Tuhat vuotta tassuttelua, hännänhuisketta ja rottajahtia – tietokirja kertoo kissan historiasta Suomessa

Kissalle opetetaan temppuja agilityssa. Nexu oppi ylävitosen. Kuva: Santeri Väyrynen

Hrrrr, hrrr… ihmisen sylissä on hyvä hyrrätä… ja joskus voi tehdä temppujakin. Onneksi ihmiset jossain vaiheessa tajusivat, että heillä olisi tavattoman tylsää, jos me kissat vain jahtaisimme hiiriä emmekä sulostuttaisi heidän elämäänsä.

Tämä on kissan ajattelua Minna Keinäsen ja Harri Nymanin teoksessa Kissojen Suomi – Katit historian poluilla (SKS, 2020).

Kissan ajattelun lisäksi kirja valaisee kissojen taivalta suomalaisissa kodeissa ja konnuilla kiinnostavasti monelta eri kantilta. Kissan ja suomalaisten yhteiselämä on kestänyt jo yli tuhat vuotta. Kissa tassutteli Suomeen rautakaudella, ja siihen oli erityinen syynsä. Ihmiset oppivat viljelemään maata, vilja piti varastoida ja silloin tarvittiin kissapoliisia jahtaamaan rottia, etteivät rotat jyrsineet arvokasta satoa suihinsa.

Kissapoliiseina kissat tekivät tärkeää työtä satojen vuosien ajan. Kissoja Suomeen toivat ainakin viikingit, jotka purjehtivat Nevajokea pitkin Laatokalle, Volgan latvavesille, Kaspianmerelle ja matkustivat karavaanien mukana Bagdadiin saakka.

Laivoissa kissa työskenteli saalistamalla rottia, jotta ne eivät päässeet tekemään tuhoja.

Keskiajalla kissat palvelivat hansakauppiaita vartioimalla lastiruumassa kauppatavaroita. Hansalaivat pysähtyivät Turussa, ja kissoja pääsi vilistämään laivoista ulos. Näin syntyivät kujakatit, jotka kiertelivät Turun pikkukujia.

Keskiaikaan on usein liitetty sana pimeä. Sitä se oli monille kissoille, koska kissaa alettiin pitää demonisena olentona, ja moni kissa päätti päivänsä noitaroviossa noidan kanssa. Kissojen väitettiin levittävän ruttoa, niitä tapettiin ja haudattiin syvälle maahan. Ihmiset eivät ymmärtäneet, että kissa olisi voinut torjua ruttoa metsästämällä tappavaa tautia levittäviä rottia.

Myöhemmin kissa pääsi maalaistaloihin jahtaamaan rottia. Maalaistaloissa oli tupakissoja ja navettakissoja. Navettakatit olivat puoliksi villejä ja eläviä hiirenloukkuja, jotka pitivät kutsumattomat vieraat pois navetasta.

Tupakissa viihtyi uuninpankolla. Kuva: Tapio Kautovaara (1955) / Museovirasto

Tupakissasta kehittyi nykyinen lemmikkikissa. Tupakissa kehräsi uuninpankolla ja käpertyi talon emännän syliin. Emännän ja kissan suhde oli erityinen. Molemmat astelivat samalla reviirillä pirtin ja navetan välissä ja näin he oppivat pitämään toisistaan.

Kissojen Suomi antaa lukijalle mukavasti tietoa kissojen tuhatvuotisesta historiasta Suomessa. Se poimii myös lukuisia yksityiskohtia kissan elämästä. Kuvataiteilijat ovat maalanneet kissatauluja, kirjailijat ja runoilijat ovat nostaneet kissoja teostensa sivuille, ja säveltäjät ovat säveltäneet kissoista lauluja.

Kissaan liittyy myös annos filosofiaa. Ihmiset jakaantuvat kissa- ja koiraihmisiin sen mukaan, kumpi eläin miellyttää enemmän. Kissaihmiseen liitetään kissalle tyypillisiä piirteitä. Kissaihminen arvostaa riippumattomuutta ja teeskentelemättömyyttä. Hän on rohkea oman tiensä kulkija ja sinut itsensä kanssa.

Vanhan sanonnan mukaan kissalla on yhdeksän henkeä. Yksi Kissojen Suomen monista tarinoista kertoo kissan kyvystä selvitä kiperistä tilanteista.

Miisumaija oli päätetty hävittää hukuttamalla. Kissa joutui painavan kiven kanssa säkkiin ja säkin suu sidottiin narulla. Perhe souti keskelle jokea ja upotti säkin kissoineen veteen. Kotimatka sujui apean mielialan vallitessa. Mutta mitä he näkivätkään kotiportilla? Miisumaija istui märkänä ja surkeana itseään kuivattelemassa. Ilo oli molemminpuolinen.

Kissojen Suomi – katit historian poluilla on yhdistelmä vankkaa tietoa ja leppoisia tarinoita kissasta ja ihmisestä. Jos et vielä omista kissaa, kirjan lukeminen voi synnyttää kissakuumeen – sen verran mukavassa valossa nämä tassuttelijat kirjassa esitetään.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua