Omaelämäkerta Kaukana väijyy ystäviä avaa M.A. Nummisen laajaa tuotantoa ja rikasta kulttuurielämää

Kuva: Thomas Wennbom

Mauri Antero Numminen ei juuri esittelyjä kaipaa. Lähes jokainen tietää hänestä jotakin ja tuntee ainakin osan hänen tuotannostaan. Nummisen elämä on ollut vähintäänkin kiinnostava ja erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla hän oli niin sanotusti aivan kulttuurivallankumouksen ytimessä. Numminen on hyvin kiinnostava persoona ja hän on aina ollut marginaalin puolella, oli altavastaajana sitten populaari- ja alakulttuuri, tai myöhempinä vuosikymmeninä klassinen musiikki.

Kaukana väijyy ystäviä: Muistelmat I (Docendo, 2020) on kirjajärkäle, joka kuvaa M.A. Nummisen elämää keski-ikään saakka, eli vuosia 1965–1989. Kirjan alussa kirjailija itse toteaa, että lapsuus ja varhaisvuodet on käsitelty jo Lapsuudenkotini-teoksessa (1985), jonka vuoksi niihin ei enää tässä palata. Kirja lähtee siis liikkeelle suurin piirtein siitä, kun Mauri Antero on 25-vuotias opiskelija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Kiinnostuksen kohteita hänelle jo tuolloin olivat sosiologia, filosofia ja suomen kieli, myöhemmin myös muut kielet, erityisesti esperanto.

Kirja jaottelee vuodet kolmen otsikon alle: vastakulttuurin aika (1965–1969), kansansuosio Suomessa ja Ruotsissa (1970–1979) sekä suuri elämänmuutos (1980–1989). Alkuvuodet painottuvat vahvasti erilaisten kokeilujen ja alakulttuuristen projektien ympärille, ja tuolloin luodaan pitkäaikaisiksi tulevat suhteet lukuisiin muusikoihin ja taiteilijoihin.

Kirjassa esiintyykin liuta muusikoita, kirjailijoita ja filosofeja – Helsingin 1960-luvun kulttuuripiiri oli vireä ja moninainen. Rauli Badding Somerjokea seurataan aivan uran alkuvaiheilta hänen hautajaisiinsa saakka, Unto Mononen esiintyy teoksessa jo uransa loppupuolella olevana. Mukana on tietenkin yhteistyö Pekka Gronowin, Seppo Hovin, Jani Uhleniuksen ja Pedro Hietasen kanssa, sekä merkitykselliset suhteet Jarkko Laineen, Pentti Saarikosken, Jörn Donnerin tai Esa Saarisen kanssa. Kirjan henkilöhakemisto on 12 sivua pitkä.

Numminen, Mononen, Gronow. Kuva: Wiki Commons

Oman näkökulmansa M.A. luo myös ajan keskeisiin yhtyeisiin ja levy-yhtiöihin, muun muassa hänen omaan Eteenpäin!-yhtiöönsä sekä Love Recordsiin. Nummisen ura on ollut myös uskomattoman kansainvälinen; siihen on mahtunut paljon tapahtumia ja suosiota myös Suomen rajojen ulkopuolella, erityisesti Ruotsissa ja Saksassa. Hänen tuotannostaan löytyy lukuisia levytyksiä molemmilla kielillä.

Monista levytyksistä on tullut klassikoita. Tractatus Suite, joka perustuu Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicus-nimiseen filosofian teokseen, oli Nummisen ensimmäinen sävellystyö, jonka tekoprosessia hän kuvaa. Kirjasta löytyy myös syntyhistoria lukuisille muille hiteille, kuten tunnetulle Tartu rytmikapulaasi, lyö minua! -kappaleelle. Suomalaiseen populaarimusiikin historiaan ovat jääneet muun muassa yhtyeet Nalle Puh Big Band ja Suomen talvisota 1939–40 sekä levytys Perkele! Lauluja Suomesta, jonka M.A. Numminen sävelsi Jarkko Laineen teksteihin ja Jörn Donnerin elokuvaan Perkele! Kuvia Suomesta.

Suuri elämänmuutos tapahtui 1980-luvun alussa. Numminen nimeää käännekohdaksi Esa Saarisen tapaamisen vuonna 1980. Musiikillista menestystä ei tuolloin juurikaan tullut, mutta uusi suhde filosofiin antoi uutta potkua ja synnytti uhoa. Kahden älykön kirjeenvaihdosta ja terävästä ja ajankohtaisiin asioihin pureutuneesta sanailusta synty kirja Terässinfonia, joka otettiin kohutusti vastaan. 1980-lukua leimasivat muutenkin monet kirjalliset työt, kuten legendaksi muodostunut keskiolutkuppiloiden ylistys Baarien mies.

Ei ole ihan helppo keksiä vertaista sille, joka olisi yhtä laveasti ottanut haltuun erilaisia musiikillisia tyylilajeja, kuten rock ja underground, uusrahvaanomainen jatsi, klassinen lied, tango tai elektroninen musiikki.

Nummisen merkitys suomalaiselle lastenkulttuurille on myös ollut suuri. Iso mies ja Keijukainen oli ensimmäinen lasten levy, tunnettuja ovat myös muun muassa Jänikset maailmankartalle -levy, Gommi ja Pommi -duo sekä Hannu Mäkelän Herra Huu -kirjan pohjalta tehty elokuva, jossa Numminen esitti Herra Huuta, sävelsi musiikin ja esitti osan kappaleista.

M.A. Numminen suorastaan lipeää kaikista määrittelyistä tai lokeroista, ja se ehkä onkin hänen taiteellisen uransa leimaavin piirre. Koskaan ei tiedä, minkälainen projekti on tulossa seuraavaksi.

M.A. Numminen & Tijuana Taxi Turun DBTL-festivaalilla vuonna 2006. Kuva: Wiki Commons

* *

Elämänkertoja julkaistaan paljon ja ne kiinnostavat yleisöä. Ja miksipä eivät kiinnostaisi, julkisuudessa elävien henkilöiden kautta pääsemme kurkistamaan kulissien taakse ja henkilöiden syvempiin ajatuksiin. Harva kirjoittaa elämänkertaansa itse, mutta Nummisen tapauksessa sekin on luontevaa, sillä hän on tehnyt uraa myös kirjailijana.

M.A. Numminen on hyvä kirjoittaja, se on selvää. Tämäkin kirja on miellyttävä lukukokemus. On käsittämätöntä, kuinka hyvin M.A. Numminen muistaa vanhoja tapahtumia ja tilanteita ottaen huomioon, että alkoholilla on usein ollut osuutta asiaan. Hän onnistuu myös kirjoittamaan rikkaasta ja monipuolisesta elämästään hyvin neutraalisti ja jopa arkipäiväisesti, ja toteaa tapahtumia sen sijaan, että pyrkisi värittämään niitä. Kirjoitustapa on selkeä, lyhyisiin alalukuihin jäsennetty ja helposti lähestyttävä. Mukaansatempaava.

Myönnän, että olen fani. Olen varhaisesta aikuisiästä ollut kiinnostunut ja innostunut M.A. Nummisen eri projekteista. Kirjassa tarjotaan upea ikkuna taiteilijan tuotantoon, johon vihkiytyneille se on kiinnostava sellaisenaan, mutta tarjoaa myös uusille kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua esimerkiksi valtavan laajaan musiikilliseen tuotantoon. Kannattaa paitsi lukea, myös kuunnella.

Kirja on kuvaus Mauri Antero Nummisen elämästä, mutta sen lisäksi se on tärkeä kuvaus tuon ajan erityisesti populaarikulttuurin historiasta Suomessa, tosin Helsinki-keskeisesti esitettynä.

Numminen on hahmo, joka on herättänyt pahennusta ja keskustelua, kyseenalaistanut rajoja ja normeja. Kuitenkin tapa, jolla hän on sen tehnyt, on ollut aina omalla tavallaan asiallinen, jopa sivistynyt, eikä aggressiivisuus ole kuulunut hänen tapaansa vaikuttaa ja ilmaista ajatuksiaan. Monen muun aikalaisensa tavoin hänen oma positionsa on populaarikulttuurin kasvaneen arvostuksen myötä muuttunut vahvasti vastakulttuurisesta vaikuttajasta hyväksytyksi, arvostetuksi ja palkituksi taiteilijaksi.

Terhi Skaniakos

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua