Olipa kerran Avicii, joka ei halunnut kuunnella varoituksia – arviossa uusi elämäkerta

”Päästyään tuhansien ihmisten massan eteen hän tunsi olevansa kuin pieni jumala.” Kuva: Wiki Commons

Tasan kaksi vuotta sitten, joulukuun alussa 2019 pidettiin Tukholmassa Aviciin eli Tim Berglingin muistokonsertti. Kuten niin monia keikkataltiointeja katsoessa, tässäkin tuntuu, että ihmiset ovat aivan liian lähellä toisiaan. Mutta musiikin voimaa, ihmisten yhdessä liikuttumista, hikoilua ja hyppimistä on lumoavaa seurata.

Tim Berglingin elämäkerran Tim – Aviciin elämäkerta (Johnny Kniga, 2021) on kirjoittanut tutkiva journalisti Måns Mosesson, joka on saanut nähdä satoja Timin henkilökohtaisia viestejä vanhemmilleen ja muille läheisilleen ja noin 40 000 sähköpostiviestiä kymmenen vuoden ajalta. Teos pyrkii kuvaamaan ja ymmärtämään tapahtumia ja sitä mielentilaa, jotka johtivat 28-vuotiaan Timin itsemurhaan 20. huhtikuuta vuonna 2018. Yksi tärkeä lähde on kuitenkin jäänyt avaamatta, sillä pyynnöistä huolimatta Aviciin manageri Arash Pornouri ei suostunut haastateltavaksi tähän kirjaan.

Kirjan tuotto ohjautuu Timin nimellä kulkevalle säätiölle, jonka hänen vanhempansa perustivat pian Timin kuoleman jälkeen. Säätiö tukee nuorten hyväksi tehtävää mielenterveystyötä. Kirjan esipuhe päättyy suomalaisiin auttavan puhelimen numeroihin.

Kirjalla on taatusti terapeuttista vaikutusta tosifaneille, ja se päätyy monilla hyllyyn muun Avicii-materiaalin vierelle viimeistään jouluna. Mutta jos kirjaan tarttuu ilman että on kokenut yhtään keikkaa, katsonut dokumentteja Tim Berglingistä tai edellä mainittua muistokonserttia, saako hän kiinni Aviciin erityislaadusta?

Itselleni nimittäin dokumentti Avicii: True Stories ja edellä mainittu live-muistokonsertti jo sinällään riittävät piirtämään tarinan ääriviivat, johon voi itse päätellä loput: miten paljon Aviciita rakastettiin, kuulla musiikista, miksi häntä rakastettiin, ja lopulta, miten mahdottomia häneltä vaadittiin.

Östermalmin etuoikeutettu kille

Tarina itseoppineesta, musikaalisesti lahjakkaasta Östermalmin killestä alkaa kaukaa, perheestä, kouluajoista. Tarina kehittyy traumojen kautta: ulkonäkö ei miellytä, akne rajoittaa elämää. Kun musiikki alkaa kiinnostaa, sen luomiseen uppoudutaan koko kropalla kuten aiemmin tietokonepeleihin.

Mosessonin tekstiin kasvaa hieman vanhasta nuorisokirjallisuudesta muistuttava asetelma, jossa kaikkitietävä kertoja kuvailee, mitä Tim ajattelee ja tuntee. ”Tim oli huolissaan siitä, että oli huolissaan. Häntä huoletti, koska hän ei ymmärtänyt, mistä tunne kumpusi. Hänhän vietti hyvää elämää, kaikin tavoin, oli onnekas, oikeastaan suorastaan pilalle hemmoteltu. Hän oli varttunut turvallisissa oloissa yhdellä Ruotsin vauraimmista asuinalueista eikä hän muistanut kokeneensa ainuttakaan isoa traumaa.”

Kirjoittajalla on ollut hallussaan niin paljon tausta-aineistoa, että houkutus tällaisen kaikki värit sisältävään kertomukseen on ollut suuri. Kirjallisesti hehkuvaksi proosaksi Timin tarina ei kuitenkaan nouse, vaikka myös Timin läheisten ystävien ja omaisten tunteita kuvaillaan samalla intensiteetillä.

Musiikin tekemisessä on sellaista taikaa, joka ei tekstiin kovin helposti siirry, eikä Mosesson ole alan sisältä kirjoittava musiikkikriitikko vaan tutkiva journalisti. Paljon helpompaa on jakaa tietoa kaikista niistä lääkkeistä ja huumeista, joita Tim joutui kipuihinsa ja ahdistukseensa käyttämään ja joihin hän jäi koukkuun, kuin keskittyä vaikkapa avaamaan tanssimusiikissa yleisen droppaus-termin olemukseen. Monesti huomaa, että Mosesson kuvailee suoraan Avicii-dokumentin kohtauksia, kuten Aloe Blaccin kanssa tehdyn Wake Me Up -biisin tekoprosessia.

Oli Aviciin onni, että suuret maailmantähdet kuten John Fogerty (!) eivät suostuneet hänen sessioihinsa, sillä hieman tuntemattomampien laulajien kanssa syntyikin yllättäviä keksintöjä ja esimerkiksi aiemmin mahdottomalta kuulostanut liitto countrymusiikin ja elektronisen tanssimusiikin välillä.

On selvää, että Timin tarina on erilaisten riippuvuuksien tarina. Tim, kuten kuka tahansa 18-vuotias, humaltui tarjotuista mahdollisuuksista, suosiosta ja kuuluisuudesta. Tosin nuoren ihmisen elimistö tai mieli ei ole luotu kestämään sellaista painetta, minkä maailmanmenestys ja rahakkaat keikat toivat tullessaan. Uransa alkuvaiheessa Aviciin saattoi nähdä yhden kuukauden aikana 23 paikassa eri puolilla Australiaa ja Aasiaa. Lopettaminen ei käynyt mielessä. ”Kun on kiertänyt ympäri maailman, sitä lähtee toiselle kierrokselle.”

Hän inhosi esiintymistä pienillä klubeilla, mutta päästyään tuhansien ihmisten massan eteen hän tunsi olevansa kuin pieni jumala, joka sai ihmisten tunteet ja vartalon liikkeelle. Hänellä oli rytmitajua ja esteettistä kykyä luoda keikoista huumaavia elämyksiä.

Helvetti nimeltä Avici, Jare Tiihonen ja Moby

Liiallinen alkoholinkäyttö ajoi Timin jo nuorena haimatulehdukseen, ja leikittely lääkärien varoituksilla jatkui vuosia. Vauhti oli niin kova, että nukkuminen unohtui – saattoihan valvomisen aikana syntyä taas kolme uutta hittibiisin aihiota. Opioidit veivät kivut, mutta aiheuttivat toisenlaisen riippuvuuden. Tyttöystävä lähti, koska hän tunsi olevansa enemmän Aviciin työntekijä kuin Timin rakastettu. Omaiset olivat huolissaan ja veivät katkolle, mutta keinot loppuivat kesken.

Termillä Avici tunnetaan buddhalaisten helvetti, joka oli varattu pahimmille syntisille, esimerkiksi äidintappajille tai valaistuneen munkin murhaajille. Nuo rikolliset joutuivat syntymään yhä uudestaan paikkaan, jossa heitä piinattiin kuumassa uunissa pitkiä aikoja.

Kiertue-elämä merkitsi paitsi taivaallisia yhteyden kokemuksia, myös toinen toistaan muistuttavia ja raskaasti mieltä rasittavia helvetin esikartanoita. Ja loppumaton kiertuepiina jatkui taiteilijalla, joka musiikissaan ymmärsi täydellisesti levollisten taukojen ja rauhallisten kohtien merkityksen ennen huikaisevaa energiapiikkiä!

Kun Avicii ilmoitti lopettavansa keikkailun vuonna 2016, hän kertoi haluavansa vain maata kotona sohvalla ja pelata tietokonepelejä ja syödä pizzaa. Elää hieman sellaista elämää, jota Helsingin Sanomien joulukuun Kuukausiliitteessä haastateltu, 40 vuotta täyttävä Jare Tiihonen näyttäisi elävän lopetettuaan rap-artisti Cheekin uran. Lehdessä esitellään joka muusikon (?) unelmavaihe, jolloin voi ottaa rauhallisesti ja nauttia oman kodin luomasta turvasta ja hajautetusta osakesalkusta. Myös Avicii pyrki Los Angelesin rakennusprojektin kautta kohti tätä mielenrauhaa ja levollista eloa. Vähitellen hän löysi maapallolta useitakin maanpäällisiä paratiiseja, joissa lepuutella hermojaan. Kirja ei vastaa kysymykseen, joka on kaikkien huulilla: vaikka näytti menevän paremmin, miksi silti tapahtui mitä tapahtui?

Tähtikultin pimeisiin puoliin pääsee kiinni myös katsomalla juuri Ylen Teemalta nähtyä vanhempaan EDM-sukupolveen kuuluvan Mobyn tarinaa elokuvassa Moby Doc. Moby tunnustaa, että kattoikkunallisessa New Yorkin lukaalissa Central Parkin laidalla hän tajusi, kuinka onnellinen olikaan ollut asuessaan hylätyssä, saastaisessa tehtaassa ennen ensimmäisiä dj-menestyksiään. Hän tunnustaa humaltuneensa kuuluisuuksien seurasta, hitto, hänhän kaveerasi ja keikkaili David Bowien kanssa! Moby oli Barcelonassa MTV Awardsien jakotilaisuuden aattona sekä luksushotellin huipulla että uransa huipulla. Kuitenkin hän oli syvän depressiivinen: hän olisi tuolloin heittäytynyt alas ikkunasta, jos hotellin ikkuna olisi avautunut tarpeeksi.

Moby löysi taistelukseen eläinten oikeudet, ja Aviciilla oli myös pyrkimystä maailman parantamiseen. Hänhän lahjoitti miljoonia esimerkiksi Afrikan nälkää näkeville.

Maailmantähtien #metoo

Viimeiset sata sivua kirjasta on hämmentävää luettavaa. Yksityiskohdat lisääntyvät ja viimeiset päivät ovat täynnä tapahtumaa ja myös läheisten kokemia tunteita.

Keikkailun lopetettuaan Tim oli etsinyt rauhaa tosissaan. Hän löysi buddhalaisuuden ja meditaation, kokeili perulaista ayahuyascaa, lehtisammakon eritteitä, lymfahoitoja, kombuchaa, mutta myös hashista ja psilosiinisieniä. Hän viihtyi lootusasennossa tiibetiläisiä äänikulhoja kuunnellen.

Onni piili aina jossain toisaalla: Dubai, Bali, Oman. Uusi Tim löysi myös transsendenttisen meditaation, joka vei hänet yhä syvemmälle johonkin – uusiin kosmisen tietoisuuden tiloihin. Musiikin tekokin alkoi uudelleen kiinnostaa, afrikkalaisia ja japanilaisia perinnesoittimia alkoi ilmestyä nurkkiin. Studiota rakennettiin eteläkenialaiseen kansallispuiston hotelliin. Omanissa kuunneltiin trubaduurin luentoa tähtikuvioista ja maailmankaikkeudesta.

Mietiskelyn jälkeen Tim kertoi terapeutilleen: on kuin mieli olisi palautettu tehdasasetuksiin. Hän halusi tavallisen elämän, tyttöystävän ja perheen, mutta myös valaistua ja auttaa maailmaa. Los Angelesin koti alkoi tuntua turhalta, nyt hän etsi kotia Tukholmasta.

Sitten äkillinen käänne, lievä itsensä vahingoittaminen, jonka jälkeen kaikki olikin liian myöhäistä. Tim liukui pois todellisuudesta ja päästi irti. Kuka olisi varoittanut Timiä mietiskelyn vaaroista? Johtiko mietiskely itsemurhaan? Olisiko Tim kuunnellut, jos joku olisi mennyt väliin tässä universaalin totuuden kalastelussa?

Aviciin kuolema käynnisti eräänlaisen musiikin maailmantähtien #metoo-liikkeen. Monet kysytyt muusikot lopettivat maanisen keikkailun tai ainakin avautuivat todellisesta olotilastaan Timin kuoleman jälkeen. Myös Moby-dokumentissa välähtävät Aviciin kasvot.

Keskustelu lääkkeiden väärinkäytöstä kiihtyi. Miksi muusikot olivat naureskellen mitätöineet riippuvuutensa? Nyt he alkoivat hakea apua ja irtautua opioidien käytöstä.

Avicii halusi muuttaa maailmaa, ja kenties hänen esimerkkinsä jälkeen musiikkimaailma on hieman armollisempi lahjakkaille idoleilleen. Toinen tehokas pysäyttäjä oli tietenkin koronapandemian aiheuttama globaali keikkatauko. Tietoisuus ihmisen stressitilojen ja kipujen hoidosta on lisääntynyt, mutta tämä ei tuo lahjakasta muusikkoa takaisin. Jäljelle jää surullinen tarina pojasta, joka sukelsi aivan liian nuorena aivan liian syviin vesiin.

Tiina Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua