Iisa lauluissa – ”Keho on kokemuksia mahdollistava portti, jonka olemus on haavoittuvuudessa”

22.07.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Iisa vuonna 2015. Kuva: Helen Korpak

MUSIIKKI | Kirjoittaja havahtui Iisan lauluihin vuonna 2021. Ulkopuolisuuden tunne laulajan tuotantoon mahdollisti artistin maailmaan tutustumisen puhtaalta pöydältä.

”Tämä ei ole henkilökuva Iisa Pajulasta — annan laulujen kertoa Iisasta itsestään.”

Sudit maalailevat pastissimaisia kuvaelmia, vaikka laulajalla on kyky kuvata tilanteita myös valokuvamaisella tarkkuudella. Vaikuttavimmillaan Iisa on kertoessaan sisäisistä maailmoista ja näiden heijastumista ympäröivään todellisuuteen. Ulkoinen maailma siintää tavoiteltavana ja kaiken ponnistelun arvoisena horisonttina. Näihin kokemuksiin kuulija kutsutaan mukaan.

Muistelmanomainen ote tuntuu nostalgiselta. Laulaja osoittaa menneisyyden painolastin vaikutuksen, vaikka kykenee myös sivuuttamaan tämän aiheuttamia kipukohtia. Hänen sanansa taipuvat toisinaan kaihoisaan olan yli vilkuiluun. Menneisyyden vankilasta vapautuakseen laulaja pyrkii hyvittelemään aiempia virheitä itselleen, joskus myös muille. Iisa taipuu itsetietoisuudesta itsereflektioon ja näiden kautta tunnistamaan sisäisten maailmojen vaillinaisuuksia.

* *

Mielitietyn ja itsen suhteen olomuodot jalostuvat käsitykseen ykseydestä yhdessä toisen kanssa. Tällöin ympäröivä maailma jää selittämättömäksi osaksi kahden ihmisen taustalle. Näissä rajanvedoissa keho on kokemuksia mahdollistava portti, jonka olemus on haavoittuvuudessa. Vaikka muistettu todellisuus on luonteeltaan häilyväinen, merkityksellisenä näyttäytyy elettyjen hetkien tähdellisyys.

Inhimillisyys vaikuttaa olevan hajoavaista suhteessa aineelliseen. Edemmäksi ajatusta vie itsen häilyvyyden hyväksyminen ja ikään kuin toive minuuden katoamisesta. Tunteiden ruumiillistumista on mahdollista pyrkiä kontrolloimaan, mutta lopulta luonto voittaa. Näissä teemoissa Iisa on löytänyt lohdun, mielenrauhan siintäessä vielä horisontissa. Iisan laulujen myötä on mahdollista tunnistaa elämän ainainen väliaikaisuus. Ihmisyyden ja inhimillisyyden taisteluista punotut tarinat lepyttävät mieltä lohdullisin tavoin.

Janne Melanen

Kuuntele Iisan lauluista koottu YouTube-soittolista. Iisa Helsingin Ääniwallin terassilla 24.7.2021. Keikkakalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.