Kääntäjä Kirsi Kinnunen. Kuva: Aude Debeaurain / FILI
SUOMENTAJAN SANOIN | ”On tärkeä muistaa, että kirjallisuuden kääntäjä on taiteilija samalla tavalla kuin kirjailija on taiteilija. Kääntäjän asema on kuitenkin erilainen, koska se luova työ, mitä kääntäjä tekee, on riippuvainen jo olemassa olevasta taideteoksesta.”
Kikka Holmberg
– Ranska on ollut määrittävä tekijä työurallani ja elämässäni, kertoo vuonna 2011 sarjakuvaneuvoksen arvonimen saanut kääntäjä Kirsi Kinnunen, joka puolileikillisesti arvelee olleensa entisessä elämässä ranskalainen.
– Pääsin Tampereen elokuvajuhlille töihin siksi, että osasin ranskaa, ja menin Kemin Sarjakuvafestivaalille tulkiksi, koska osasin ranskaa.
Ollessaan Kemissä tulkkina ranskalaisille vieraille Kinnunen tutustui myös ranskalaiseen sarjakuvantekijään, josta sittemmin tuli hänen elämänkumppaninsa.
– Kääntäjän urani lähti täysipainoisesti käyntiin, kun muutin Ranskaan vuonna 2001. Silloin jätin työni Suomessa.
– Olen kääntänyt koko ajan suomeksi ja ranskaksi. Vasta viime vuosina olen keskittynyt lähes pelkästään ranskantamiseen. Alussa käänsin suomeksi myös sarjakuvia, sillä käännössarjakuvia julkaistiin silloin Suomessa enemmän kuin nykyisin.
Kirsi Kinnunen sai kuluvan vuoden toukokuussa Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon. Palkintoperusteissa todettiin, että Kinnunen on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisen nykysarjakuvan kansainvälistymisen eteen sarjakuvan mahtimaana pidetyssä Ranskassa.
– Kun minulle soitettiin ja kerrottiin palkinnosta, ensimmäinen reaktioni oli, että tämä on palkinto sarjakuvalle. Koin, että se on yhteinen palkinto. Kääntäjäpalkintoa on myönnetty vuodesta 1975 lähtien, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun se myönnettiin sarjakuvalle. Siitähän riemuitsi Suomessa koko sarjakuvakenttä, Kinnunen kertoo.
* *
Rovaniemellä syntynyt, lapsuutensa Kuusamossa viettänyt ja Jyväskylässä koulunsa käynyt Kinnunen asuu nykyisin Bretagnen maaseudulla. Hänellä on kasvimaa sekä kaksi aasia, viisi kanaa ja neljä kissaa, joiden hoitaminen vie osan hänen työpäivistään.
– Päästä työ vie tilaa joka tapauksessa, vaikkei istuisikaan koneen ääressä. Sarjakuvassahan joutuu hakemaan mitä ihmeellisimpiä juttuja. Esimerkiksi kääntäessäni keväällä Kati Kovácsin uutta sarjakuvaa Quo vadis, Katalin, mietin Katalinin – Katin Kovácsin alter egon – puhetyyliä ja rupesin hakemaan sen tyyppisiä ranskalaisia olemassa olevia naishahmoja. Löysin mahtavan näyttelijän, Corinne Masieron, joka on rehevä ja ronski puhuja. Luin hänen haastattelujaan ja sain siitä idean, miten sarjakuvan Katalin puhuu. Hakemiseen ja miettimiseen meni paljon aikaa.
Kinnusen mukaan kääntämisessä onkin tärkeintä pyrkiä tulokielen keinoja käyttäen välittämään lähtökielisen kirjailijan tarkoitus ja lukijan kokemus tulokielen lukijalle.
– On tärkeä muistaa, että kirjallisuuden kääntäjä on taiteilija samalla tavalla kuin kirjailija on taiteilija. Kääntäjän asema on kuitenkin erilainen, koska se luova työ, mitä kääntäjä tekee, on riippuvainen jo olemassa olevasta taideteoksesta. Ilman luovaa kykyä ei voi olla hyvä kirjallisuuden kääntäjä. Kääntäjän vapaus ei ole samanlaista vapautta kuin taiteilijan vapaus, mutta siinä luodaan kuitenkin uusi taideteos, Kinnunen muistuttaa.
– Myöskään kääntäjä ei saa unohtaa sitä riippuvuussuhdetta. Kääntäjä on lähtötekstin, kirjailijan ja lukijan palveluksessa. Kääntäjän rooli on olla palvelija ja välittäjä.
Sarjakuvan kääntämisen haasteena on pystyä eläytymään jokaiseen hahmoon.
– Olen joskus nauranut, että kääntäminen on sellainen vanhanaikainen yhden miehen tai naisen show, jossa pitää mennä kaikkien sarjakuvassa esiintyvien hahmojen nahkoihin ja olla niiden tulkki toisella kielellä, Kinnunen luonnehtii.
– Pitää loikkia kulisseihin ja vaihtaa vaatetta ja hypätä taas sinne näyttämölle esiintymään ja tulkitsemaan.
– Kääntämisessä on minusta jotain samaa kuin näyttelijän työssä, sillä käännös on samalla tavalla yksi mahdollinen tulkinta alkutekstistä. Toisaalta kääntäjä on myös – yhdessä alkutekstin laatijan kanssa – teoksen ohjaaja.
– Kokonaisuus pitää lukea ensin huolellisesti läpi ennen kuin sitä voi ruveta kääntämään. Sarjakuva on pelkkää dialogia ja elää koko ajan.
Kinnunen kertoo, että dialogin kääntämisessä häntä on auttanut pitkä kokemus konsekutiivitulkkauksesta, jossa täytyy irrottautua ”alkutekstistä” ja keskittyä nimenomaan viestin välittämiseen. Tulkin oma virittyneisyys, tyylitaju ja tyylikeinojen varasto sekä kyky käyttää niitä vaikuttavat siinä merkittävästi lopputulokseen.
– Sarjakuvassa kuva ei ole kuvitusta, vaan sillä on oma osuutensa kokonaisuudesta. Siksi on tietysti supertärkeää lukea koko ajan myös kuvaa: ei riitä, että lukee vain tekstiä, vaan kuva kertoo siinä rinnalla omaa osuuttaan tarinasta. Kääntäminen edellyttää, että kääntäjällä on myös visuaalinen näkemys kokonaisuudesta, sillä se vaikuttaa käännöksen tyyliin.
* *
Kulttuurintuntemuksen merkitys on kaikessa kirjallisuuden kääntämisessä Kinnusen mukaan äärettömän suuri.
– Se vaikuttaa siihen, miten alkukielistä tekstiä lukiessaan tulkitsee sen kontekstin ja puheen eri rekisterit ja miten tunnistaa ja hallitsee tyylit.
Tärkeää on myös tunnistaa kuvasta pienet kulttuuriviitteet ja pystyä välittämään ne. Kinnusen mukaan se, että pääsee tutustumaan ilmapiiriin, jossa teos on syntynyt, vaikuttaa suunnattomasti siihen, miten hyvin voi toimia tulkkina ja välittäjänä.
Esimerkkinä suomen ja ranskan eroista Kinnunen nostaa esille tavan puhutella toista ihmistä.
– Suomessa ei toista puhuteltaessa käytetä hellittelysanoja tai etunimiä siinä määrin kuin Ranskassa. Jos suomalaisen puhuttelun kääntää liian tiukasti alkuperäisen mukaisesti, ranskalainen lukija saattaa ihmetellä, miksi toinen puhuu niin tylysti, vaikka kuvan tunnelmassa ei selvästikään ole mitään riitaa tai ilkeyttä. Jotta se olemuksen välittämä lempeys välittyisi käännöksen dialogiin, sirottelen sinne tänne viitteenomaisesti pehmennyksiä tai pyöristyksiä, jotka antavat sanoihin lempeyttä.
– En ole kaksikielinen, vaan ranska on minulle vieras kieli, ja siksi olen pitänyt kunnia-asianani tarkistuttaa käännökseni ranskalaisella kielenhuoltajalla ennen kuin lähetän ne kustantajalle. Kielenhuoltaja, jonka kanssa teen töitä, on itsekin toiminut kääntäjänä ja tuntee myös sarjakuvaa.
– Joskus pohdin hänen kanssaan, miten voisin kääntää jonkin kohdan. Ei hänkään pelkästään tekstiä tarkasta, vaan katsoo tekstiä ja kuvaa kokonaisuutena, ja vaikka hän ei osaa suomea ollenkaan, hän saattaa ehdottaa minulle tismalleen oikeaa ratkaisua käännökseen. Kuva kertoo niin paljon: sellainenkin, joka ei osaa kieltä, pystyy aistimaan, mistä ja minkälaisesta rekisteristä on kyse.
* *
Suomalainen sarjakuva menestyy kansainvälisesti, mutta Suomessa sille ei juuri julkista arvostusta löydy. Kinnusen mukaan muualla suomalaista sarjakuvaa arvostetaan hyvin pitkälle siksi, että suomalaisilla tekijöillä on erittäin vahva graafinen, visuaalinen ja esteettinen osaaminen.
– Suurin osa tunnetuimmista ja muille kielille käännetyistä sarjakuvantekijöistä on opiskellut kuvataidealaa Taideteollisessa korkeakoulussa tai muissa alan oppilaitoksissa. Heillä on hallussaan ne välineet, joilla voi ilmaista sitä, mitä ajattelee ja mitä haluaa kertoa.
Ranskassa julkaistaan vuosittain 6 000 nimikettä sarjakuvaa ja sarjakuvakustantajia on paljon. 33 kustantajaa on julkaissut ranskaksi yhteensä 120–130 suomalaista sarjakuvateosta.
– Se kertoo suomalaisen sarjakuvan monipuolisuudesta ja siitä, että meillä on eri kustantajille sopivia teoksia. Ranskassa on todella rankka kilpailu julkaisumahdollisuuksista, joten kun suomalaisia sarjakuvia julkaistaan Ranskassa, ne ovat täyttäneet kovat kriteerit. Ranskalaisilla kustantajilla ei ole minkäänlaista tarvetta jakaa suomalaisille armopullia, korostaa Kinnunen.
Suomalaisen sarjakuvan menestys näkyy myös joka vuosi järjestettävällä Angoulêmen sarjakuvafestivaalilla. Festivaalille on vuosittain osallistunut runsaasti suomalaisia sarjakuvantekijöitä, toimittajia ja kustantajia, ja sarjakuvafestivaalin parhaan sarjakuvateoksen kilpailussa ovat mukana olleet Kinnusen kääntämät Aapo Rapin, Marko Turusen, Ville Rannan ja Petteri Tikkasen kirjat. Vuonna 2019 Hanneriina Moisseinen sai Prix Artémisia ”Mémoire”-palkinnon parhaasta historiallisesta sarjakuvasta ja vuoden 2021 alussa Tiitu Takalolle myönnettiin parhaalle naissarjakuvantekijän teokselle suunnattu Grand Prix Artémisia -palkinto Minä, Mikko ja Annikki -teoksesta.
– Edustan Angoulêmessa suomalaista sarjakuvaa ja teen siellä suurimman osan työstä kustantajien suuntaan. Alkuvuosina lähdin Angoulêmeen repussani suomalaisen sarjakuvan kirjasto ja marssin kustantajien puheille ”Jano-kortin” avulla, muistelee Kinnunen viitaten miesystäväänsä Janoon, joka on tunnettu sarjakuvantekijä.
– Muutaman vuoden kuluttua ei enää tarvittu muuta kuin ”Suomi-kortti” ja kaikki olivat kiinnostuneita. Sitten tuli mukaan FILI silloisen sarjakuvasta innostuneen johtajansa Iris Schwanckin ansiosta. Suomalaisen sarjakuvan 100-vuotisjuhlavuonna 2011 FILI maksoi Angoulêmeen upean messuosaston, mikä helpotti vientityötä valtavasti.
– Nyt on siirrytty suuren yleisön messuteltasta ammattilaisille varatulle kansainvälisten oikeuksien myyntipuolelle ja siellä minulla on neljän päivän aikana 40–50 tapaamista kustantajien kanssa. Se on suunnattoman hauskaa puuhaa, kun voi vilpittömästi kehua retostaa hienoja töitä, joiden tasoa kustantajat aidosti arvostavat.
Tämänvuotinen sarjakuvafestivaali Angoulêmessa järjestetään 27.–30.1.2022
* *
Kustannusalan nykytilanne Suomessa herättää Kinnusessa kirpeitä ajatuksia.
– Ruotsalaiset ovat valtaamassa suomalaisen kustantamo- ja agentuuritoiminnan yrityshankintojen kautta ja ainakin minusta se on hirvittävän pelottava suunta. Mitä touhua sellainen oikein on, että suomalainen kirjallisuus ja sen vienti puristetaan johonkin Ikea-muottiin? puuskahtaa Kinnunen.
– Ennen kustantaja haki sisältöjä, joita halusi julkaista, eli sisältöjä julkaistiin sen mukaan, mikä oli kustantajan esteettinen tavoite. Nykyisin kustantajat kysyvät lukijoilta, mitä nämä haluavat lukea ja kustantavat sitä. Ei sillä tavalla voi tehdä hyvää kustannustyötä. Siinä voi käydä huonosti myös varsinkin pienten kielten kääntäjille.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Runon kääntäminen on runon energialatauksen purkamista, luonnehtii runoilija ja suomentaja Hannimari Heino
SUOMENTAJAN SANOIN | ”Suomentaminen on syvälukua eikä ehkä kukaan muu lue kirjaa yhtä tarkasti kuin sen kääntäjä”, muistuttaa runoilija ja suomentajan Hannimari Heino.
Suomentaja Rauno Sainio: ”Kiinankielinen virke on kuin palapeli, jonka hajotan ja jota sitten alan järjestellä uudestaan”
SUOMENTAJAN SANOIN | Suomen kirjallisuustarjonta olisi kovin yksipuolista, jos meillä ei olisi pienemmän kokoluokan kustantamoja, toteaa suomentaja Rauno Sainio.
Anni Sumari valitsee suomennettavakseen kirjoja, joita kääntäessään hän voi itsekin oppia
SUOMENTAJAN SANOIN | ”Runoudessa on omat erikoispiirteensä, jotka runoilija-kääntäjä tuntee ja tietää. Siksi olisi toivottavaa, että runoja kääntäisivät nimenomaan runoilija-kääntäjät.”
Suomentaja Tapani Kärkkäisen mukaan kääntäjällä täytyy olla kyky ymmärtää kulttuurisia koodeja
SUOMENTAJAN SANOIN | Kielen koko rikkauden saaminen suomeksi on kääntäjän työssä koko ajan polttopisteessä, kiteyttää suomentaja Tapani Kärkkäinen.