Marginaalinen pop-musiikki tänään osa 6: Kosminen matka vakavaan musiikkiin – E-Musikgruppe Lux Ohr, eskapismia ja introspektiota

23.04.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Jaakko Penttinen

MUSIIKKI | E-Musikgruppe Lux Ohr operoi usean musiikin lajityypin leikkauspisteessä näkemyksellä. Mutta kuka lausui heille kohteliaisuuden ”teillä on ihan hyvä bändi”?

Eros Gomorralainen, teksti

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Lue kaikki artikkelisarjan jutut täältä.

Turkulainen E-Musikgruppe Lux Ohr julkaisi yhden viime vuoden erinomaisista levyistä. Non Plus Ultra (Svart, 2020) saattaa hyvinkin olla ryhmän paras.

Sain kunnian etätavata kvartetista trioksi kutistuneen ryhmän, eli Pertti Grönholmin (syntetisaattorit, sekvensserit, samplerit ja perkussiot), Kimi Kärjen (kitara) ja Ismo Virran (memotron ja kitara).

E-Musikgruppe Lux Ohr kuvailee perinnetietoista taidettaan mielellään kosmiseksi musiikiksi, mutta sulauttaa syntetisaattorien ja sekvensserien sävyttämään ilmaisuunsa vaikutteita melko moneltakin suunnalta, kuten krautista, ambientista, progressiivisesta ja psykedeelisestä rokista sekä elokuvamusiikista.

Yhtye ei peittele musiikkinsa juuria. Kortit lepäävät pöydällä jo ryhmän nimessä, jossa viitataan ainakin saksalaiseen krautrockiin ja kokeelliseen elektroniseen musiikkiin; NEU!-yhtyeesen (jonka kappale E-Musik puolestaan viittaa saksankieliseen käsitteeseen ernste Musik, vakava musiikki) ja Ohr-levy-yhtiöön. Brian Enon Lux-albumiin turkulaiset kuitenkaan eivät viittaa, sillä se julkaistiin vasta vuonna 2012, jolloin E-Musikgruppe Lux Ohr oli toiminut jo neljä ajastaikaa.

Sanapari Lux Ohr sen sijaan saattaa tuoda mieleen ammoisesta Egyptistä kiinnostuneita saksalaisyhtyeitä, kuten Popol Vuh ja Between.

Marginaalin marginaalissa

E-Musikgruppe Lux Ohrin saksaksi nimetyissä kappaleissa esikuviin viitataan myös musiikillisesti. Kovinkaan tietoisesti yhtyeen jäsenet eivät kuitenkaan tunnusta inspiraatiota mistään nimenomaisista lähteistä ammentavansa. Kaikki vaikutteet ilmenevät ryhmän tyylitajussa, johon kuuluu myös se, että jokainen tietää, millaisia musiikillisia elementtejä sopii yhdistellä keskenään.

– Ei me tehdä paljonkaan sellaisia saundikokeiluja, jotka selvästi menee ulos tietystä musiikillisesta kehyksestä, mut se kehys on laaja itsessään, Kärki valottaa.

– Tietyt asiat aika orgaanisesti valikoituu sinne melodiikkaan ja saundiratkaisuihin ja tapaan, jolla me vuorovaikutamme. Sikäli se myös perustuu tietyille vaikutteille, joista me olemme yhtä mieltä.

Grönholm jatkaa:

– Ei sen viitekehyksen sisällä tarvi miettiä, et kuulostaaks tää nyt liikaa Schulzelta [Klaus] tai Jarrelta [Jean-Michel] tai Pink Floydilta tai ties miltä. Onhan me soitettu Beatles-coverkin, ja se on yks meidän suosituimmista keikkabiiseistä, Tomorrow Never Knows, ja se kyllä kuulostaa ihan meiltä.

E-Musikgruppe Lux Ohrissa siis myönnetään avoimesti, että inspiraatiota ammennetaan 1970-luvulta ja erityisesti saksalaisilta tekijöiltä. Grönholm säveltää nykyään suurimman osan yhtyeen kappaleista. Hän on siis oikea ihminen puhumaan ryhmän inspiraation lähteistä.

– Totta kai se on ihan selvä kuulijoillekin, et missä liikutaan. Tavallaan ehkä ainoa tietoinen juttu on se, että pyritään välttämään ilmeisiä pastisseja ja lainoja.

Tähän on kuitenkin harvoja ja valittuja poikkeuksia.

– Toisaalta me olemme joskus käyttäneet niitä ihan tarkoituksella. Jossain Tilburgissa Roadburn-festareilla jengi kuulee sen: ”nyt se sekkari alkaa nousta”. Jengi puhkee nauramaan ja taputtamaan, et jee tää on nyt just sitä, mitä he olettivatkin olevan. Mut se on vaan jossain tietys roolis tietys kohtaa.

Tällaisissa tapauksissa pelataan nostalgialla tai tunnistamisen ilolla, ja toimiihan se levyltä kuunneltunakin. Yhtye tiedostaa, ettei näitä pidä kuitenkaan hyödyntää liikaa. Joissakin levyarvosteluissa on kirjoitettu, että E-Musikgruppe Lux Ohrin musiikki on hienosti tehtyä, mutta siinä ei ole mitään uutta. Tämä pistää Grönholmin mietittimään, miten siitä saataisiin vielä enemmän oman näköistä.

– Kaikkihan mitä me ollaan tehty, on meidän oman näköstä. Toisaalta me olemme saaneet kommentteja, että täs on niin monia eri puolia siitä laajasta kentästä mukana, ja niitä on miksattu sellaisella tavalla, että niistä ei pysty erottamaan mikä on mistäkin kotoisin. Se rupee kuulostamaan siltä omalta jutulta.

LuxOhr02

Pertti Grönholm säveltää suurimman osan yhtyeen kappaleista. Kuva: Tero Liedes

Yhteenkään tyystin itsensä kaltaiseen ryhmään E-Musikgruppe Lux Ohr ei olekaan törmännyt. Keski-Euroopasta ja Britanniasta löytyy pieteetillä 1970-luvun Tangerine Dreamistä ja Klaus Schulzesta pastissia tekeviä ja toisaalta krautrockpuolta, mutta nämä kaksi eivät sekoitu.

– Me olemme marginaalin marginaalissa, Grönholm arvioi.

– Me olemme sit ehkä jopa hiukan omassa genressä, täällä ei oo kilpailua niin pahasti, Virta oivaltaa.

Voidaan kuitenkin myös ajatella, että E-Musikgruppe Lux Ohr on yhtä aikaa useammassakin eri marginaalissa; kaikissa niissä, joista se sulauttaa elementtejä omaan ilmaisuunsa.

Grönholm tulee paljastaneeksi yhtyeen tulevia tekemisiä:

– Me ei edes haeta mitään tiettyy omaa tyyliä. Meil on tälläkin hetkel kaks levyprojektia tekeillä. Selkeesti toinen kallistuu sinne 1970-luvun alun elektroakustiseen, mis on muitakin soittimia mukana, ambientimpaan ja psykedeelisempäänkin suuntaan. Toisaalta mulla on taas sellaisia biisejä, jotka ovat täysin elektronisia, ja joissa konevetoinen rytmi tuo sinne 1980-luvun Tangerine Dreamiin ja sen aikalaisten musiikkiin.

Samalle levylle näitä molempia puolia ei kannata yrittää yhdistää.

– Siel on kans juttuja, mitä meillä on ollut joskus keikoilla, sit sellaisia mitä ei olla vielä ehditty viedä raakiletta pidemmälle. Matskuu on paljon. Levyjä nyt varmaan tässä tulee jollain tahdilla.

Matosta ja kudelmasta

E-Musikgruppe Lux Ohr on tehnyt myös kahtena vuonna tilausteoksen turkulaiselle tiedettä ja taidetta yhdistävälle Aboagora-festivaalille. Tapahtumassa on vuosittain vaihtuva teema, johon yhtyeen sävellyskin aina liittyy. Ryhmältä on tulossa festivaalille teos myös tänä vuonna – ja vielä kahtena seuraavana. Lopulta viiden vuoden Aboagora-sävellyksistä julkaistaan kokoelmalevy.

– Se on mun mielestä hieno projekti, Kärki iloitsee.

– Voidaan tehdä jotain, jossa on valtavan pitkä aikajänne. Me ei etukäteen tiedetä, minne se kokonaisuus menee. Me emme suunnitelleet etukäteen sitä melodista kaarta. Tää teema mahdollisti meille tietynlaisen kehyksen, johon me voidaan ottaa mielenkiintosia vieraita mukaan vuosittain ja lähtee tavallaan aina vuosi kerrallaan puhtaalta pöydältä. Se on mielenkiintonen tapa työstää viiden biisin kokonaisuus.

Jos tulevaisuudelta voidaan odottaa useammankinlaista E-Musikgruppe Lux Ohria, kokee yhtye yllättäneensäkin kuulijoitaan. Ryhmän nyttemmin jättäneen Jaakko Penttisen suurelta osin ideoima Spiralo-levy on esimerkki sellaisesta.

Grönholm luonnehtii:

– Se oli semmoinen studiolevy, jota ei varmaan kukaan odottanut sen ekan levyn jälkeen. Se oli huomattavasti psykedeelisempi ja epämääräsempi. Siinä ei oo sillä lailla biisejä ollenkaan, siinä on kaks puoliskoo, joissa on tiettyjä osia.

– Se oli hyvin toisenlainen levy. Varmaan osa meidän kuulijoista ois halunnut, et oltais jatkettu sen ekan levyn tyylillä, missä on rytmikkäämpiä biisejä. Siihen tavallaan osittain palattiin tässä uudella levyllä, mutta toisaalta taas siinä välissäkin on tapahtunut niin paljon, että sekin kuuluu.

Viimeisimpien levyjen välillä vierähti kuusi vuotta, minä aikana kappaleetkin ehtivät kehittyä pitkälle. Uudesta julkaisusta tulikin lopulta tupla-lp. Penttisen ero ryhmästä osui levyn viimeistelyn keskelle, mikä osaltaan hidasti tapahtumia. Myös tuotanto-ongelmat levyprässäämön kanssa viivyttivät julkaisua ainakin puolella vuodella. Grönholmin mukaan julkaisutaukoon vaikutti kunnianhimo ja viimeistelyn taso, mikä toki lopputuloksessa kuuluukin.

– Siinä oli ennestään tuttuja biisejä. Me haluttiin niistä erilaisia kuin mitä keikkaversiot ovat olleet, ja se oli sitten vähän hidasta.

Kärki avaa:

– Kun se pohja on tehty hirveen orgaanisesti, niin sit se hieronta ei niinkään liity siihen, että me vedettäis neofuusio-jazz-mielessä jotain kuvioita kohdalleen. Enemmänkin että me saadaan tietyt saundit ja niiden yhdistelmät mahdollisimman hyvän kuuloisiks meille itsellemme. Siinä mielessä vain lisää mielihyvää, että se aika mikä on käytetty ehkä kuuluu semmoisena, että se on täyteläisempää ja toimivampaa, ne soitannolliset ja tuotannolliset ratkasut.

Virta kiteyttää vielä:

– Tuottamiseen on mennyt aikaa. Se on pitkälti Pertin juttu, hänellä on ollut kaikkein eniten työtä.

– Se on eniten mietitty kokonaisuus meidän levyistä, vaikka totta kai Spiralo oli aika selkee, pallottelee Grönholm.

Kärjenkin mielestä E-Musikgruppe Lux Ohr uusin levy Non Plus Ultra on ryhmän kunnianhimoisin.

Spiralo-aika oli ennen kaikkea sellaista saundimaailman manifestaatioo, selkeesti kokeilevampaa kamaa, kun taas tässä uudella lähdettiin aika kunnianhimoisesti orkestroimaan, sovittamaan ja olemaan pikkutarkempia yksityiskohdista. Enää ei mun mielestä puhuta samalla tavalla matosta, vaan siitä että minkälaisia kerroksia ja kudelmia siellä on.

Ihan hyvä bändi

Kolmen pitkän studiolevynsä lisäksi E-Musikgruppe Lux Ohr on julkaissut yhtä monta keikkataltiointia. Ryhmä äänittää esiintymisiään ahkerasti.

– Siellä voi aina syntyy jotain hyviä ideoita, ja kuulee ainakin, miltä kuulostaa joku uus juttu livenä, Virta perustelee.

– Katotaan mihin se biisi lähtee kehittymään senkin takia, et mikä se muoto sit on levyllä loppujen lopuksi, et mitä juttuja otetaan mukaan ja mitä ei, tarkentaa Grönholm.

E-Musikgruppe Lux Ohr keikkailee normaalitilanteessakin melko vähän. Päivätyöt, perheet ja muu vaativat aikansa. Yhtye kuitenkin nauttii keikkailusta.

Aiemmin esiintymisiä arastellut Virta riemuitsee:

– Keikkailu on älyttömän kivaa. Siellä päästään kokeilemaan biisejä ja kehittämään niitä eteenpäin. Se toimii semmoisena esiasteena levyttämiselle aika tehokkaasti.

– Mä soitan mielelläni ihmisille, jotka haluaa kuulla meitä. Hienoin kohteliaisuus, mitä mä tiedän, on että joku oikeesti haluaa kuulla meitä.

Kärkikin tietää kohteliaisuuksista. Yhtye esiintyi kerran Esa Kotilaisen kanssa Sibelius-museossa. Keikka oli ohi. Roudattiin.

– Se lastas niitä syntetisaattorivuoriaan autoon, kääntyi meihin päin ja sanoi: ”Teillä on ihan hyvä bändi.” Se oli mun mielest suurin kehu, mitä voi saada, tuommoiselta konkarilta.

– Meil on ihan hyvä bändi, sehän riittää, myötäilee Virta.

LuxOhr03

E-musikgruppe Lux Ohr on ihan hyvä bändi, joka tykkää keikkailla. Tässä esiinnytään Sibelius-museossa vuonna 2018. Kuva: Pertti Grönholm

Ei maidon miettimistä

Osa ryhmän kappaleista suorastaan syntyy keikalla. On ehkä viidentoista minuutin pulputtava sekvenssi, jonka päälle improvisoidaan tyylilajin hengen mukaisesti. Virheen mahdollisuus leijailee soitannon yläpuolella. Kärki pitää keikkojen soittamisesta erityisesti juuri siksi, että niissä on riskejä ja ennustamattomuuttakin.

– Pieni adrenaliini tarvitaan, et se ei oo ihan maitolitran hinnan miettimistä, vaan että jokaisella on pieni terä läsnä. Ehkä se nyt pysyy aika helposti, kun meillä tosiaan ei oo liikaa näitä vetoja. Tietynlainen rutinoituminen ei mun mielest myöskään kuulu tän tyyppiseen musiikkiin ollenkaan.

– Se ilo on ehkä ollut siinä tietyssä arvaamattomuudessa ja improvisaation mahdollisuudessa, mitä voi näiden sekvenssipohjien päälle häröillä, se on ollut todella hauskaa, analysoi Kärki.

Yhtye on soittanut yhdessä jo kauan. Sen ansiosta sekvensserin pulputuksen päälle osataan piirtää improvisoiden sellaisia kaaria, että kokonaisuus kuulostaa valmiilta. Keikkojen etuna on luonnollisestikin sekin, että siellä pääsee vuorovaikutukseen paitsi instrumenttinsa ja toisten muusikoiden, myös yleisön kanssa. Grönholm luettelee yleisön laajasta jakaumasta löytyvän muiden muassa metalli- ja progefaneja, konemusiikin ja ambientin ystäviä sekä ”jotain vielä härömpää psykedeliajengiä”.

– Psykedeliafestareil nyt on monenlaista ollut. Se on sikäli kiva, et ei ikinä tuu varmaan olemaan mitään tyypillistä kuuntelijaa meidän musalla.

– Eikä tyypillistä keikkapaikkaa, Kärki säestää.

Vaikka keikkoja ei ole liiaksi asti, on niitä totisesti sitäkin moninaisemmissa paikoissa.

– Psykedeliafestareista leffasäestyksiin, taidegallerioista yksityisiin synttäribileisiin ja rokkiklubeilta ambient-tapahtumiin, luettelee Grönholm.

Kärki tekee tärkeän lisäyksen:

– Sibelius-museosta on tullut meille aika tärkee keikkapaikka. Välillä vitsaillaan, että se on meidän olohuone.

Yhtye arvioi soittaneensa Sibelius-museossa ehkä kymmenenkunta keikkaa.

– Se on hieno tila, ja se sopii jotenkin tän bändin konseptiin niin monella tasolla. On hienoa, et me ollaan voitu siellä tavallaan aina tuoda uus versio itsestämme sinne paikalle.

Turku-spektaakkeli

Samalla kun yhtye on koronarajoitusten runtelemassa maailmassa joutunut siirtämään keikkansa ja valmistellut tulevia tekemisiään, ovat jäsenet ehtineet keskittyä myös omiin projekteihinsa.

Grönholm puuhailee soolokuvioidensa parissa. Virralla on goottiprojekti, jolle hän on tehnyt neljänkymmenen minuutin demon, ja soittanut siihen kaikki instrumentit sekä laulanut itse. Lisäksi italialainen levy-yhtiö on julkaissut vastikään hänen progressiivista folkmusiikkia soittavan Kosmos-bändinsä viimeisimmän albumin.

Kärki on säveltänyt kolmatta soololevyään ja viidettä albumia Svart Recordsille siirtyneelle ja doom metaliksi luokiteltavalle Lord Vicar -yhteyeelleen.

Jonkinlainen yllätyskin häneltä irtoaa:

– Pikku hiljaa mietin semmoista vanhaa studioprojektia kuin Orne, että se kolmas levy pitäis vielä tehdä, ja tavallaan kuopata se sitten sen kautta kunniakkaasti. Mulla on ehkä noin puolet materiaalista valmiina.

Paljon on ennätetty, mutta ahkeria on oltu aiemminkin. Kärjen ehkä tunnetuin yhtye on jo viitisentoista vuotta sitten haudan syleilyyn saateltu Reverend Bizarre. Jo mainittujen lisäksi hän on soittanut muiden muassa Uhrijuhlassa.

Grönholmilla on taustaa pitkältä ajalta monenlaisista elektronisen musiikin kuvioista. Hän on tehnyt ambientia, teknoa ja elektroa 1980-luvulta lähtien. Takana on soolona ja yhdessä muiden muassa Lux Ohr -toveri Virran (nimellä Dystopia) sekä Mika Vainion (nimellä Corporate 09) kanssa tehtyjä julkaisuja.

E-Musikgruppe Lux Ohrin jäsenten musiikkiharrastus on alkanut tietysti kuuntelemisesta. Varhaisimmissa muistoissa vilahtelevat ainakin Alvin Stardust, Abba, Boney M, Katri Helena, Finnhits ja Vivaldi, hieman myöhemmissä esimerkiksi Hurriganes, Sweet, King Crimson, Queen, Led Zeppelin, Black Sabbath, Blondie, Talking Heads, The Clash, Kraftwerk, Tangerine Dream, Yes, David Bowie ja erityisesti jokaisella Pink Floyd.

Kärjen kaverilla oli viimeksi mainitun yhtyeen Dark Side of the Moon -albumi.

– Mä katoin sitä levynkantta, ja siellä luki joku VCS 3. Mä ihmettelin, et mikä piru toi on. Se on mun ensimmäinen syntetisaattorimuisto.

Juttutuokiomme saa merkin luottamuksen saavuttamisesta, kun hieman nololta vaikuttava Kärki herkeää tunnustukseen:

– Tää on tavallaan tumma salaisuus. Mun ensimmäinen synakiinnostus levis oikeestaan siitä, että mä näin Jean-Michel Jarren taltioinnin, missä – oliks se Pariisin keskusta – oli valjastettu kokonaan siihen audiovisuaaliseen ilotulitukseen. Se kiehtoi mua ideatasolla hyvin paljon. Jos joskus voitais tehdä vaikka semmonen Turku-spektaakkeli, että me puetaan koko kaupunki jonkinlaiseen audiovisuaaliseen mattoon, niin sitten oltais saavutettu joku kulminaatiopiste.

Palatkaamme Turun somistamisesta takaisin ihmisen tasolle. Grönholmin kiinnostus elektronista musiikkia kohtaan ei syttynyt Jarresta vaan David Bowien Heroes-levyn b-puolen kuulemisen myötä. Vaikutuksen teki myös perheeseen Venäjältä hankittu satavuotias piano, joka ei pysynyt ensinkään vireessä.

– Tosi paljon kiehtoi se ääni. Kun painoi sen sustain-polkimen pohjaan ja odotti, miten se kaiku pikku hiljaa häipyy sieltä. Siihen mä olin viehättynyt, enemmän siihen saundiin ja eri sävelten kombinaatioihin kuin mihinkään melodiasoittamiseen.

Ensimmäisen analogisen syntetisaattorinsa nuori muusikonalku hankki vuonna 1981 tädiltään lainaamillaan rahoilla.

– Makselin sit varmaan puoltoista vuotta takasin päin sitä rahaa, mut siitä se alkoi. Sit hankin pari efektiboksii, ja sit loppuvuodest 1982 Casion sähköurut, ja niillä mä soittelin aika pitkään.

Virta muistaa siskoltaan hänen käyttöönsä jääneen kitaran, jota tapaili yhdellä kielellä. Kärki aloitti kitaransoiton 15-vuotiaana. Molemmat nuoret kepittäjät saivat tukun opettavaisia kokemuksia ensimmäisten niin sanottujen kellaribändiensä kanssa horjuvia askeleita ottaessaan. Grönholm touhusi omia juttujaan yksin makuuhuonestudiossaan, kunnes sai aisaparikseen ensin Jussi Liukkosen ja sitten Mika Vainion. Kaikkia kolmea E-Musikgruppe Lux Ohrin jäsentä ajoi varhaisissa projekteissaan eteenpäin vahva into tekemistään kohtaan.

Akateemiset alkutahdit

Vuonna 2008 oli E-Musikgruppe Lux Ohrin jäsenten musiikillisissa tekemisissä otollinen hetki. Yhtye nimittäin perustettiin silloin. Kärki ja Grönholm päättivät ensin mainitun ajatuksesta järjestää Turun yliopiston International Institute for Popular Culture -tutkimuskeskuksella Krautrockabend-tapahtuman. Suunnitelmana oli, että luennoidaan progressiivisesta ja krautrockista ja näiden kulttuurivaikutteiden etenemisestä. Samalla olisi tilaisuus soittaa keikka krautia. Sitä varten sitten koottiin yhtye.

– 4. huhtikuuta muistaakseni, poimii Grönholm perustamispäivän aivojensa apteekin hyllyltä.

– Joo, siitä se lähti liikkeelle. Kukin meistä toi yhden biisin raakileen.

Mitään suunnitelmallisuutta ei ollut, mutta touhua jatkettiin, koska se oli kivaa ja ideoita uusiin kappaleisiin syntyi paljon.

LuxOhr05

E-musikgruppe Lux Ohrin perustaminen oli kitaristi Kimi Kärjen ajatus. Kuva: Tero Liedes

Instant Klaus Schulze

Jaakko Penttinen oli E-Musikgruppe Lux Ohrin toinen pääsäveltäjä ja etenkin alkuvaiheessa erittäin tuottelias. Mieheltä tuli eniten kappaleiden aihioita ja ehdotuksia, ja niitä on yhtyeellä vieläkin hyödyntämättä läjäpäin.

– Hän teki tutkimusmatkaa koko ajan siihen saundiin ja laitteisiin ja pyrki lähestymään sitä tekemisen tapaa, mitä silloin vaikka Tangerine Dream tai Klaus Schulze teki, Grönholm kertoo.

– Hänellä oli näitä steppisekkareita useampiakin. Sitten hän hankki Farfisan Syntorchestra-soittimen, joka oli semmonen instant Klaus Schulze heti, kun se alkoi soimaan.

