Anna Kontulan tarkasti ja huolella rakennettu olkiukko viiltää – Pikkuporvarit on mainio pieni teos

Kuvat: Into Kustannus

Pikkuporvarit (Into, 2021) on kerrassaan hieno teos. Se pureutuu kiehtovalla tavalla ilmiöön, mielenmaisemaan nimeltä pikkuporvarillisuus, joka on Anna Kontulan teesin mukaan niin vallitseva, että siinä on jotain hyvin tunnistettavaa meille kaikille. Samaan aikaan kovin moni ei halua tätä myöntää tai tiedostaa tällaisen mielenmaiseman olemassaoloa – ei ainakaan tunnistaa siitä itseään.

Kontula on toki poliitikko, eikä mikä tahansa poliitikko vaan rämäpäisen suorasanaisesti kommunistiksi tunnustautunut poliitikko. Hän on kuitenkin myös sosiologi. Tämä yhdistelmä omapäistä ja melkoisen sosiaalilibertaarilta vaikuttavaa uutta vasemmistolaisuutta ja terävää yhteiskuntatieteellistä ajattelua tekee sen, että hänen teoksensa – itse hän luonnehtii sitä pamfletiksi – on upean perinteikkäällä, akateemisella tavalla pirullinen, mutta samaan aikaan tiukasti ajassa kiinni. Yhteiskuntatieteilijöiltä poliittisesta suuntauksesta riippumatta lukisi mielellään enemmänkin tällaista liiallisista tieteellisistä manöövereistä vapaata ajattelua.

Kontula kuvailee pikkuporvarillisuutta elämänasenteeksi, jossa järjestys ja asioiden oikealla paikalla oleminen on kanssaihmistä tärkeämpi asia ja hallinta on kaikki kaikessa, ”ylivakuuttamista ei tunneta eikä omaa ruumistaan ja käyttäytymistään voi koskaan koulia liian paljon”.

Eikä tässä hänen mukaansa olisi muuten mitään vikaa, kukin tavallaan, mutta pikkuporvari ulottaa moraalikäsityksensä ja maailmankuvansa koskemaan kaikkia muitakin. Silloin kaikki menee juuri sillä tavalla päin helvettiä kuin maailmassa nyt näyttää menevän.

Kuka ei ole pikkuporvari?

Kuka sitten ei ole pikkuporvari Kontulan kuvauksen mukaan? Pikkuporvariuden ulkopuolelle jäävät kaikenlaiset radikaalit, aktivistit, taiteilijat, terroristit ja vallankumoukselliset. Naama vääntyy väkisinkin hymyyn kun tajuaa, että yhtenä ilmiselvänä antiteesinä Kontulan pikkuporvarille näyttäytyy Dagny Taggart, päähenkilö Ayn Randin fantasiaromaanista Kun maailma järkkyi (1957, suom. Minerva 2017).

Pikkuporvari on tolkun ihminen siinä merkityksessä, jonka se termiä kohtaan kohdistetussa kritiikissä nopeasti sai. Kontula nostaa esiin ne aiemminkin esitetyt ajatukset, että tällainen pikkuporvarillinen yhteiskunta hyväksyy lopulta mieluummin fasismin kuin vapauden, koska vapaus epävarmuuksineen pelottaa.

Jos Kontula olisi kirjoittanut kirjansa englanniksi ja libertaari taloustieteilijä Russ Roberts Stanfordin yliopiston yhteydessä toimivasta konservatiivisesta ajatushautomosta Hoover-instituutista olisi lukenut sen, hän olisi varmaan kutsunut kirjailijan Econtalk-podcastiinsa. Se olisi erittäin kiinnostava keskustelu.

Luultavasti joku loukkaantuu

Jos tästä kirjasta jotain keskustelua nousee, niin luultavasti joku loukkaantuu, koska kokee Kontulan kirjoittavan juuri hänestä. Itsekin tietenkin tunnistan itsessäni jotain siitä, mitä Kontula kuvaa pikkuporvarillisuudeksi. Ja onhan tässä sentään kommunisti kirjoittamassa porvarista. Mitä muuta kuin vihapuhetta sellainen voisi olla? Onneksi paljonkin muuta, eikä vihaa ole kirjassa nimeksikään.

Kontula ei kirjoita kenestäkään yksittäisestä ihmisestä. Hän ei myöskään kirjoita esimerkiksi kokoomuslaisista tai muista puolueista. Hän ei kirjoita edes kenenkään ideologiasta. Hän kirjoittaa siitä elämäntavasta ja niistä lausumattomista normeista ja ihanteista, jotka läntisessä maailmassa ovat vähän tahtomattammekin ja puolihuomaamatta valloillaan ja joita muuhunkin maailmaan kovasti, mutta vaihtelevalla menestyksellä yritetään tuupata.

Kontulan kuvaama pikkuporvari on tietenkin olkiukko, mutta kohtalaisen tarkasti ja huolellisesti rakennettu sellainen. Tällaista hyvin sivistynyttä ja valistunutta vittuilua lukee mielellään. Analyysi viiltää. Ja Kontula tosiaan kirjoittaa erittäin hyvin.

Pasi Huttunen
paspah [at] gmail.com
Twitter: @paspah

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua