KIRJAT | Rikossarjojen ja toimintaelokuvien poliisit ovat usein fyysisiä hahmoja, jotka ase kädessä metsästävät milloin ketäkin kieroa sarjamurhaajaa tai huippuovelaa gangsteria. Siksi on joskus virkistävää lukea oikean poliisin mietteitä työstään, esimerkiksi Suomessa.
ARVOSTELU
Ilpo Keiski: Rikostutkijana Kymenlaaksossa
- Atrain & Nord, 2021.
- 199 sivua.
Helsingissä ja Kymenlaaksossa poliisina yli 30 vuotta työskennellyt Ilpo Keiski on toiminut sekä väkivaltatutkijana että rikoskomisariona. Eläköidyttyään hän on kirjoittanut työstään kaksi hienoa kirjaa: Väkivaltatoimisto Sofiankatu 4a:n (Atrain & Nord, 2019) ja Rikostutkijana Kymenlaaksossa (Atrain & Nord, 2021). Jälkimmäinen on juuri ilmestynyt.
Ilpo Keiskin poliisinura alkoi opintojen jälkeen Helsingissä vuonna 1975, Sofiankadun väkivaltatoimistossa. Helsinkiläisten rikoksia selvittäen kului 15 vuotta, minkä jälkeen Keiski siirtyi 1990-luvun alussa ensin Kuusankoskelle ja sitten Keskusrikospoliisin Kouvolan toimistoon. Sieltä hän eläköityi viitisen vuotta sitten.
Rikostutkijana Kymenlaaksossa kertoo keskusrikospoliisin työskentelystä Kaakkois-Suomessa, esitutkinnasta, tutkimusmenetelmistä ja Keiskin monista työtovereista. Kuuluisimpia juttuja ovat esimerkiksi jalkajousisurmaaja Mika Murasen jäljittäminen ja nuoren Eveliina Lappalaisen murha.
Kirja antaa monipuolisen kuvan poliisin rutiininomaisesta arjesta, jossa tehdään paperitöitä, kuulustellaan, kerätään todistusaineistoa ja suoritetaan usein varsin pitkällistä tutkimustyötä milloin minkäkinlaisen rikoksen tai rikollisen ympärillä. Asetta heilutellaan todella harvoin, ja niin poliisikollegat kuin rikollisetkin näyttäytyvät hyvin tavallisina tyyppeinä iloineen, suruineen ja tekemisineen.
Keiskin kirjoitustyyli on tarkoituksellisen niukkaa ja sanoisinko ”hemingwayläisen” toteavaa. Hän ei tee itsestään suurta numeroa, ymmärtää hyvin rikollisen mielenlaatua ja pysyttelee tiukasti tosiasioissa rankkojenkin henkirikosten kohdalla. Tapaukset seuraavat toisiaan, joskus samanlaisetkin, mutta aina niistä löytyy uusia, välillä humoristisiakin yksityiskohtia.
Keiski on joutunut käsittelemään monenlaisia tapauksia, siinä sivussa myös kansainvälisiä juttuja. Silmään pistää se, kuinka vähin tuomioin monet talousrikolliset ja veronkiertäjät tässä maassa pääsevät: ehdolliset rangaistukset ovat tavallisia, vaikka suuret setelit jäävät usein piiloon.
Ilpo Keiski on sujuvasanainen kirjoittaja, jota on miellyttävä lukea. Suosittelen – vaikkapa poliisisarjojen sijaan!
Pentti Stranius
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Nenosen runokokoelma ei saa tähtiä vaan pääskysen, voikukan, sammakon, västäräkin ja lapsen hymyn – arviossa Hengittävä eläin
LEVYT | Tamperelaisen Mikko Nenosen toinen runokokoelma Hengittävä eläin saa lukijan ymmälleen, hämilleen – mitä ihmettä tästä sanoisi ja kirjoittaisi?
Hirviömaailmassa Aapo voittaa pelkonsa ja löytää itsestään ihmeellisen kyvyn – arviossa J. S. Meresmaan Varjokahle
KIRJAT | Lumola-sarja on lempeää kauhufantasiaa, jonka parissa viihtyy aikuinenkin tarinoiden ystävä. Varjokahle päättää trilogian.
Koulu pelastaa nälkäkuolemalta ja antaa lukemisen lahjan – arviossa Helvi Hämäläisen elämäkerta Kauneudenrakastaja
KIRJAT | Helvi Hämäläinen oli 1900-luvun suomalaisista naiskirjailijoista se, joka tiesi mitä halusi, aina saamatta sitä. Minna Maijalan elämäkerrassa jokaisella sanalla on merkityksensä.
Osamu Dazain Narrin kukkia on lyhytromaani, joka ei luota tarpeeksi omiin vahvuuksiinsa
KIRJAT | Dazai yrittää tuoda esiin jotain uutta ja erilaista, mutta keino on niin kuin useimmat neljännen seinän rikkomiset, eli se on vanhentunut alta aikayksikön.