Grönholmin oma sävellysprosessi lähtee usein jousikoneella tai bassosyntetisaattorilla. Jotkut kappaleet alkavat improvisaatiosta. Toisiin säveltäjä on tuonut peruselementin, kuten rytmikone- tai sekvensseripohjan, jonka päälle sitten ryhdytään tekemään. Muiden soittaessa omia osuuksiaan tulee usein tarve muuttaa pohjia.

– Jenseits [Jenseits der Mauer des Schlafes, split-ep Hisko Detrian kanssa] ja sit noi Spiralot, ovat tosi improvisaatiopohjalta lähteneet.

Jenseits der Mauer des Schlafeskin kuitenkin kehittyi improvisaatiokappaleesta levyä varten paljon eteenpäin.

– Meil oli siellä aika tarkat paikat, mihin kukakin soittaa mitäkin, vaikka se kuulostaa edelleen semmoiselta flowlta. Sinne tulee ja nousee ääniä, ja siel on vaikee erottaa, kuka soittaa mitäkin. Se on kuitenkin rakennettu biisi.

Muusikko innostuu kehumaan omistamaansa Korgin Mono/poly-syntetisaattoria, neli-oskillaattorista instrumenttia:

– Jokainen oskillaattori niist neljästä soittaa esimerkiks eri oktaavissa, eri aaltomuotoa ja kaikkee tämmöistä jännää, ja siitä saa delayn kanssa tosi isoja rytmipohjia, joita me on käytetty niin Spiralossa, Jenseitsissa kuin tällä uudellakin levyllä.

– Sit mä oon tehnyt ihan semmoisia melodisia biisejä, niin kuin tolla uudella levyllä esimerkiksi d-puolen eka biisi [Der Doppelgänger].

Toinen tällainen kappale on levyn aloittava, useimmilla keikoillakin soitettu Die suche nach dem Horizont.

– Siin on mietityt sävellajit, sävellajivaihdos, ja et tähän tulee jonkun soolo, ja tähän tulee Kimin soolo, tähän tulee Ismon soolo. Mä keksin sit jotakin sen jälkeen. Oon usein tehnyt pohjat sillai puolvalmiiks. Sitten annan näitten muitten soittaa, ja soitetaan yhdessä, jos mahdollista, katotaan mitä siihen tulee.

Kun kaikkien muiden osuudet ovat valmiina, Grönholm katsoo, minne tarvitsee vielä lisätä jotain. On myös kappaleita, jotka säveltäjä työstää yksin hyvinkin valmiiksi. Sellainen on uuden levyn progehtava, moniosainen ja –polvinen Aus dem Kollaps geboren. Se on siitä poikkeuksellinen kappale, että sitä ei ole soitettu koskaan keikalla.

– Siihen mä osoitin aika tarkkaan pohjat, et mihin kohtaan kumpikin, Kimi ja Ismo, soittaa. Toki siinä rakenne muuttu sit. Mulla oli semmoinen loppuratkaisu, joka ei sitten bändikavereita miellyttäny, niin sitten tehtiin erilainen lopetusosa siihen. Näin nää muuttuu, tämmöistä vuorovaikutusta täs kuitenkin on, vaikka joku lähtee vetämään sitä biisiä.

– Mä lähestyn sooloja toisaalta niiden livetilanteiden häröilyn kautta, mutta sitten niissä syntyy pikku hiljaa sellasia melodia-aihioita, jotka sitten jää olemaan sinne, kuvailee Kärki tätä vuorovaikutusta omalta osaltaan.

– Käytännössä mä rauhassa rakennan maailmoja niihin kohtiin, mistä Pertti sanoo, että tähän tarvitaan sun soolo. Mä sävellän kyllä sinne sitten melodian, mikä sopii siihen muuhun. Toki viime kädessä Pertti hyväksyy, toimiiko se siinä, tarviiko sitä miksata, efektoida johonkin sellaiseen suuntaan, et se uppoo paremmin joko taustalle, tai sit se nostetaan eteen. Siinä mieles on jatkuva tämmöinen prosessiajattelu päällä, eli me kommentoidaan sitä, mitä Pertti tuo, tai Jaakko on tuonut. Vastaavasti se mitä me tuodaan siihen, käy läpi myöskin bändifiltterin, eli lopulta meidän kaikkien tulee olla tyytyväisiä.

Kärjen ohella myös lp-levyjä keräilevä ja synkästä musiikistä pitävä Virta soittaa E-Musikgruppe Lux Ohrissa sooloja. Hän kokee, että hänen roolinsa on koristella muiden sävellyksiä ja luoda tunnelmaa. Virta sanoo olevansa parempi reagoimaan muiden tekemisiin, kuin säveltämään omia kappaleita alusta alkaen.

– Mä soitan, mikä tuntuu hyvältä ja haen sitä tietynlaista tunnelmaa.

LuxOr06

Ismo Virta hakee tunnelmaa. Kuva Tero Liedes

Grönholm muistuttaa, että Virta on tehnyt myös miksauksia useammallekin levylle. Niin on Grönholm itsekin. Hän myös editoi äänitettyjä raitoja ennen lopullista miksausta, mikä on ollut kaikista aikaavievintä puuhaa.

Kärki säveltää E-Musikgruppe Lux Ohrille sen jäsenistä harvimmin. Hänellä on useita muita yhtyeitä, joihin kanavoida tätä puolta taiteellisuudestaan, ja erilaiset työskentelytavat tuottavat tuoreutta toimintaan.

– Ehkä yks syy, miks mä sävellän tälle bändille vähän, on myös se, että lähden muuten sävellystyössäni liikkeelle biisien nimistä ja tarinoista. Tiedän, mitkä melodiat ja riffit kuuluvat tiettyyn tarinaan. Mä ajattelen hyvin narratiivisesti musiikkia, ja sen takii mulle myöskin lyriikat on hyvin tärkee osa sävellystyötä. Ja sitten taas tässä bändissä mä lähestyn melodiikkaa myöskin tavallaan tarinallisuuden kautta, mutta hiukan toisella tapaa, eli sillon ajattelen ehkä tälleen elokuvamusiikillisesti. Kun mä teen omia melodioita, niin ajattelen tietynlaisten, visuaalisten metaforien kautta sitten sitä työstöä. Se on toisenlainen tapa lähestyä musiikkia mulle.

Alun perin ajatuksen E-Musikgruppe Lux Ohrin perustamisesta saanut Kärki pitää itseään ryhmässä rivijäsenenä.

– Mielelläni olen tässä matkustajan roolissa, ja vähän niin kuin Ismo, reagoin juttuihin.

– Mun tehtävä on tavallaan vahvistaa tiettyjä melodiakulkuja ja leijua, häröillä hiukan sen sekvenssipohjan yläpuolella jonkinlaisissa kaikusfääreissä useinkin, ja luoda kerroksia, melodisia, joskus hyvinkin psykedeelisiä maailmoja sinne päälle. Se on siinä ehkä se tärkein juttu mulle, ja mä oon aina tykännyt orkestroinnista, mahtipontisuudesta ja melodisuudesta, ja näitä kaikkia saa tässä bändissä kyllä tehdä yllin kyllin.

LuxOhr07

Kimi Kärki ja Ismo Virta reagoivat musiikissa mielellään muiden tekemisiin. Kuva Tero Liedes

Vaikeamman kautta

Äänityksiä E-Musikgruppe Lux Ohr tekee kotistudioissa. Grönholmilla on omansa, Kärjellä on omansa. Virta äänittää yleensä ensin mainitun studiossa. Kärjen kitaratkin ajetaan Grönholmin studiossa vielä efektien ja filttereiden läpi tarpeen mukaan.

– Pääosin vielä studio on yksi instrumentti kitarankin kanssa, Kärki luonnehtii.

E-Musikgruppe Lux Ohrissa laitteet ovat keskeisessä roolissa, ja niiden ehdoilla osittain toimitaan. Kappaleiden pohjat on usein tehty rumpukoneilla ja/tai sekvenssereillä. Alkuaikoina käytetyistä 1980-luvun Atarin softasekvenssereistä on luovuttu.

Grönholm tarkentaa:

– Siel on näitä Rolandin klassikkorumpukoneita. 8000:sta, 808:ia ja 707:aa on käytetty, ja jotain Bossin pienempiäkin rumpukoneita puksuttaa siel välillä. Tavallaan ne luo sen saundin ja aikamaailman myös, ja se vaikuttaa totta kai siihen biisin rakentamiseen. Sitä ei voi leikata ja liimata samalla tavalla ja kehittää sitä biisiä tietokoneen ruudulla olleenkaan, kuin mitä nykyään vois softasynien ja softasekkareitten kanssa. Se vaikuttaa tosi paljon.

Livenä äänitettyä sekvensseripohjaa ei voida lähteä muokkaamaan. Jos muutoksia täytyy tehdä, pitää kaikki äänittää uudestaan livenä.

– Levylläkin nää on ikään kuin studio live -ottoja kaikki raidat.

– Joka kerta kun sä kasaat sen systeemin, sä joudut säätämään ne uudestaan, ja se ei kuulosta koskaan täsmälleen samalta.

– Sehän tuo itsessään hyvin voimakkaan ja analogisen elementin tähän musaan, huomauttaa Kärki.

– Siellä on läsnä näitä satunnaiselementtejä, ja se jollain tavalla tuo ainutkertasuutta jokaiseen ottoon. Ikinä me ei kuulosteta täysin samalta.

Grönholm onkin ottanut monista pohjista useita versioita heti alusta lähtien talteen. Joku niistä saattaa päätyä – tai sitten mikään ei päädy – eteenpäin jatkojalostukseen.

– Saunditkaan ei oo koskaan samat, ja keskinäinen balanssi ja muut vaihtelee, hän luettelee.

– Jotka ovat tutustuneet elektroniseen musiikkiin vasta 1990-2000-luvuilla, niitten on vaikea ymmärtää, miten se ei oo täsmälleen toistettavissa koskaan.

– Mun mielestä on hirvee ajatus ajatella, että tehtäis joku puolen minuutin pätkä, ja sit leikataan ja liimataan se kakskyt kertaa peräkkäin, ja soitetaan sen päälle, pudistelee Virta päätään.

– Kaiken vois tehdä helpommin, mutta sit se ei ois enää saman kuuloista musiikkia, kuittaa Grönholm.

Saundi on viesti

E-Musikgruppe Lux Ohrin musiikki on etupäässä instrumentaalista. Mitä kuuntelijalle voidaan välittää puhtaasti musiikillisin keinoin?

Grönholm pohtii yhtyeen sanatonta musiikillista viestintää:

– Kyl me haetaan jotain semmoista, mitä mekään ei osata sanoittaa, tai edes pukea sanoiksi. Se on kaikkein kiehtovinta, kun voi päätyä mihin tahansa tän tyyppises musiikis, niin ei sitä pysty itsekään kuvailemaan välttämättä sanallisesti.

Tilan ja tunnelman luominen on tärkeää.

– Sanat vie kuitenkin niin paljon sitä kuulijan huomiota, et se ei oo koskaan ollut meillä optio. Me voidaan käyttää ihmisääntä, ja meil on muutamissa biiseissä puhuttuja tekstejä, joskus jopa laulettujakin, mut se on aika harvinaista. Tavallaan saundi on se viesti, sanoma itsessään. Se tila mikä muodostuu siitä musiikillisesta kudelmasta, niin se on itsessään se viesti ja tila. Ei me lyödä lukkoon, miten se pitää tulkita, tai millasia mielleyhtymiä se herättää. Pääasia et se herättää monenlaisia. Se on jokaiselle henkilökohtainen kokemus, me ei sanoiteta valmiiks sitä kokemusta. Totta kai meil on tunnistettavia saundeja, jotka viittaa historiaan. On tunnistettavia musiikillisia elementtejä, jotka tuovat mieleen jotakin.

Näitä vaikutteita E-Musikgruppe Lux Ohr ammentaa sikäli suhteellisen kaukaa historiasta, etteivät ne nykykuulijalle sano välttämättä mitään. Ne eivät osu mihinkään tämän hetken suosittuun musiikin lajityyppiin. Toisenlaisiakin kokemuksia yhtyeellä on kuitenkin ollut.

Grönholm puhkeaa muistelemaan muuatta onnistunutta keikkaa yksityistilaisuudessa:

– Oli semmosii viisvitosia ja vanhempaa jengiä. Monet niistä rupes hämärästi muisteleen, et silloin 1970-luvulla oli jotain tämmöistä, mut eivät he oo koskaan kuunnelleet sitä sen jälkeen, mut tosi mielenkiintosta ja jännää musiikkia heidän mielestään. Sielt löyty tämmönen vuoskymmenien takainen yhteys.

Tunteisiin

Kun musiikki miellyttää kuuntelijaa, tämä pystyy usein palauttamaan saamansa tunteen takaisin esittäjälle.

Kärki on pohtinut tunnetilojen ja musiikin yhteyttä:

– Biisithän eroavat tavallaan sen kautta, että minkälaiseen affektiiviseen maailmaan ne liittyvät, onko kyseessä joku ylevä, ehkä romanttinen, tai sitten kauhuun liittyvä tai melankoliaan. Äänethän maalaavat tunnetiloja ja ovat myös vastauksia tietyllä tavalla siihen, et saa jostain biisistä jonkun tunteen. Sit sä vastaat siihen, eli se liittyy osittain siihen musiikilliseen vuorovaikutukseen.

– Tavallaan biisin nimetkin ovat jonkinlaisia viitteitä niihin juttuihin, vaikka niis nyt pyörii lähinnä taivaankappaleet ja kosmiset sfäärit, muistuttaa Grönholm.

Saksankieliset kappaleiden nimet eivät välttämättä kaikille avaudu. Luku Bahnhof 77 -kappaleen nimessä viittaa vuoteen, jolloin David Bowie asui Berliinissä. Hän tapasi siellä Tangerine Dreamin Edgar Froesen ja asui tämän luona. Bahnhof (rautatieasema) viittaa Bowien Station to Station -kappaleeseen.

– Siinä yhdistyi Station to Station -biisin rautatie-teema tämmöseen kosmiseen liikkeeseen ja kohtaamiseen. Biisin nimi viittaa epäsuorasti tai vihjaillen siihen suuntaan, vaikkei se oo tarkoitus, että sitä tunnistetaan siitä välttämättä. Siel on tämmöisiä kulttuurisia viittauksia. Tarinoita löytyy myös joittenkin biisien taustalta.

Kuuntelijalla syntyvä tulkinta on avoin. Kappaleiden omaan suuntaansa ajatusta ohjaavat nimetkään eivät sulje tiettyä tulkintaa ainoaksi mahdolliseksi.

Kärki tarjoaa yhtä mahdollista kuunteluohjetta:

– Sinne voi sijoittaa kaikenlaista, ja tavallaan visualisoida musiikkia, jos sitä tykkää tehdä, käyttää mielikuvitusta. Voi vaikka kuvitella oman elokuvan siihen päälle.

Aina ei tarvitse edes kuvitella, sillä E-Musikgruppe Lux Ohr on tehnyt myös elokuvasäestyksiä. Kuvittelun lisäksi yhtye toivoo tarjoavansa kuuntelijoilleen terapiaa.

Grönholm pohtii:

– Ehkä me ei pyritä välittämään omia tunnetiloja niinkään. Totta kai soittaessa ja biisiä tehdessä on jokin tunnetila, mut ei se tarkoita, että me pyritään siirtämään se vastaanottajalle. Pikemminkin luoda avaruus ja tila, että jokainen voi itse tutkiskella, että mitä tää mussa herättää. Kuulenko mä nyt jotain asioita eri tavalla tän jälkeen, tai kiinnitänks mä huomiota johonkin semmoisiin juttuihin, mihin jotain muuta musiikkia kuunnellessani en kiinnitä ollenkaan.

Tulevaisuus ei ole enää entisensä

Vaikka E-Musikgruppe Lux Ohr tekee rajoitetusti keikkoja, on se perustettu osittain juuri esiintymisiä varten.

Grönholm vakuuttaa, että musiikki on tärkeintä niissäkin:

– Mehän emme ole mikään spektaakkelimainen esiintyjäjoukko lavalla. Kyl me luotetaan siihen itse musiikkiin, että se viestii sen, mitä meil on viestittävissä.

– Meillähän on järjetön lava-show, pistää Virta väliin.

– Joillain keikoilla meil on myös vj mukana tai joku muu visualisointi, oli se sitten taivaankappaleita tai psykedeelisiä kuvioita tai joku vanha elokuva, tarkentaa Kärki show-puolta.

– Huomio ei ole niinkään soittajissa, vaan siinä minkälainen kudelma syntyy. Tää on siinä mielessä niin sanottua head musicia.

Seuraa päällekkäin puhumista siitä, tarjoaako E-Musikgruppe Lux Ohrin musiikki kuuntelijalleen eskapismia vai introspektiota. Lupaan kolmikolle otsikoida tämän artikkelin ”Eskapismia ja introspektiota”. Saavutamme yhteisymmärryksen siitä, että sivistyssanat otsikossa kiihoittavat vuorenvarmasti lukijat klikkaamaan.

Virta kuvailee ajatteluaan:

– Katson tätä myöskin musiikin kuluttajan näkökulmasta. Mä oon itte totaalinen eskapisti, eli musiikki, fantasia, roolipelit, elokuvat, kaikki tämmöinen. Tykkään uppoutua ja luoda sitä samaa muille; musiikkia johon voi uppoutua.

Mellotronin sointikin kiehtoo Virtaa, koska se luo outoja tunnelmia edistäen siten jonkinlaista todellisuuspakoa sekin. Grönholm keksii, että yhtyeen musiikki edustaa eskapismia heille itselleen; eskapismia nykyajan saundimaailmoista ja tavasta tehdä musiikkia. Sitä tekee jo niin moni, että E-Musikgruppe Lux Ohrin ei tarvitse.

– Mä mieluummin otan muutaman askeleen taaksepäin. Katon löytyykö semmoisii polkuja, mitä joku joskus on aloitellut, mutta ei ole ehkä mennyt kauheen pitkälle eteenpäin. Voisko itse mennä jossain suhtees pitemmälle samalla tyylillä tai saundilla tai rakenteilla.

Kärki jatkaa:

– Tää nykymusiikki ei välttämättä tarjoa sen tyyppisiä elämyksiä, mitä monet vanhemmat musiikin suuntaukset. Jos mä mietin, mikä mun bändejä yhdistää, niin ne ovat aika lailla kuollutta musiikkia. Tietyllä tavalla niissä on kysymys siitä, että palataan johonkin, mitä ei enää ole, tai se pitää luoda uudestaan, jotta se olisi nykyajassa omana versionaan. Ei toisteta sitä, mitä oli, mutta tuodaan tavallaan sellaset tunnetilat ja saundimaailmat, mitä vanhemmas musiikis oli, mutta joka ehkä puuttuu varsinkin tänä päivän sliipatummasta valtavirtamusiikista.

Grönholm palaa vielä eskapismiin ja tunnustaa:

– Kyllä mullakin se puoli on, että mä tunnistan tavallaan semmoisen nostalgisen kaihon sitä 1980-luvun nuoruutta kohtaan. Tulevaisuus näytti ihan erilaiselta, kuin mitä se on nykyään.

Tuolloin tieteisfiktion kuten kirjojen, elokuvien ja sarjakuvien parissa kasvaneelle tulevaisuus, joka saattoi odottaa, on edelleen houkutteleva, nostalginen katse menneisiin tulevaisuuksiin. Grönholmilla krautrock ja kosminen musiikki yhdistyvät tuohon samaan aikaan, ja hän kokee E-Musikgruppe Lux Ohrin olevan myös paluuta sinne. Juuri tuolloin Grönholm myös alkoi ajattella vakavasti, että musiikkia voisi tehdä itse. Tavallaan E-Musikgruppe Lux Ohr on siis retro-projekti.

– Ei kuitenkaan pelkästään sitä, Grönholm korostaa.

LuxOhr08

Pertti Grönholmille E-musikgruppe Lux Ohr edustaa paluuta menneisiin tulevaisuuksiin. Kuva Tero Liedes

Ei retromaniaa

Lähimpänä musiikkialan valtavirtaa E-Musikgruppe Lux Ohrin kaltainen ilmaisu on käväissyt 1970-luvulla, kun Tangerine Dream ratsasti uransa aallonharjalla. Kärki kokee yhtyeensä olevan ”luonnollisesti marginaalissa”.

– Mun on vaikea nähdä, että tulis semmoista retromaniaa, että tää olis yhtäkkiä kuuminta levylistojen hottia, eikä sillä oo oikeestaan mitään merkitystä meille. Me ei ehkä tehdä tätä sen takia, että me myytäs paljon levyjä ja saatais paljon keikkaa.

– Se on riittänyt, että levy-yhtiö on saanut myytyä aika nopeasti levyt loppuun tähän mennessä, komppaa Grönholm.

Marginaalissa olemisessa on tiettyjä etuja, joita E-Musikgruppe Lux Ohrissakin tunnistetaan.

Kärki pohtii:

– Ehkä se että me saadaan tehdä musiikkia ilman, että meidän täytyy tehdä ulkopuolisista syistä minkäänlaisia myönnytyksiä. Me saadaan toteuttaa ne jutut, mitä tulee mieleen sellaisina, kuin ne tulee mieleen. Meil on resurssit tehdä ne just niin hyvin, kuin me osataan.

E-Musikgruppe Lux Ohr ei koe olevansa riippuvainen mistään. Heidän ei tarvitse tehdä mitään miellyttääkseen jotakuta muuta. Marginaalimusiikin lajityypeissäkin on kuitenkin joskus rajoitteita.

– Jos sä liikut liikaa sen tietyn raamin ulkopuolella, niin sä menetät sen tietyn porukan. Osittainhan se liittyy tietenkin siihen, et pitää olla sen verran itellä tyylitajuu, et tietää, mikä menee läpi mahdollisesti ihmisille. Mun mielest tärkeempää on se, että saa tehdä sellaisia juttuja, et on itse tyytyväinen siihen. Kun ei tee ammatillisesti musiikkia – kukaan meistä ei tee tätä työkseen – se mahdollistaa vapauden. Meidän ei tartte ajatella toimeentuloa ja sitä, että meidän täytys tehdä esimerkiks radiosoittoon jotain.

E-Musikgruppe Lux Ohrissa on myös taiteellinen vapaus hyödyntää musiikissaan monenlaisia vaikutteita. Lisääksi yhtyeelle on hyödyksi se, että se toimii hitaasti, eikä keikkaile itseään läkähdyksiin.

– On aika vaikee polttaa bändiä loppuun silloin. Ja kuitenkin tää kehys, missä me toimitaan, on kohtuullisen laaja, eli me ei jouduta tekemään samaa levyä yhä uudestaan.

– Mua on aina kiinnostanut eeppisyys ja melodisuus. Tavallaan tää tarjoaa… hyvin hillitystä ambientista hyvin laajoihin ja raskaisiin orkestraatioihin, eli se väripaletti on hyvin laaja, millä me edetään.

Grönholm kiittelee vielä yhtyeen levy-yhtiötä, Svart Recordsia, joka luottaa muusikoihin sen enempiä ohjailematta. Svart Records ei ole kuitenkaan ainut E-Musikgruppe Lux Ohrin musiikkia julkaissut pulju. Yhteistyötä on ollut myös parin kolmen saksalaisen levy-yhtiön kanssa, niiden kautta on tullut tähän mennessä yhteensä kolme julkaisua. Neljäs on tulossa syyskuussa.

– Tulee meidän ihan alkupään studioäänityksistä ennenjulkaisematonta materiaalia.

Muiden tulevien levytysten aikatauluista yhtye ei vielä osaa kertoa. Pohjia on äänitelty ja vähän muutakin. Non Plus Ultran kohdalla tapahtunutta loputonta hieromista ei tällä kertaa ole luvassa.

– Kyl on tarkoitus, että saatais sitä alkuaikojen jamisoitteluakin vähän enemmän seuraaville levyille, lupaa Grönholm.

Seuraavaksi E-Musikgruppe Lux Ohr ottaa kuitenkin työn alle tämän vuoden Aboagora-teoksen, Feuerin (tuli), ja syksystä lähtien on tarkoitus päästä keikkailemaan taas muutenkin.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua