Kuva: Dick Dickinson
KIRJAT | Stephen Kingin kauhuromaani Mitä enemmän verta tarjoilee neljä omilla jaloillaan seisovaa tarinaa, joissa alan mestari jatkaa viime vuosien vahvaa virettään.
”Myös lyhyemmissä tarinoissa King onnistuu rakentamaan riittävän rikkaita hahmoja ja luomaan sen tarpeellisen alustuksen, jolla kerronta imaisee sisäänsä.
ARVOSTELU
King, Stephen: Mitä enemmän verta
- Tammi, 2021.
- Suomentanut Ilkka Rekiaro
- 400 sivua.
Kauhun kuningas, jo vuonna 1974 ensimmäisen romaaninsa Carrie julkaissut yhdysvaltalainen Stephen King, on ollut viime vuosina hyvässä iskussa. Kolmiosainen dekkarisarja Mersumies, läpimurtoteos Hohdon tarinaa jatkanut Tohtori Uni, teini-iästä asti uniin jäänyttä Se-tarinaa hiukan muistuttava Ulkopuolinen, poikkeuksellisen vähän kauhua tai traagisuutta sisältävä Keveys ja viimeisin, vuoden 2019 Laitos ovat kaikki olleet sitä parempaa Kingiä, henkilöhahmoiltaan rikkaita ja tarinan tunnelman tiivistykseltään erinomaisia. Kauhutarinoiden puolella Kingin teksteistä aina aavistaa, milloin ollaan lähellä hetkeä, jossa käy huonosti.
Nyt Kingiltä saadaan neljä lyhyempää tarinaa, jotka kaikki voi sijoittaa kauhu-sarakkeen alle. Keveyden tapaan myös lyhyemmissä tarinoissa King onnistuu rakentamaan riittävän rikkaita hahmoja ja luomaan sen tarpeellisen alustuksen, jolla kerronta imaisee sisäänsä. Kääntäjä Ilkka Rekiaro on tehnyt jälleen hyvää työtä Kingin maailman suomentamiseksi.
Kirjan nimeksi nostettu Mitä enemmän verta on selkeä päätarina jo tuplasti muita pidemmällä mitallaan, mutta mitään lämmittelyjä eivät ole myöskään Herra Harriganin puhelin, Chuckin elämä ja Rotta. Ne seisovat kirjassa ihan omilla jaloillaan, omilla vahvuuksillaan.
* *
Herra Harriganin puhelin on tarinoista vähiten traaginen: vaihteeksi päähahmo selviää yliluonnollisen kohtaamisesta suhteellisen kuivin jaloin. Kunnollinen nuorimies Craig päätyy paikallisen erakkomiljardöörin herra Harriganin apulaiseksi, lukemaan hänelle kirjoja ja tekemään pieniä aputöitä. Työsuhteeseen ei kummallakaan puolella tunnu liittyvän taka-ajatuksia, ja kaksikko oppii arvostamaan toinen toisiaan.
Kiitoksena Craig hankkii teknologiaan negatiivisesti suhtautuvalle vanhalle miehelle lahjaksi iPhonen, jotta tämä pystyisi seuraamaan pörssikursseja. Harrigan innostuu vekottimesta sen verran paljon, että kun hän viimein kuolee, haluaa Craig sujauttaa sen mukaan hänen viimeiselle matkalleen.
Yliluonnollisen puoleen tarinaa sujahtaa vasta siinä kohtaa, kun puhelimen akku ei arkussa kulukaan loppuun ja vaikka Harriganista kuuluu vain hänen nauhoitettu vastaajaäänensä, tulee Craigille numerosta kryptisiä tekstiviestejä. Edesmenneestä Harriganista kehittyy eräänlainen toispuoleinen kostonenkeli, kun Craigin elämään ilmestyy vastoinkäymisiä ja tragedioita.
Kolmeen eri näkökulmaan rakennetussa Chuckin elämässä 39-vuotiaana kuolevan Charles ”Chuck” Krantzin elo nivoutuu yhteen koko maailmaa kohtaavan tuhon kanssa. Onhan jokainen meistä oma pieni maailmansa. Samaan aikaan, kun mantereen osia vajoaa, sähkö ja internet pätkivät ja ruokapula iskee, alkaa viime hetkiään vetävä maailma saada joka puolella vastaansa mainoksia, jossa Midwest Trust -firma onnittelee: ”Charles Krantz, 39 mahtavaa vuotta, kiitos Chuck!”
Tarinan toisissa osissa King avaa Chuckin elämän tanssivaa tähtihetkeä, jota on inspiroinut Christopher Walkenin upea tanssisuoritus Fatboy Slimin Weapon of Choice -kappaleen musiikkivideolla (olihan se pakko katsoa taas). Myös Chuckin suvun oma kummitustarina, jonka ansiosta miehen oma kuolinhetki on etukäteen tiedossa, avataan omassa kappaleessaan.
Nimitarina Mitä enemmän verta jatkaa sekä Mersumies-trilogian että Ulkopuolisen tarinaa. Molemmissa tarinoissa mukana oleva yksityisetsivä Holly Gibney kohtaa uudenlaisen Ulkopuolisen, taistellen sitä vastaan tällä kertaa itse pääroolissa. Pienen pennsylvanialaiskaupungin koulussa räjähtää pommi. Tarkkavaistoinen Holly haistaa mätää siinä, kuinka nopeasti uutistoimittaja Chet Ondowsky raportoi tragediasta savuavien raunioiden ääreltä ja paljastaa uudenlaisen, ihmisten surua syövän yliluonnollisen pedon. Vaikka etsiväntyössä Holly saakin apua, kohtaa hän hirviön tällä kertaa yksin.
Päätöstarinassa Rotta myydään klassisesti sielua paholaiselle, tällä kertaa kirjallisen tuloksen aikaan saamiseksi. Drew Larson on aina halunnut kirjoittaa romaanin, mutta tähän mennessä hänen kirjallinen lahjakkuutensa on kadonnut kesken prosessin ja aiheuttanut jopa mielenterveyden järkkymistä. Nyt mies aikoo käyttää tilaisuutensa ja eristäytyy sukunsa vanhalle erämökille, vaikka myrskyrintama on nousemassa. Eristyksissä ja pahasti sairastuneena Larson tekee sopimuksen pelastamansa Rotan kanssa siitä, että tämä auttaa hänen kirjansa kanssa, mutta vaihtokauppana hänen vanha mentorinsa kuolee. Koska kyseinen herra on iäkäs ja jo vakavasti sairas, Drew suostuu kauppaan. Mutta onko siinä kaikki mitä Rotta vie ja onko se lopulta sen arvoista?
* *
Stephen Kingin massiiviseen katalogiin on mahtunut hiukan heikompiakin hetkiä, mutta Mitä enemmän verta -teoksen tarinat nappasivat jokainen kyytiinsä. Vaikka vuoden 2018 Keveys oli kepeämmällä katsantokannallaan virkistävä piristysruiske Kingin muuten aika synkässä maailmassa, on hän omimmalla alallaan eli tiheätunnelmaisissa kauhutarinoissa yhä edelleen iskussa. 73 mahtavaa vuotta, kiitos Stephen!
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.