Keltainen Cadillac -kirjan kannet on suunnitellut Jussi Kaakinen. Kuva: JT Lindroos
KIRJAT | Keltainen Cadillac on valloittava, koukuttava, ja nautinnollisen rosoinen. Dekkari on jo kuudes osa yksikätisen yksityisetsivän Väinö Mujusen seikkailuista.
”Turhat sanat on karsittu ja ne, jotka ovat jäljelle jääneet, on vielä höylätty partaveitsellä tasaiseksi.”
ARVOSTELU
Tapani Bagge: Keltainen Cadillac
- CrimeTime, 2021.
- 270 sivua.
Sarjassamme hämeenlinnalaisia kirjailijoita on tärähdetty toiseen osaan, ja kaupungin vetovoima taitavasti toteutettujen tarinoiden kehtona sen kuin kasvaa. Toki tämänkertainen opus tulee jo itsellenikin tutun dekkarinikkarin kynästä, sillä eihän kukaan itseään vähääkään kunnioittava rikosromaanien lukija ole voinut välttyä Tapani Baggen tuotoksilta.
Keltainen Cadillac (CrimeTime, 2021) on jo kuudes osa yksikätisen yksityisetsivän Väinö Mujusen seikkailuista, mutta itselleni se on ensimmäinen Mujunen. Ei varmasti kuitenkaan viimeinen. Aiemmin olen lukenut antaumuksella usean Hämeenlinna Noir –sarjan teoksen sekä hiukan sattumanvaraisesti Baggen muita julkaisuja. Taidan tosin näinä päivinä lukea hitaammin kuin Bagge kirjoittaa.
* *
Se mikä tekee ja on aina tehnyt Baggen kirjoista antoisia on miehen ytimekäs tyyli. Turhat sanat on karsittu ja ne, jotka ovat jäljelle jääneet, on vielä höylätty partaveitsellä tasaiseksi. Toki ilman mitään naamageelejä, eli lopputulos jättää rosoa ja rupea muistoiksi.
Tyylikään pelkästään ei tosin vielä kirjaa tee, mutta Bagge osaa ja ymmärtää hivuttaa näihin minimalistisiin raameihin rivi riviltä – joskus kirjain kirjaimelta – väkevää inhimillisyyttä, kykyä kuljettaa useita juonenpätkiä samanaikaisesti kohti yhteistä loppusolmua, valottaen niin unohtunutta aikaa kuin paikkaakin, kaikkea tätä toinen kulmakarva kohotettuna pallotellen ja kieli sopivasti posken suunnalla ilman, että maalaisi itsensä missään lauseessa nurkkaan…. kuten jotkut kritiikkiä kirjoittavat harjoittelijat. Tämä kaikki sen kirjan tekee.
* *
Tapani Baggen Keltainen Cadillac on valloittava, koukuttava ja nautinnollisen rosoinen. Se puskee eteenpäin 7,4-litraisen V16-moottorin voimalla ja toimii itsenäisenä romaanina, vaikka onkin osa laajempaa sarjaa. Luulen että olisin pitänyt siitä vieläkin enemmän, jos olisin lukenut sarjan aiemmat osat etukäteen. My bad, mutta toisaalta…. edessä on nippu nautinnollisia kokemuksia.
Jo tämän kirjan perusteella rujon empaattinen sankarimme Väinö Mujunen haastaa Dennis Lyndsin Dan Fortunen muidenkin kuin yksikätisten yksityisetsivien joukossa, ja Tapani Bagge osoittaa jälleen kerran olevansa ajattoman kirjallisuuden maailmanluokan spesialisti. Sepänsälli tai ei.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Ehkä ihminen ei olekaan luomakunnan valtias – arviossa Risto Isomäen Krakenin saari
KIRJAT | Luonto- ja ympäristöasioihin keskittyvä kirjailija Risto Isomäki kuvaa uusimmassa romaanissaan ihmisen selviytymistä yllättävissä tilanteissa syvällä meren pinnan alla.
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.