Mike Stock, Matt Aitken ja Pete Waterman ovat jälleen palanneet yhteisen työpöydän ääreen. Kuva 1990-luvulta.

1

Teatteriesitystä, jonka anti nojaa enemmän tunnettuihin pophitteihin kuin käsikirjoitukseen, kutsutaan nimellä jukebox-musikaali. Joissakin niistä ei loogista eteenpäin kuljettavaa juonta löydy kuin nimeksi. Lajin menestynein esimerkki on Abban musiikin varaan vuonna 1999 rakennettu Mamma Mia, minkä innoittamana on 2000-luvulla ensi-iltansa saanut monta muutakin vastaavaan formaattiin perustuvaa esitystä. Maailmalla on nähty ja kuultu muun muassa Queenin, Tina Turnerin, Donna Summerin sekä Boney M. -yhtyeen kappaleisiin ja uraan tukeutuvia produktioita.

Myös 1980-luvun lopulla tanssilistoja suvereenisti hallinnut tuottajakolmikko Stock, Aitken & Waterman on nyt ryhtynyt kasaamaan musikaalia omasta tuotannostaan. Uutinen on yllättävä, sillä miehet eivät 1990-luvun alun välirikon jälkeen tunnetusti ole olleet juurikaan tekemisissä toistensa kanssa. Aika lienee kuitenkin 25 vuodessa tehnyt tehtävänsä. Materiaalia ainakin piisaa. Jopa niin paljon, että herrojen yksi suurimmista haasteista on kuulemma ollut se mitä kappaleita ykköshittien valtavasta massasta kelpuutetaan mukaan ja mitä ei.

SAW-musikaalin ensi-illan piti alun perin olla jo tämän vuoden puolella, mutta Covid-19 on lykännyt tuotannon julkaisua myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Samalla, ainakin osittain, vihdoin toteutuu myös miesten hittitehtaan suurimman staran, Kylie Minoguen haave omia biisejä sisältävästä musikaalista. Laulajalla oli sellainen vireillä jo kymmenen vuotta sitten, mutta jostain syystä teos jäi tuolloin pelkälle käsikirjoituksen asteelle.

2

En ota kantaa siihen kumpi USA:n presidenttiehdokkaista on tehtävään parempi, mutta mitä itse vaaleihin tulee, niin onhan kyseinen show ollut huikean mielenkiintoista seurattavaa. Näin viihdyttävää ja samanaikaisesti myös järkyttävää käsikirjoitusta ei kukaan tarkoituksella pystyisi keksimään. Ei edes kaameimmissa saippuaoopperoissa.

Olemme päässeet todistamaan dramaattisia paljastuksia, lihaksi muuttuvia demokratian doomsday-skenaarioita, amatöörihuuhaafiktion tasolla heiluvaa dialogia sekä viimeisimpänä herkkuna koko perusjuonen uuteen asentoon muovannutta käännettä, jonka epäuskottavuus saisi normitilanteessa tv-katsojan nauraa röhöttämään.

Harmi vain, että kaikki tapahtuu oikeassa todellisessa elämässä, tuoden mukanaan oikeita ja todellisia seuraamuksia oikeille ja todellisille ihmisille. Se kieltämättä pikkaisen häiritsee kyseisen sirkuksen nautittavuutta.

3

On ollut aina helppo olla tamperelainen. Kaupunki on pysynyt jatkuvasti – kehittyessäänkin – juuri sopivan kokoisena; tarpeeksi suurena ja samaan aikaan tarpeeksi pienenä. Bonuksena saa ulkopaikkakuntalaisilta vuodesta toiseen kuulla miten jees mesta tämä on. Onnittelut 241-vuotiaalle kodille ovat näin Tampere-päivän viikonloppuna enemmän kuin paikallaan.

4

Poikani Topin (13,5 v.) seinänaapuri ja paras ystävä muutti toissa kesänä perheensä isän työkomennuksen vuoksi Yhdysvaltoihin vajaaksi kahdeksi vuodeksi. Keikasta on nyt jäljellä noin kolmasosa. Pojalla on eron aikana ollut kaveriaan kova ikävä, kuin myös perheemme 11-vuotiaalla tyttärellä Pepillä naapurin samanikäistä tyttöä.

Sovimme yhdessä jo ennen muuttoa, että lapset tulevat molemmissa päissä saamaan kaiken avun ja tekniikan käyttöönsä, mitä tällaisessa tilanteessa etäyhteydenpitoon on tarjolla.

On ollut mielenkiintoista seurata miten itsestäänselvän sujuvasti nykypäivän nuoret ottavat digiteknisiä laitteita haltuun. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun muksut olivat jo luoneet kiinteät rutiinit käytännöille milloin ja miten toistensa kanssa viikoittain kommunikoida. Aikaero tosin luo hieman haastetta, kun toinen on vasta istunut koulubussiin toisen jo mennessä yöpuulle, mutta vahinko kuitataan yleensä viimeistään viikonloppuna, jolloin nukkumaanmenoajasta joustetaan ”sillai sopivasti”.

Entisenä vaihto-oppilaana olen välillä ollut jopa jollain perverssillä tavalla kateellinen siitä helppoudesta, millä tuhansien kilometrien päässä oleva ystävä tänä päivänä saadaan virtuaalisesti siirtymään Länsi-Tampereelle. Näillä vimpaimilla olisi totisesti ollut käyttöä jo aikoinaan vuonna 1981 niinä hetkinä, kun koti-ikävä oli pahimmillaan.

Naapurin Amerikankomennus on kohentanut jälkipolven englannin kielen taitoa myös täällä päässä. Poikani on nimittäin ottanut asiakseen pelata ystävänsä kanssa verkossa online-tietokonepelejä, joiden moninpeli-versioihin osallistuu myös tämän koulukaveri valtameren takana. On piruksen hienoa (salaa) kuunnella takavasemmalla, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti luonteeltaan hiljainen nuori mies mikrofonikuulokkeet päässä tapailee uusien tuttavuuksien kanssa kieltä, josta ei ole virallisesti opiskellut kuin tuskin alkeet. Itsevarmuus ja sanavarasto kehittyvät entisestään jokaisessa pelisessiossa, mikä on hyvää pääomaa tuleviin kansainvälisiin rientoihin elämässä.

Voin vain kuvitella minkälaiseen paniikkiin olisin itse 13-vuotiaana ajautunut, jos silloisessa maailmassa olisin joutunut englanniksi sanomaan edes päivää aidolle ulkomaanelävälle. Ainoa siihen ikään mennessä livenä koskaan näkemäni amerikkalainen taisi olla Aleksanterin kansakoulussa pari vuotta aikaisemmin vieraillut koripallonpelaaja, jonka outoa ihonväriä hämmästelimme porukalla koulun juhlasalissa.

5

SM-liigan aloitus on toivon pilkahdus melkein normaalista elämästä synkeyden keskellä. Tässä vaiheessa kautta tosin vielä hieman kastroituna versiona, mutta kuitenkin. Eikun verkot tötterölle ja valoa kohti.

Juha Kurkikangas

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua