucis (palstan urheilullinen avauskuva antaa välähdyksen hänen tyylistään). Klucis hallitsi kaikki tekniikat ja valjasti koko taiteensa Stalinin ja kommunistisen propagandan käyttöön, kunnes Stalin murhautti hänet vuonna 1938. Vallankumous syö lapsensa. Aina.
Yhteislippu näihin kolmeen museoon maksaa vaivaiset 12 euroa.
3
Kesääni kuuluvat poikkeuksetta sarjakuvat.
Toukokuussa hyvä ystäväni, sarjakuvaneuvos Asko Alanen lainasi minulle parikymmentä Ken Parker -kirjaa. Kun jok’ikisessä niteessä on parisataa sivua, niin tässä on tullut vietettyä erinäisiä tunteja kesämökin parvekkeella levollisesti musiikkia kuunnellen ja yhteen eurooppalaisen sarjakuvan ehdottomaan valiosarjaan perehtyen.
Ken Parker tarjoaa älykkäästi rakennettuja, monipolvisia lännentarinoita. Se on aivan poikkeuksellisen tyylikkäästi piirretty. Näissä sarjakuvissa sykkii lämmin sydän.
4
Vanhat sankarit pettävät. Ennemmin tai myöhemmin.
Enpä usko haluavani kuulla enää yhtään uutta Neil Young -albumia. Edellinen mestariteos tältä suursuosikiltani ilmestyi vuonna 2012, siis peräti seitsemän vuotta sitten!
Samaa olin ajatellut jo pitkään Bruce Springsteenistä. ”En kerta kaikkiaan halua saada yhtään lisää sitä yhtä ja samaa”, tuumailin itsekseni. Western Stars (Sony Music 2019) iski kuin salama kirkkaalta alkukesän taivaalta.
Bruce Springsteen on 69-vuotiaana tehnyt levyn, joka kuuluu miehen pitkän uran ehdottomiin huippuhetkiin.
5
Hitaasti on kaunis kesä kääntymässä syksyksi. Tietoisuus siitä voi joskus vetää mielen murheelliseksi.
Haikeus kuitenkin katoaa, kun oivaltaa, että Valioliiga ja sen mukana Fantasy-koitos alkavat tämän viikon perjantaina.
Fantasy Premier League on aikuisten leikkiä. Miljoonat ihmiset eri puolilla maapalloa rakentavat oman joukkueensa Englannin Valioliigan pelaajista, ja sitten katsotaan, kuka osaa valita ne oikeat pelaajat. Plus-pisteitä ropisee maaleista ja syötöistä ja nollapeleistä. Miinuksia kertyy keltaisista ja punaisista korteista ja päästetyistä maaleista. Säännöt ovat yksinkertaiset, mutta koko kauden kestävä kamppailu koukuttaa mukaansa vuodesta toiseen.
Parhaiden pistemiesten löytäminen on aina vaikeaa. Usein valintaa vaikeuttaa myös se, mitä seuraa itse kannattaa. Minä olen Arsenalin fani, ja juuri nyt pohdin, voinko valita ykköshyökkääjäkseni Harry Kanen. Maaleja hän osaa (etenkin Valioliigassa) tehdä, mutta mieshän esiintyy Tottenham Spursin, Arsenalin paikallisvastustajan, riveissä.
Mitä päätin Kanesta, en tiedä vielä itsekään. Se selviää perjantai-iltana.
Timo Kanerva
