Kääntäminen on lähtökohtaisesti ymmärtämistä, kiteyttää arabiasta ja ranskasta suomentava Sampsa Peltonen

Suomentaja Sampsa Peltonen Khartumissa. Kuva: Pascal Hanse

Kikka Holmberg, teksti
Pascal Hanse, kuvat

– Kääntämistä ajatellaan monesti yksinäisenä kammiossa puurtamisena, mutta minä olen aina kokenut kääntämisen kollektiiviseksi, suomentaja Sampsa Peltonen kertoo.

– Olen paljon yhteydessä kääntäjäkollegoihin ja osallistun sellaiseen toimintaan, jossa jollain lailla joukkoistetaan käännösongelmia.

– Kieli ei ole matemaattinen järjestelmä, vaan monisyinen, jatkuvasti elävä ja uudistuva väline. Kieli on nimenomaan yhteisön väline, se elää kanssakäymisestä. Imen ja varastan sanoja myös kaikilta ympärilläni olevilta ihmisiltä, ja sanoissani elävät isovanhempani ja vanhempani, oma taustani ja kaikki lukemani kirjat.

Ylellä ajankohtaiskääntäjänä työskentelevä Peltonen suomentaa kaunokirjallisuutta arabiasta ja ranskasta. Ajankohtaisohjelmien lisäksi hän suomentaa Ylelle dokumentteja sekä muun muassa arabian- ja persiankielisiä elokuvia.

– Arabia ja ranska ovat pääkieleni, mutta minulla on myös aika suuri liuta sivukieliä. Vaikkapa turkista, persiasta ja espanjasta käännän tapauskohtaisesti.

Ranskaa Peltonen on opiskellut pääaineenaan yliopistossa ja sitä hän puhuu päivittäin.

– Luen varmaan eniten ranskalaista kirjallisuutta, mutta kirjallisuuden käännöksissä olen keskittynyt arabiaan ja siihen on oikeastaan käytännön syyt. Ranskasta kääntäviä on Suomessa useita, kun taas arabiasta kääntäviä ei ole kuin ihan muutama.

Peltonen kertoo arabian tulleen tärkeäksi osaksi kielivalikoimaansa ”vähän köökin kautta”.

– Minusta oli oikeastaan tulossa kovaa vauhtia turkologi, kertoo 11-vuotiaana turkin kielen opiskelun aloittanut ja Istanbulissakin turkkia opiskellut Peltonen.

Yliopistovaihdossa Yhdysvalloissa hän olisi halunnut jatkaa turkin opintojaan, mutta turkin kieltä ei ollut oppilaitoksen valikoimissa. Sen sijaan siellä oli arabian laitos.

– Turkin kieleen on tullut arabiasta paljon lainasanoja ja maantieteellisesti arabia on turkin lähikieli. Ajattelin, että se voisi olla kiinnostavaa. Menin alkeiskurssille ja sehän vei aivan täysin mennessään.

Heti Yhdysvaltain-vuoden jälkeen Peltonen lähti opiskelemaan Kuwaitin yliopistoon. Myöhemmin arabian rinnalle tuli persian kieli, jota Peltonen opiskeli yhden vuoden Teheranin yliopistossa. Turkin kieli jäi rakkaaksi harrastukseksi.

Peltonen on asunut ja viettänyt monta vuotta arabiankielisessä maailmassa: Kuwaitissa, palestiinalaisalueella Länsirannalla ja Israelissa, Syyriassa, Irakissa, Algeriassa, Libyassa ja Sudanissa.

”Arabiankielisen ihmisen äidinkieli on aina joku oman maan kielivariantti”, Peltonen sanoo. Kuvassa muun muassa sudaninarabiaa opiskellut kääntäjä sudanilaisten pyramidien äärellä. Kuva: Pascal Hanse

– Suomentaminen on lähtökohtaisesti ymmärtämistä, koska mitään sellaista ei voi kääntää, mitä ei ole ymmärtänyt. Pitää kääntää ajatuksia ja efektejä, ei sanoja, Peltonen kiteyttää.

Alkutekstin sisältö pitää Peltosen mukaan osata sanoa suomen kielen keinoin niin, että se tottelee suomen kielen lainalaisuuksia, puhuttelee suomenkielistä lukijaa ja herättää tässä oikeansuuntaisia vaikutelmia.

– Tämä on kääntämisen kaikkein alkeellisin ydin ja siihen myös kiteytyy sen kaikkein suurin vaikeus.

– Kaikista kielistä käännettäessä on aina sellaisia kulttuuriviittauksia, joiden kanssa pitää painiskella. Jopa suomenruotsalaisten kirjailijoiden teksteissä saattaa olla yhtäkkiä sellaisia viittauksia, jotka eivät välttämättä ole suomenkieliselle lukijalle niin tuttuja kuin suomenruotsalaiselle kohdeyleisölle.

– Ilman muuta kulttuuriviittausten kääntämisen problematiikka alleviivautuu silloin, kun siirrytään eurooppalaisen kulttuurin ulkopuolelle. On paljon eroja siinä, miten ihmiset hahmottavat maailman ja ympäristönsä. Myös etenkin tekstuaalinen kulttuuri on ollut hyvin erilainen Euroopassa ja esimerkiksi Lähi-idässä. Jos ajatellaan vaikka arabiankielistä maailmaa, niin siellä suullinen runous on ollut vallalla ja kirjoitettu kirjallisuus on siksi sangen nuorta.

– Tällaiset asiat muokkaavat sitä, millaisia ihmiset ovat lukijoina, ja siten myös sitä, minkälaisia tekstejä kirjoittajat tarjoilevat lukijoilleen. Paikallisen kulttuurin tuntemus on välttämätöntä, koska suomentajan tarkoitus on välittää suomalaiselle lukijalle jollain tapaa samanlainen emotionaalinen kokemus kuin alkutekstin lukijalla on.

– Jos pitäisi valita yksi periaate, joka ohjaa suomennostyötäni, niin se on se, että kääntäjä ei käännä sanoja, vaan ajatuksia ja efektejä. Tarkoitan tällä sitä, että kun alkutekstin natiivi lukija lukee tekstin, teksti aiheuttaa jonkinnäköisiä efektejä ja vaikutelmia. Sen efektin haluan yrittää tuoda käännökseeni.

Peltonen ottaa esimerkiksi arabian kielen sanan saif [صيف], joka sanakirjan mukaan on suomeksi kesä.

– Kun arabille sanoo sanan saif ja suomalaiselle sanan kesä, efekti on ihan eri. Siinä missä suomalaiselle tulee heti mieleen ihana valo, lämpö, loma ja auvoisuus, arabille sana saif tarkoittaa usein sietämätöntä kuumuutta. Tekstin emotionaalisen totuuden kannalta on paljon tarkoituksenmukaisempaa kääntää sana vaikka painostavaksi helteeksi tai korventavaksi auringoksi. Silloin ajatus välittää sen efektin ja kokemuksen.

”On paljon eroja siinä, miten ihmiset hahmottavat maailman ja ympäristönsä”, toteaa kuusi vuotta Suomen kielen lautakunnassa toiminut Sampsa Peltonen. Kuvassa suomentaja näkee itsensä sudanilaisen mopotaksin taustapeilissä. Kuva: Pascal Hanse

Sampsa Peltonen on istunut kuusi vuotta Suomen kielen lautakunnassa ja hän oli muun muassa vuoden 2021 Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaat valinneen lautakunnan puheenjohtaja.

– Hahmotan ammatillisen toimintani niin, että olen suomen kielen asiantuntija. On pakko olla, muuten en voisi suomentaa esimerkiksi sellaisia ryöpytyksiä ja vyörytyksiä kuin Hassan Blasimin teokset. Ainoa mahdollisuus, että pystyn kirjoittamaan sellaista on, että tunnen suomen kielen mahdollisuudet ja voin tarvittaessa käyttää tai rikkoa niitä alkutekstin edellyttämällä tavalla.

– Kaikki suomennetut kirjathan ovat kotimaista kirjallisuutta, koska ne ovat suomalaisten kirjoittamia, kärjistää Peltonen, jonka mielestä jako kotimaiseen kirjallisuuteen ja käännöskirjallisuuteen ei ole aiheellinen. – Suomentajat ovat suomalaisia ja suomentajahan on tekijä, joka on tehnyt luovan työn kirjoittaessaan suomennoksen.

– Yritän aina hiukkasen provosoiden muistuttaa ihmisille, että kun he lukevat esimerkiksi Hassan Blasimin nimissä kulkevat teokset, niin minähän olen kirjoittanut joka sanan ensimmäisestä viimeiseen – Blasim ei kirjoita suomeksi mitään.

Alkuteos ja suomennos ovat aina kaksi eri teosta.

– Suomennosta ei tietenkään olisi ilman alkuteoksen kirjoittajaa, mutta suomennoksen on kirjoittanut eri ihminen, sanat on valinnut eri ihminen ja suomennos myös kirjoitetaan eri yleisölle. Minä en voi tehdä suomennoksen ratkaisuja ajatellen, että lukemassa on joku, joka ymmärtää vaikkapa arabian kulttuuriviittaukset. Minä kirjoitan suomalaiselle lukijalle.

* *

Kaunokirjallisuutta käännettäessä teos useimmiten luetaan perinpohjaisesti ennen kuin sitä aletaan kääntää. Peltonen kertoo toimivansa joskus myös niin, että suomentaa kirjaa samalla kuin lukee sitä.

– Näillä eri strategioilla on omat etunsa. Tietysti on monesti järkevää lukea kirja kunnolla niin, että saa hyvän kuvan tyylistä ja tapahtumista. Kuitenkin esimerkiksi Blasimin tekstit ovat usein ryöpsähdyksiä, joissa on paljon mielikuvituksellisia käänteitä, jotka tulevat minullekin ikään kuin yllättäen. Silloin ensimmäinen intuitiivinen ratkaisu saattaa olla osuvin. Aika usein intuitioni on oikeassa suunnassa juuri sen takia, että tunnen Blasimin hyvin ja olen tutustunut hänen tyyliinsä jo monien vuosien ajan.

Blasimin uusimman romaanin, Kelloja ja vieraita (WSOY, 2021), Peltonen on suomentanut käsikirjoituksesta.

– Tämä projekti on sikäli kiinnostava, että kirja ei ole vielä ilmestynyt arabiaksi. Se ilmestyi ihan ensimmäisenä maailmassa suomen kielellä.

Kelloja ja vieraita koostuu kahdesta itsenäisestä teoksesta, ja Peltonen kutsuu teosta diptyykkiromaaniksi.

Ensimmäinen osuus eli Eliaksen seikkailut Isis-maassa on Peltosen mukaan perinteisen kertova.

– Siinä voi kuvitella, että joku kertoo ääneen tarinaa ja unohtuu välillä puhumaan jostain ihan muusta, ja sitten taas palaa. Blasimille on hyvin tyypillistä, että tarinoiden sisässä on paljon tarinoita.

– Toinen teksti, Sololand, on puolestaan sellainen täyslaidallinen ja hirveä paasaus. Siinä puhuja vaan pitää palopuhettaan suu vaahdossa ja juoni tulee siinä mukana, luonnehtii Peltonen.

– Yritän usein miettiä tekstuaalisia tai muita rytmillisiä keinoja, sitä mihin tähtään tekstillä, ja Sololandiaa suomentaessani minulla oli mielessäni Juha Hurme. Hurmehan innostuu usein paasaamaan ja saarnaamaan palavasti jonkin asian puolesta.

Hassan Blasimin monissa viimeaikaisissa teksteissä, erityisesti Allah99-romaanissa, Suomi on paljon läsnä ja Blasim on ollut monta vuotta Suomen kansalainenkin.

– Olin taannoin Akateemisessa kirjakaupassa ja menin tietysti siellä katsomaan, millä tavalla Kelloja ja vieraita -kirja on esillä, ja nyt ensimmäistä kertaa Blasimin kirjoista se oli kotimaisen kirjallisuuden hyllyssä, kuten kotimaisen kirjallisuuden hyllyssä ovat myös kaikki suomenruotsalaisten kirjailijoiden suomennetut teokset, kertoo Peltonen hyvillään.

Tällä haavaa Peltosella on meneillään arabiankielisen modernin runouden suomennosprojekti. Kuva Khartumista läheltä kohtaa, jossa Niilin päähaarat yhdistyvät. Kuva: Pascal Hanse

Arabiankielisessä kulttuurissa tekstit ovat kulkeneet eteenpäin pääasiallisesti suullisena perinteenä. Lukemisesta ei ole koskaan tullut samanlaista lähes koko kansan harrastusta kuin kirjallisen perinteen valtaamassa Euroopassa.

– Yksi syy on, että arabilukijat eivät voi lukea kirjallisuutta omalla äidinkielellään, sillä arabiankielisen ihmisen äidinkieli on aina joku oman maan kielivariantti. Esimerkiksi Blasimin äidinkieli on irakinarabia ja marokkolaisen äidinkieli on marokonarabia. Kirjallisuus kirjoitetaan lähes poikkeuksetta vielä nykyäänkin standardiarabialla, joka ei ole kenenkään äidinkieli. Tämä tietysti pitää yllä sitä tilannetta, että suuri lukeva yleisö ei välttämättä koe tekstejä omikseen, koska niitä ei ole kirjoitettu heille luontevimmalla kielellä.

Blasimin kirjoja lukee arabiankielisessä maailmassa hänen viiteryhmänsä eli erityisesti aktivistit.

– Blasim on poliittisesti erittäin aktiivinen, ja nimenomaan yhteiskunnallisten asioiden, uskonnon ja kulttuurin kriitikkona hän on profiloitunut ärhäkäksi. Hän arvostelee Irakin vinoutuneita valtarakennelmia ja kaikkea sitä mädännäisyyttä, mikä siellä vallitsee, mutta hän tekee sen tietysti arabiankielisillä alustoilla.

Blasimin käyttämässä dialogissa on standardiarabian lisäksi myös irakinarabiaksi kirjoitettuja sanoja.

– Irakilaiset ymmärtävät ne heti ja muut arabit jotenkin intuitiivisesti käsittävät, mihin niillä viitataan tai ne jäävät heille pikanteiksi jutuiksi, joiden merkitys ei ole aivan selkeä. Suomennoksessa yritän luoda hiukan sitä samaa.

Peltonen kertoo esimerkin Allah99:stä, jossa on mukana tyyliltään irakilaisten paljon harrastamaa runoutta, hyvin kohtalokkaita tekstejä tai rakkauslurituksia.

Peltonen suomensi yhden runon näin:

”Kaksi on sielua
yksi on ruumis
veri on yhtä verta.

Sydän meillä on yksi,
se ilon ja surun on merta.”

– Testasin suomennosta parilla lukijalla ja kävi ilmi, että he tulkitsivat jälkimmäisen säkeen merta-sanan meri-sanan muodoksi, kun minä olin ajatellut merta-sanaa. Mietin ensin, onko suomennos epäonnistunut, mutta ajattelin sitten, että kun teksti oli kirjoitettu osaksi irakinarabiaksi, luultavasti suuri osa arabilukijoistakin on siinä kohdassa epävarmoja, mitä teksti tarkoittaa. Ajattelin, että jätetään suomennokseenkin yksi tällainen monitulkintainen juttu, kun se sattui tarjoutumaan ihan itsestään.

Runosuomennoksia on luvassa lisääkin, sillä tällä haavaa Peltosella on meneillään arabiankielisen modernin runouden suomennosprojekti.

Suomentaja khartumilaisella parvekkeella Sudanissa. Kuva: Pascal Hanse

– Kun intensiivisen kääntämisen lisäksi luen paljon arabiaksi ja ranskaksi, tulee välillä sellainen janoon tai nälkään verrattava tuntemus, että tarvitsen suomenkielistä luettavaa saadakseni oman instrumenttini soimaan. Kun tarvitsen virityksen päästäkseni suomen kielen syvimmälle resonointitasolle, avaan summamutikassa Volter Kilven Alastalon salissa ja luen kymmenen sivua. Hänen tekstinsä ammentaa suomen syvimmistä sanastonkerrostumista, mutta myös kaikki suomen kielen mahdollisuudet muistuvat siitä mieleeni.

– Kaikkein nautinnollisimmat kokemukset tulevat nimenomaan suomen kielestä. Luen paljon mielestäni taidokkaimpia kirjoittajia, muun muassa Sirpa Kähkösen tuotantoa. Luen myös paljon runoja, koska nekin luotaavat suomen kielen mahdollisuuksia. Maila Pylkkönen ja Marja-Liisa Vartio ovat sellaisia huippuja, joiden tuotantoon aina palaan.

Lisää Suomentajan sanoin -sarjan juttuja täällä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua