LEVYT | Jotkut levyt iskevät päälle tarttuvilla hittibiiseillä, toiset viekoittelevammin lähestyen. Kalifornialaisen Taylor Vickin Wayfinder kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.
”Wayfinder on oiva albumi. Se ei ole vuoden jännittävimpiä uutuuksia, mutta kyllä tästä luotettavan ystävän saa, kun pysähtyy kuuntelemaan.”
Aloituskappaleen I Get High lopusta esimerkiksi löytyy ihastuttava ja yllättävä särökitaraosuus, joka valitettavasti jää tähän kertakokeiluun. Itse kuulisin mieluusti Taylor Vickin laulua vaikkapa My Bloody Valentine -tyylisen särökitarasoundin päällä – se oli ensimmäinen mielleyhtymä, joka minulle Vickin monikerroksisesta laulusta tulee. Mutta toimii tämä näinkin: akustinen kitara on Vickin perustyökalu, jonka seurana kappaleissa on onneksi jonkun verran vaihtelua, kuten jouset The Floor -kappaleessa.
”I wanna let it go (Did you see what day it is?)
Could I let it go? (Guess today’s not the day, is it?)”
Vickin teksteissä pyörii teemoina elämän vastoinkäymisiä, sydänsuruja, menetyksiä (”You’d say, ’Do you even try to remember the good times?’ / And I’d say, ’Only every night.’”). Not Today -kappaleen surumielisyys on varmasti tuttua monille isoja menetyksiä elämässään kokeneille.
Levyn ykkössingle That’s Life Honey on Vickin yritys kirjoittaa tragikomediaa, suhtautua kepeästi siihen, kun elämä menee penkin alle, kun ratkaisuihin tarvittaisiin rahaa, jota ei ole. Vickin teksteissä välkkyy kepeää ironiantajua.
”Swеar I wanted to
Practiced when I was alonеI found an excuse
I hate talking on the phone”
Wayfinder on oiva albumi. Se ei ole vuoden jännittävimpiä uutuuksia, mutta kyllä tästä luotettavan ystävän saa, kun pysähtyy kuuntelemaan. Kokonaisuus on varsin tasainen hyvässä ja pahassa, kummempia hutejakaan ei mukaan ole mahtunut. Lopulta levyltä nousee useampikin miellyttävä kappale, joihin palaa mielellään myöhemmin.
Usein alakuloisista aiheistaan huolimatta Wayfinder on miellyttävä, hyväntuulinen albumi. Sellaiselle on aina paikkansa.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaikki mitä ihminen tekee tulisi tehdä ilosta – arviossa Knipin sooloalbumi Sivellinvetoja
LEVYT | Egotripistä tunnetun lauluntekijän kolmas sooloalbumi Sivellinvetoja sivelee haikean kauniisti.
Herkkyys vahvempana kuin koskaan – arviossa Hulda Huiman kuudes albumi Vietkö multa terveiset?
LEVYT | Kymmenen kappaleen albumi on herkkä, kiireetön, mutta samaan aikaan myös mukavan epätasapainoinen ja hiomaton.
Kivesveto Go Go on vihdoin myös albumimitassa rento ja tarttuva – arviossa Masters of the Kivesveto Go Go
Kivarit pääsee kolmannella ja parhaalla pitkäsoitollaan EP-julkaisujensa tasolle. Synkistä aiheista huolimatta soinnissa on riemua ja potkua.
Ville Ahosen sumuisen pelkistetty paluu – arviossa Viimeaikaisia lauluja
LEVYT | Vuosikymmenen poissa valokeilasta viettänyt laulaja-lauluntekijä kuiskailee ja heleilee aiempaa positiivisemmin.