Nimetön (Elossa) – Untitled (Alive). Kuva: Seinäjoen taidehalli
KUVATAIDE | Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan näyttely ottaa kantaa ihmisten sioille antamaan osaan, joka on kärsiä ja kuolla. Näyttelyn mieleenpainuvin teos panee pohtimaan lihateollisuuden globaaleja vaikutuksia.
Heti alkuun on sanottava, että Siat – Pigs -näyttely ei sisällä järkyttävää kauhukuvastoa sikojen oloista. Ei teurastuksia, hiilidioksidilla tukehtumista, emakkohäkkejä tai paskaan kuolemaan jätettyjä elinkelvottomia porsaita. Moni tuntui odottavan jotain sellaista, mutta ei.
Siksi tuntui ylilyönniltä, millä tavalla sitä kommentoi sianlihantuottaja, MTK Etelä-Pohjanmaan lihavaliokunnan puheenjohtaja Sami Yli-Rahnasto, kun Yle vei hänet näyttelyä katsomaan. Vaikka näyttelyssä ei ollut mitään erityisen kavahduttavaa, totesi sikatilallinen sen kuitenkin olevan ”osa suurempaa hyökkäystä” lihantuottajia kohtaan. Hän myös lisäsi, ettei suomalaisilla sianlihantuottajilla ole mitään hävettävää. Kritiikki koskekoon hänen mielestään vain ulkomailla tapahtuvaa toimintaa.
Yle Etelä-Pohjanmaan veto tehdä näyttelystä juttu juuri lihantuottajan kanssa oli ymmärrettävä ja alueellisesti kiinnostava. Jo ennen näyttelyn avaamista ainakin äänekkäimmät lihantuotannon ja -kuluttamisen kannattajat tuomitsivat sen esittämisen kokonaan. Onhan se nyt pyhäinhäväistys, kun lihantuotannon sydänmailla tällaista näytetään! Näyttelyssä on huomionarvoista sekin, että Seinäjoen Taidehalli sijaitsee alueella, jolla aikaisemmin toimi lihatalo. Pidän siis kaikin mahdollisin tavoin hyvänä asiana, että juuri Seinäjoen taidehallilla nähdään tämä näyttely.
En tiedä, ovatko soraäänet hiljenneet, kun etukäteen kriittiset ovat nähneet näyttelyn. Näyttelyn ei voi sanoa olevan syyttelevä tai osoitteleva. Se vain näyttää, ja jättää katsojan päättämään, mitä mieltä on. Tai ennemminkin se jättää katsojan kuvittelemaan loput. Pohtimaan, millaisessa maailmassa me elämme. Mihin sika siellä asettuu, ja mitä tämä kaikki tekee ihmiselle?
Siat – Pigs koostuu kolmesta teoksesta. Odotustila – Waiting room -ääniteoksessa on nauhoitettu suomalaisen lihasikalan ääniä yhden yön aikana. Seuraavana aamuna nauhoituksessa kuultavat siat teurastettiin, mutta siitä emme ääniä kuule. Ääni-installaatiossa on normaaleja sikalan ääniä röhkimisineen ja ilmastointeineen.
Videoteoksessa Nimetön (Elossa) – Untitled (Alive) on kuvattu lihasikalasta pelastetun Paavo-sian elämää eläinten turvakoti Saparomäessä. Paavo käpsehtii ulkotarhassa, kaivelee ja kuopsuttelee maata ja seuraa uteliaasti hoitajaansa. Paavon arki on kovasti toisenlaista kuin mitä on Odotustila-teoksen sikojen. Jälkimmäisiä emme näyttelyssä siis näe.
Kolmannessa, kaikkein vaikuttavimmassa teoksessa, valkokankaalle läväytetään mustavalkoisia valokuvia ja tekstinpätkiä, jotka avaavat pieniä reikiä siihen pimeyden verhoon, joka lihantuotantoa globaalisti peittää. On kuvia sikalassa käytettävistä instrumenteista ja sontaa vesistöön laskevista putkista. On tekstikatkelmia, jotka kertovat teurastamotyöntekijöiden oloista ja mielenterveydestä ja zoonooseista taudeista ja MRSA-bakteerista.
Teos on sirpaleinen, eikä siitä tahdo saada kokonaiskuvaa ainakaan ensimmäisellä katsomiskerralla. Teoksen nimikin Ei tietoja – No data sen kertoo: kokonaiskuvaa on mahdotonta muodostaa. Mihin kaikkeen moderni lihateollisuus vaikuttaa? Maailmassa, jossa teurastetaan joka vuosi yli 63 miljardia eläintä.
No data -teoksen äärellä katsoja voi halutessaan asettaa päähänsä kuulokkeet, joista soi apokalyptinen, industriaalinen äänimatto. Kuulokkeiden läpikin tihkuvat sikalan äänet viereisen salin ääniteoksesta – tämä lienee tarkoituksellista.
Näyttelyn teosluettelossa Gustafsson ja Haapoja tarjoavat kirjalistan, lisälukemistoa eläinteollisuuteen liittyen. Lisäisin listaan vielä Philip Lymberyn kirjan Dead Zone – Mihin villi luonto katosi? (Into, 2021). Siinä avataan kiinnostavalla tavalla sitä, millä tavoin tehomaatalous suistaa monia lajeja sukupuuton partaalle.
Suosittelen varaamaan Siat-näyttelyyn tutustumiseen riittävästi aikaa. Paavo-video kestää yli tunnin, No data 18 minuuttia ja sikojen viimeistä yötä saa kuunnella 12 minuutin ajan. Näyttelykokemus saa mielen pauhaamaan, uskoakseni myös lihansyöjien kohdalla. Varsinkin No data -teos luo virkistävän (jos tällaista sanaa voi käyttää) erilaisen näkökulman asiaan, josta useimmilla tuntuu olevan horjumaton mielipide.
Näyttelyn jälkeen voi astella talon alakertaan ja kysyä ravintolasta vegaaniannoksia.
Kirsi Haapamatti
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Paras tapa tulla onnelliseksi on auttaa muita – Tampereen Liikkuva Näyttämö pistää toimeksi
TEATTERI | Tampereen Teatterin ja TTT:n yhteinen Liikkuva Näyttämö vie teatteritaidetta sellaisten ihmisten luo, jotka eivät itse pääse kokemaan teatteria omatoimisesti.
Seela Sella, Terhi Panula ja Anitta Ahonen Teatteri La Stradan suojelijoiksi
TEATTERI | Teatteri La Strada täyttää 15 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kehitysvammaisten ihmisten teatteri on saanut kolme valovoimaista taiteilijaa suojelijoikseen.
Lasten iloista anarkismia ja villiä vauhtia lavalla – arviossa Komediateatterin Peppi Pitkätossu
TEATTERI | Hengästymättä Annika Junno kiipeilee Peppi Pitkätossuna ketterästi ympäri lavasteita, tanssii ja seisoo käsillään eli on liikkeessä koko ajan.
Entistä YK-johtajaa kuvaavassa Hammarskjöld-elokuvassa päähenkilöstä tulee vallankäyttäjille riesa
ELOKUVA | Dag Hammarskjöldin kuolema on yksi 1900-luvun mysteerejä, jota on uskottu salamurhaksi. Per Flyn ohjaama elokuva esittää arvoitukseen eräänlaisia vastauksia.