Hiilijalanjäljillä esittelee viiveskenaarion: tällä hetkellä ilmastoa lämmittävät 1980-luvun hiilidioksidipäästöt

08.02.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Toni Härkönen

KIRJAT | JP Koskisen ilmastopamfletti kuvaa ilmastokriisin syyt selkeästi ja havainnollisesti. Viiveskenaarion mukaan nykypäästöt ovat jo sinetöineet 2050-luvun ilmastokriisin.

”Kirjailija on ilmastoasioissa maallikko, mutta todistuksessaan väkevä.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

JP Koskinen: Hiilijalanjäljillä

  • Like Kustannus, 2021
  • 155 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Romaaneja, novellikokoelmia ja lasten- ja nuortenkirjoja julkaissut JP Koskinen tekee uuden aluevaltauksen. Kirjailija kantaa kortensa ilmastonmuutoskeskusteluun. Hiilijalanjäljillä-tietokirja (Like, 2021) esittelee monimutkaisen ilmiön ymmärrettävästi ja havainnollistaa ilmastokriisiin johtavia tekijöitä käyrin sekä kaavioin.

Kevyeltä pokkarilta vaikuttava kirja on väkevä pamfletti, joka johdattelee synkkään avainhavaintoon. Sen mukaan hiilidioksidipäästöt lämmittävät ilmastoa 35 vuoden viiveellä. Havainto tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä lämpötilaa nostavat 1980-luvun puolivälin hiilidioksidipäästöt. Nyt hiilidioksidia vapautetaan jo kaksi kertaa enemmän, ja se lämmittää vuoden 2055 ilmastoa.

Viiveskenaario ei ennusta kovin ruusuista tulevaisuutta, sillä tähän mennessä päästetty hiilidioksidi nostaa keskilämpötilaa yli kolmella asteella. Silloin merkittävä osa ruuantuotannosta olisi suurissa vaikeuksissa.

JP Koskinen esittää myös arvauksen siitä, mikä 35 vuoden viiveen aiheuttaa. Hän kohdistaa katseen meriin, sillä vedet peittävät 70 prosenttia planeetasta.

Fossiiliset polttoaineet rikkoivat tasapainon

Ilmastokriisin aiheuttaa ihmisen ilmakehään vapauttama hiilidioksidi. Ennen fossiilisten polttoaineiden massiivista käyttöönottoa hiilidioksidikierto oli tasapainossa: meret ja metsät sitoivat hieman enemmän hiilidioksidia kuin tuottivat. Hiilen, öljyn ja kaasun polttaminen sekä metsien hävitys ovat vinksauttaneet tasapainon. Vuosittain vapautettavan hiilidioksidin määrä on kaksinkertainen merten ja kasvillisuuden hiilinielukykyyn verrattuna.

Kasvillisuus hyötyy tiettyyn rajaan saakka hiilidioksidimäärän kasvusta, joka kiihdyttää yhteyttämistä. Yhteyttämisen kiihtymiskäyrä ei kuitenkaan ole suora viiva, vaan tasaiseksi taittuva käyrä. Nyt ilmakehässä alkaa jo olla niin paljon hiilidioksidia, ettei yhteyttäminen enää tehostu. Hiilidioksidihyöty on syöty.

Myös merien kyky sitoa hiilidioksidia laskee, kun ne lämpenevät. Merten hiilinielu uhkaa muuttua hiilidioksidilähteeksi.

Lämpö on energiaa myrskyille

Hiilidioksidi poistuu ilmakehästä hitaasti. Tämän päivän päästöistä on jäljellä puolet vielä 30 vuoden päästäkin.

Ihmisen hiilidioksidipäästöistä 70 prosenttia aiheutuu energian tuotannosta ja liikenteestä. Siksi Koskinen pitää puuhasteluna kaikkia sellaisia toimia, jotka eivät pienennä energian tuotannon ja liikenteen hiilidioksidipäästöjä.

Eurooppa ja Yhdysvallat tuottivat 1980-luvulle saakka puolet hiilidioksidipäästöistä. Sen jälkeen päästöt ovat räjähtäneet, kun muuallakin on alettu tavoitella samanlaista elintasoa samanlaisin keinoin. Mikäli Koskisen 35 vuoden viiveskenaario pitää paikkansa, kasvukiihdytyksen lämmittävä vaikutus alkaa vasta näkyä.

Ilmastokriisi on tunnettu jo kauan, mutta ihminen ei muuta käytöstä ennen kuin on pakko. Lämpö on energiaa. Siksi vesi kiertää entistä nopeammin ja sataa entistä rankemmin. Lisääntyvät myrskyt aiheuttavat entistä suurempia tuhoja.

JP Koskinen maalaa pelkillä faktoilla synkän dystopian ja tyytyy inhorealistiseen huomautukseen: ilmastonmuutos ei ole maailmanloppu, sillä on paljon elämänmuotoja, jotka kestävät olosuhteiden muutoksen. Lukijan silmissä vilistää taistelu elinkelpoisesta alueesta.

Elämä perustuu kasvihuoneilmiöön

Ilmastokriisistä puhuttiin aiemmin kasvihuoneilmiönä. Vanha termi kuvasi sitä, kuinka planeettaa ympäröivä ilmakehä luo Maahan elinkelpoiset olot ihmisen kaltaiselle nisäkkäälle. Ilman kasvihuoneilmiötä planeetalla olisi keskimäärin 18 pakkasastetta, mutta ilmakehän lämmittävän vaikutuksen ansiosta 14 lämpöastetta.

Auringosta saapuvan säteilyn määrään vaikuttaa myös Maan kiertorata ja akselikallistuma. Kun maa on ovaalin muotoisella kiertoradalla kaukana auringosta, säteilyn määrä vaihtelee enemmän kuin pyöreällä kiertoradalla. Samoin vaikuttaa akselikulma: mitä enemmän kallistumaa, sitä suuremmat lämpötilaerot vuodenaikojen välillä.

Kiertorata ja kallistuma muuttuvat kymmenien tuhansien vuosien sykleissä. Tällä hetkellä akselikulma on pienentymässä, ja siksi reilun kymmenen tuhannen vuoden päästä on tiedossa viileitä kesiä ja lämpimiä kesiä. Ovaaliksi muuttuvan kiertoradan ilmastovaikutuksia saadaan odottaa vielä pidempään.

Osa auringon valosta heijastuu takaisin avaruuteen. Heijastuman määrään vaikuttavat ennen kaikkea jäätiköt, jotka peittävät kymmenesosan maasta. Ne heijastavat takaisin 80 prosenttia valosta. Jos jäätikkö sulaa, sen paikalla lainehtii tumma meri, joka imee 90 prosenttia lämpösäteilystä. Siksi napajäätiköiden sulaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta. Vielä tuhoisampaa on Siperian jäätiköiden sulaminen, sillä silloin ilmakehään vapautuu kymmeniä kertoja hiilidioksidia vahvempaa kasvihuonekaasua metaania.

Viiveskenaario lyhentää reaktioaikaa

Suomi on lämmennyt reilussa puolessa vuosisadassa kaksi astetta. Muutaman asteen ero merkitsee etenkin talvella, sillä olosuhteet ovat kovin erilaiset parin asteen pakkasessa kuin parin asteen lämmössä. Muutoksen huomaa esimerkiksi eteläsuomalainen hiihtäjä, jonka kuvakulmasta hämeenlinnalainen perheenisä havaintonsa esittelee.

JP Koskinen on hakenut sääpäiväkirjojensa rinnalle helposti koottavissa olevaa tilastotietoa. Lämpö- ja hiilidioksidikäyriä tarkastellessaan hän on tehnyt avainhavainnon: ne kulkevat aivan samalla tavalla, jos hiilidioksidikäyrää siirretään 35 vuodella eteenpäin.

Kirjailija on ilmastoasioissa maallikko, mutta todistuksessaan väkevä. Mikäli Koskisen viiveskenaario pitää paikkansa, käytettävissä oleva jarrutusmatka on paljon lyhyempi kuin on uskottu.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua