Arsène Wenger kertoo elämäkerrassaan kaiken jalkapallosta, mutta ei paljon muusta

Wengerin viimeinen ottelunsa Arsena managerina oli 6. toukokuuta 2018. Kuvat: Siltala Kustannus

”Lähdin Arsenalista 13. toukokuuta 2018”, seuralegenda Arsène Wenger kirjoittaa omaelämäkertansa alkusanoiksi. Punavalkoinen elämäni ilmestyy kaikkialla maailmassa tänään keskiviikkona 7.10.2020.

Koko kirjan fokusta määrittävää avausta seuraa 240 sivua Wengerin omaan suuhun kirjoitettua tarinaa ja puhetta hänen lapsuus- ja nuoruusvuosistaan, valmentamisesta, pelaajista ja urasta – ja ennen kaikkea Lontoon Tykkimiehistä. Heidän joukkoonsa Wenger on tunnustanut edelleen kaipaavansa, viimeksi vain pari päivää sitten BBC:lle antamassaan haastattelussa.

Wenger ei ole käynyt Arsenalin nykyisellä kotiareenalla Emirates-stadionilla lähtönsä jälkeen. Se lienee hänelle ainoa oikea ratkaisu.

”Kahdenkymmenenkahden vuoden ajan seura oli koko elämäni: se oli intohimoni ja täytti kaikki ajatukseni. Arsenalin ansiosta saatoin harjoittaa valmentajan ammattia tahtoni mukaan: saatoin vaikuttaa pelaajien elämään ja toteuttaa omaa pelitapaani ja pääsin kokemaan upeita voittoja. Minulla oli vapaus ja valta, jollaisia valmentajilla ei nykyisin enää ole.”

Pikkukylän kasvatti

Arsène Wenger syntyi ja kasvoi Duttlenheimissa Ranskan Alsacessa, lähellä Strasbourgia. Syntymäpäiväksi kirjattiin 22. lokakuuta 1949.

Kylä oli tiivis, perinteinen ja ankara yhteisö, siinä kasvaneille koko elämä ja sen ainoa näköala. Vanhemmat pitivät bistroa, kunnes isä perusti varaosaliikkeen. Siinä sivussa hän polkaisi liikkeelle nuorten jalkapallojoukkueen, jossa Arsène ja hänen viisi vuotta vanhempi veljensä Guy aloittivat pelaajauransa.

”Kasvoin koulussa, pelloilla ja kirkossa, pelasin aina kun pystyin. Pelasimme kadulla. Pelasimme ilman pelipaitaa, ilman valmentajaa ja ilman tuomaria.”

Lapsuuden suosikkijoukkue oli Real Madrid. Myöhemmin, Arsenalin vuosina, Wangerille tarjottiin kahdesti mahdollisuutta Realin valmentamiseen. Hän kieltäytyi, vaikka se oli ”hirveää”. Pakit saivat myös PSG, Juventus sekä Ranskan ja Japanin maajoukkueet.

Pelaajana Wenger oli intohimoinen ja täysin keskittynyt, laittoi peliin kaikkensa. ”Saattoi esimerkiksi sataa, mutta tajusin sen vasta ottelun jälkeen palatessani pukuhuoneeseen läpimärkänä.”

Arsène Wenger keräsi arvostusta nimenomaan nuorten pelaajien kypsyttämisessä ja kasvattamisessa jalkapallotähdiksi. Monacon George Weah oli heistä ensimmäisiä.

Arsenaliin vuonna 1996

Arsène Wenger ehti peliurallaan edustaa neljää ranskalaisseuraa: Mutzigia, Mulhousea, Vaubania sekä Strasbourgia, jonne hän siirtyi vuonna 1978. Uusi ura oli idullaan jo tuolloin, sillä oman peliuran lisäksi hän vastasi seuran juniorityöstä sekä esimerkiksi hieroi ja teippasi nuoria pelaajia.

Strasbourgista tuli ”koelaboratorio” kaikesta, mitä hän tekisi myöhemmin valmentajana. Hän ymmärsi myös nuorten pelaajien henkisen valmennuksen merkityksen – ja seurat pian sen, että juuri Wenger oli tässä erityisen hyvä.

Valmentajaura alkoi Cannesista (apuvalmentaja) ja kuljetti hänet Nancyn, Monacon ja Japanin Nagoyan kautta lopulta Arsenaliin vuonna 1996.

”Pesti muutti elämäni. Arsenalista tuli intohimoni ja pakkomielteeni, joka vei kaikki voimani.”

49 ottelua ilman tappiota

Kun Wenger aloitti Lontoossa, Arsenal oli liigan keskikastia.

”Arsène Who”, kyseli kärkäs brittilehdistö, joka ei hevin sen jälkeenkään jättänyt ranskalaisvalmentajaa rauhaan. Yhden myrskyn vesilasissa sai alulle radiotoimittaja, joka osoittautui paikalliskilpailija Tottenhamin kannattajaksi.

”En ole koskaan missään muualla nähnyt yhtä kiihkeää sitoutumista seuraan ja joukkueeseen syntymästä lähtien. Kannattajat saattoivat tatuoittaa ihoonsa kaksi asiaa: seuransa nimen ja lastensa nimet. Pariskunnat, joista toinen kannatti Arsenalia ja toinen Tottenhamia, eivät puhuneet toisilleen viikonloppuisin.”

Wenger ei säpsähtänyt seuran ulkopuolelta saamaansa tylyä vastaanottoa. Hän alkoi seurajohdon kannustamana rakentaa joukkuetta, jolla olisi kunnianhimoa, kurinalaisuutta sekä oma, tunnistettava pelityyli.

Tulokset näkyivät pian: mestaruus ja Englannin cupin voitto 1998, tuplamestaruuden uusiminen 2002 ja Valioliigan mestaruus kaudella 2003–2004 häviämättä otteluakaan. Tappiottomia otteluita kertyi 49 putkeen.

”Nuo 49 ottelua on piirretty minuun ja jokaiseen pelaajaan: ne ovat perusta, tärkeitä voittoja, erään intohimon triumfi”, Wenger hehkuttaa tähtihetkiään.

Triumfin katkaisi Mancester United, jolle Arsenal hävisi 2–0. Pelin jälkeen syntyi tappelu, jossa olivat mukana niin pelaajat kuin valmentajatkin. Arsenalin Cesc Fabregas heitti Manun manageria Sir Alex Fergusonia päähän pizzaviipaleella.

Arsene Wenger kultatuolissa Englannin cupin voiton jälkeen vuonna 2014 Wembleyllä.

Timanttihiomon tähtipölyä

Wenger on saanut valmentajana kaiken, melkein. Kirvelemään on jäänyt ainakin tappio Barcelonalle Mestarien liigan finaalissa 2006, ”yhä kipeä haava minulle”. Arsenal kuitenkin ylsi Mestarien liigaan 20. peräkkäisenä vuonna.

Wengerin kaudella jalkapallo muuttui. Arsenalin työntekijöiden määrä kymmenkertaistui 700:aan, seura sai uuden Emirates-stadionin ja amerikkalainen Stan Kroenke osti Tykkimiesten osakkeista 97 prosenttia. Yhä suurempi osa valmentajista ja pelaajista on ulkomaalaisia.

Wengerin timanttihiomon kautta on kulkenut vuosien varrella kymmeniä nousevia jalkapallotähtiä alkaen Monacon-vuosien George Weahista ja päätyen Patrick Vieiraan, Thierry Henryyn, Nicolas Anelkaan, Samir Nasriin ja Alex Songiin. Viimeisiä suuria ostoksia oli Mesut Özil vuonna 2013. Arsenal-vuosinaan Wenger oli junailemassa 450 pelaajasiirtoa ja -kauppaa.

”Pidin pelaajista syvästi, ihailin ja kunnioitin heistä jokaista syvästi: heidän taustaansa, heidän kurinalaisuuttaan, heidän voimaansa, uhrauksia, joita he tekivät ollakseen parhaita.”

Vähitellen ilmapiiri kylmeni. Osa Arsenalin kannattajista kääntyi Wengeriä vastaan, kun menestyskone alkoi piiputtaa.

Viimeisen ottelunsa managerina hän pelasi 6. toukokuuta 2018. Wengerin johdolla seura pelasi kaikkiaan 1 235 virallista ottelua. Seitsemänkymppinen Wenger toimii nykyisin Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan globaalin jalkapallokehityksen johtajana.

Wenger Monacossa uusien värväysten kanssa: Patrick Battiston, Fabrice Mège, Rémy Vogel, Glenn Hoddle ja Mark Hateley.

Kaikki tieto johtamisesta

Punavalkoinen elämäni kertoo paljon jalkapallosta. Eniten siitä saavat irti brittifutiksen ystävät, Arsenalin fanit ja muut lajia seuraavat. Kertomistapa on suora ja mutkaton ja kirja itsessään nopea ja helppo lukukokemus.

Pallokenttien ulkopuolisesta elämästä Wenger ei kerro oikeastaan mitään. Kenties sitä ei ollut. Mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka saattoi päivätyönsä lisäksi katsella 2–3 jalkapallo-ottelua päivässä nauhoilta vain kehittääkseen itseään valmentajana.

Vanhempiaan Wenger ei puhuttele lainkaan etunimillä, ei tekstissä eikä kuvissa. Avioliittonsa hän sentään mainitsee lyhyesti, ja tytärtään kohtaan hän tuntee sekä katumusta että ylpeyttä. Se tavallinen tarina: isä ei ollut juurikaan läsnä kasvatuksessa, mutta siitä huolimatta – tai kenties juuri siksi – tyttärestä kasvoi itsenäinen ja upea nainen.

Ulkopuolisten valmentamisesta Arsène Wenger kuitenkin tietää enemmän kuin moni koskaan. Siksi tämäkin sitaatti kannattaa printata yritysten seinille huoneentauluksi, sinne muiden johtamisoppaista poimittujen ajatusten viereen:

– Keskimäärin kaksi kolmannesta ihmisistä tekisi enemmän, jos heidän ansionsa tunnustettaisiin paremmin.

– Alle 30 % ihmisistä soveltaa heille annettuja ohjeita, sillä heiltä puuttuu itseluottamusta, kunnioitusta valmentajaa kohtaan, selvät ohjeet tai käytännön neuvot. Neuvot täytyy esittää selvästi, jotta itseluottamus ja suoritus paranisivat.

– Jokaista lausuttua kielteistä seikkaa kohti täytyy esittää kolme myönteistä seikkaa, kun puhuu pelaajalle tai jollekulle, jonka pitäisi kehittyä.

– Tavoitteita ei pidä olla liikaa: yksi tai kaksi riittää.

– Eikä pidä koskaan unohtaa, että neuvot täytyy esittää oikeassa paikassa ja oikealla hetkellä.

Kari Pitkänen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua