Kari Aronpuro kotonaan Tampereella. Kuva: Arto Murtovaara
HENKILÖ | Nipin napin jouluksi ehtinyt Rouheimmat on komea valikoima kokeellisen runouden suomalaisen grand old manin Kari Aronpuron, 81, tuotannosta. Pari vuotta sitten aivoinfarktin rampauttama kirjailija ja kääntäjä on taas vauhdissa: keväällä julkaistaan vuosia sitten valmistunut W. G. Sebald -suomennos ja Hellaakosken umpihankisuksen alla kypsyy flaamilaisen klassikon Paul van Ostaijenin teoksen käännös.
Arto Murtovaara, teksti ja kuvat
– Loistavasti, jos vertaa viime vuoden tammikuuhun ja helmikuuhun, Kari Aronpuro vastaa kysymykseeni voinnistaan kotisohvallaan Tampereen Mustanlahdenkadulla.
Vuosi sitten kirjailija sai streptokokin selkärankaansa TAYSista – itse hän luuli vaivaa ensin iskiakseksi. Hoito vaati järeän antibioottikuurin. Helmikuussa hän joutui uudelleen keskussairaalaan kipujen tähden, ja vasta sieltä Hatanpäälle tehdyn reissun aikana selvisi, että hänellä on verivatsa. Uutta verta jouduttiin laittamaan pari litraa.
Molemmat reissut ottivat parisen viikkoa TAYSissa. Poissaoloista syvästi loukkaantunut kahdeksanvuotias ragdoll Umbra ei meinannut antaa näitä pitkiä poissaoloja anteeksi; kesti kauan ennen kuin se suostui tulemaan edes samaan huoneeseen. Umbra on Aronpuron syyskuussa menehtyneen puolison, kuvataiteilija Marra Lampin kissa, jonka tämä hankki aikoinaan taiteilijaystävältään Jyväskylästä. Kaunottaren nimi tarkoittaa pigmenttiä, latinaksi myös varjoa, maestro huomauttaa.
– Aivoinfarktin myötä lakkasin olemasta omaishoitaja, tulin kissan yksinhuoltajaksi.
Sommittuma
Sohvapöydällä lepää Suomen Semiotiikan Seuran lehti Synteesi. Sen teemana näkyy olevan Marcel Proust. Umbra nuokkuu omalla paikallaan teoslaatikoston päälle levitetyllä matolla, eikä piittaa puuhistamme.
Rouheimmat-teoksen (ntamo, 2021) piti ilmestyä 30. Kesäkuuta vuonna 2020 – kirjailijan 80-vuotissyntymäpäivänä. Korona sotki tietysti tämänkin asian. Valikoiman Kari Aronpuron runoudesta vuosilta 1960–2020 on toimittanut Tuomas Taskinen yhdessä Aronpuron kanssa.
Kokoamisidea vaikuttaa ensisilmäyksellä yksinkertaiselta: molemmat valitsevat 80 mieleistään runoa tai runosarjaa ja niistä katsotaan sitten, kuinka monta samaa on ja kuinka monta jää (lähtöluku 80 viittaa juuri syntymäpäivään) painettavaksi. Aronpuro arvelee, että ”on niitä ainakin 120–130.” Tarkistus osoitti niitä olevan 158.
– On yhteisiä ja sitten on erilaisia.
Omat jälkisanansa Taskinen on otsikoinut Vuosikymmenten pudottamia lehtiä huiskin haiskin. Valitut tekstit Aronpuro on kirjoittanut uudelleen ja ”nakellut ne lopulta kirjassa esiintyvään järjestykseen.” Ne voivat poiketa alkuperäisestä asusta ja joitakin hankalasti toisinnettavia on skannattu.
Kirjailijan tuotantoa on esitelty aiemmin kokoelmissa Selvää jälkeä (1988), jonka Aronpuro toimitti itse, sekä Retro (2010, toimittanut Vesa Haapala). Rouheimmat eroaa niistä pidemmän aikajänteensä lisäksi rakenteeltaan: Selvässä jäljessä runot on järjestetty kronologisesti ja Retrossa muodollisiin sekä temaattisiin osastoihin, mutta sen periaate on toinen.
Kokoelman alaotsikkona on Sommittuma 1960–2021. Taskinen käyttää termin selittämiseen parisen sivua lainaten Aronpuroa itseään: hän puhuu tapahtumasarjasta, jota ei voi ennustaa ja jota ei ole ennalta määritelty tai suunniteltu. Sitä käytetään paleontologiassa, ekologiassa ja arkeologiassa. Sohvallaan Aronpuro käyttää esimerkkinä geologian aikakausia, kuten liitukausi tai jurakausi; ne sekoittuvat arvaamattomasti törmäillessään keskenään.
Niin on käynyt myös näille kuutta vuosikymmentä edustaville runoille, ne ovat osuneet johonkin, mikä on joltain toiselta aikakaudelta.
Valikoiman ensimmäinen runo on vuodelta 1960. Silloin ilmestyi antologia Matkaopas huomiseen, josta on otettu runo Hallelujah (Septetti). Vuodesta 1911 kertovan runon viereen osui sattumalta pitkä runo 2020, jonka Aronpuro päiväsi Agricolan päivänä vuonna 2020 ateljeen parvella opittuaan uudestaan kävelemään ja kirjoittamaan auttavasti. Herkkä, intiimi ja hyvin koskettava runo on julkaistu Parnassossa.
W.G. Sebald
Aronpuro sanoo, ettei ole sen jälkeen mitään omaa tehnytkään. Oikean puolen jalka, käsi sekä suu ja silmäkin kärsivät yhä infarktista.
Toinen ”ikuisuussekoilujuttu” koskee W.G. Sebaldin (1944–2001) teosta Nach der Natur, jonka käännöksen Aronpuro sai valmiiksi jo vuonna 2014. Sebald oli saksalaissyntyinen kirjailija ja kirjallisuudentutkija, joka opiskeli Sveitsissä sekä Englannissa, missä hän asui ja työskenteli sittemmin kirjallisuuden professorina. Sebald aloitti kaunokirjallisuuden kirjoittamisen vasta yli nelikymppisenä. Hän menehtyi auto-onnettomuudessa Englannissa vuonna 2001.
Englantilainen agentti on tähän saakka jarruttanut käännöslupaa. Kun Leevi Lehdon perustama kustannusyhtiö ntamo siirtyi Jarkko S. Tuusvuorelle vuonna 2017, hän peri myös Sebald-hankkeen. Vasta kun mukaan värvättiin tamperelaisen J.K. Ihalaisen Palladium-kustantamo, lupa briteistä irtosi. Agentti oli vierastanut books on demand -tyypin kustantajaa.
– Sieltä tuli heti myönteinen päätös, Aronpuro nauraa.
– Voi ilmestyä ennen juhannusta. Olisihan se kiva nähdä elävänä sekin.
Kyseessä ei ollut enää suuri työ, kun käännös oli valmiina. Sen kansi on valittu, Aronpuro näyttää puolisonsa komeanvihreää maalausta keittiön viereisen huoneen seinällä.
Oodi Singerille
Kari Aronpuron tähtäimessä on toinen, avantgarden klassikoihin syntymästään asti kuulunut Paul van Ostaijenin teos Bezette Stad (Miehitetty kaupunki), jonka julkaisusta tuli viime vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Aronpuron mieltä on kiehtonut kirjailijan tuotanto jo pitkään.
Jo 1960-luvulla Aronpuron kääntäjän haarukkaan osui kolme Ostaijenin runoa. Niistä Oodi Singerille päätyi esikoiskokoelman Peltiset enkelit (1964) häntään. Siitä taas runo päätyi koululaisille tarkoitettuun kirjallisuusantologiaan.
– Aina välillä tulee joku, joka muistaa lukeneensa koulussa ompelukonerunoa.
Vuonna 2001 Aronpuro teki Marran kanssa puutarharetken Eurooppaan. Amsterdamilaisessa kirjakaupassa Aronpuro törmäsi yli 600-sivuiseen kokoelmaan Verzamelde gedichten, joka nyt palvelee käännöstyötä. Vajaan 200 sivua kokoelmasta muodostaa juuri Miehitetty kaupunki. Ja suuren osan tuosta materiaalista Aronpuro on kääntänyt jo kertaalleen.
– Kieli on aika paljon ruotsin ja saksan tapainen, on siellä joitakin lainoja englannistakin.
Aronpuron ollessa puolisonsa kanssa Belgian Gentissä keväällä 2014 kuukauden, hän teki yksin edullisia junamatkoja muun muassa Brysseliin sekä Antwerpeniin, joka oli Ostaijenin (1896–1928) syntymäkaupunki. 32-vuotiaana tuberkuloosin kuollut dadaisti ja flaamilaisaktivisti haudattiin ensin syrjäisen parantolan alueelle, mutta siirrettiin myöhemmin arvokkaampiin multiin.
Kirjailijan hautaa etsinyt Aronpuro opastettiin Antwerpenin Schoonselhofin hautausmaan kunniahaudalle, missä runoilija lepää kenraaleiden ja poliitikkojen seurassa.
Vuodelle 2023 tähtäävän kokoelman työnimenä on Miehitetty kaupunki ja muita runoja.
Runoilijan suksi katonrajassa.
Umpihankisuksi
Aronpuron työpöydän edessä olevan ikkunan ylle on kiinnitetty pitkä, vanha puusuksi. Se on runoilija Aaro Hellaakosken suksi. ”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki,” helkytteli runoniekka kokoelmassaan Huojuvat keulat (1946).
Aronpuro naureskelee kertoessaan suksen tarinaa. Hellaakosken sisko Aira Hellaakoski (1898–1991) oli rakastettu kuvataiteilija Tampereella ja asui samassa ateljeetalossa kuin Aronpurokin. Hänen kuoltuaan kämppää tyhjennettiin ja talossa myös asuva kuvataiteilija Ilkka Väätti pelasti runoilijan suksen kippilavalta ja toi sen hänelle.
”Kelpaako runoilijan suksi?”
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Minimalistista, tarkkaa ja säästeliästä kerrontaa – arviossa Henri Hirvenojan Djiboutin aavikon paino
KIRJAT | Hirvenojan Japani-kokoelman tavoin Djibouti-kokoelma on tavattoman informatiivinen myös asiasisällöltään, mutta tämä ei suinkaan vähennä sen arvoa runoteoksena.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.
Kirsi Kunnas kirjoitti yli 40 vuotta sitten nuoren Jounin vihkoon Lahden kirjailijakokouksessa uniikin lorun
LUKIJOILTA | Lukijoiden muistoissa nousevat esiin sekä Kirsi Kunnaksen kirjoittamat rakkaat runot että huumorintajuinen ja välitön ihminen runojen takana.
”Ilman mielikuvitusta ei pärjäile” – Vilja-Tuulia Huotarinen ottaa runoteoksellaan osaa keskusteluun kirja-alasta
KIRJAT | Menettämisestä, säilyttämisestä on runomuotoinen puolustuspuhe ja ylistyslaulu kirjallisuudelle ja ylipäänsä taiteelle. Runokokoelma sisältää myös avoimen kirjeen ministerille.
